Perussuomalaiset

Markku Saarikangas

Pelastetaan Hurstin Apu ry - keräys

Arvoisa yhtiö, yrittäjä tai kansalainen,

on aika kantaa vastuumme!

Lähestymme Teitä suuressa hädässä. Hurstin Apu ry:n toiminnan jatkuvuus on todella suuren uhan alla. Ilman pikaisia toimenpiteitä koko Veikko ja Lahja Hurstin aloittaman Laupeuden työn loppu on lähellä.

On valitettavaa, että Valtio, Helsingin, Espoon ja Vantaan kaupungit eivät ole valmiita avustamaan Hurstin toimintaa kuin marginaalisesti.

Avun tarvitsijoiden määrä on kasvanut vuodesta 2006 vuoteen 2018 mennessä, 600 viikoittaisesta ihmisestä noin 7.000 henkilöön viikossa tänä päivänä.

Kaksi kertaa viikossa jaettavaa ruoka-apua jonottavat aivan tavalliset ihmiset, asunnottomat, työttömät, työssäkäyvät yksinhuoltajat, vanhukset, maahanmuuttajat. Apu menee siis suoraan meidän läheisimmille, suomalaisille vähäosaisille.

Tavoitteenamme on kerätä 300.000 €, jolla varmistettaan Hurstin toiminnan jatkuminen pitkällä aikavälillä.

Tilamme ovat käyneet ahtaiksi tavaroiden varastoimiseen, joten pyydämme mitä kauniimmin tukeanne uutta logistiikkatilaa varten. Uusi logistiikkakeskus/ -varasto on välttämätön, koska nyt emme voi vastaanottaa kaikkia avustustarvikkeita, koska niiden varastoimiseen ja käsittelyyn ei ole riittäviä varastotiloja. 3-4.000 m2 riittäisi, mutta tilat maksavat!

Lisäksi varoja tarvitaan Helsinginkadun jakelupisteen vuokraan ja muihin peruskuluihin.

Rahalahjoitukset:

Danske Bank FI80 8000 1170 0790 90

POP Pankki FI42 4730 4820 0137 05

Viesti: ”Pelastetaan Hurstin Apu”.

Rahankeräyslupa RA/2017/246

Kunnioittavasti

Markku Saarikangas

Puh: 0400-361018, e-mail: markku.saarikangas@gmail.com

www.hurstinapu.fi

Osallistu keskusteluun!


2 kommenttia
#1

Kovin on hiljaista. Oletan, että pääministeri Juha Sipilä ja valtiovarainministeri Petteri Orpo ovat ensimmäisenä ojentamassa isoa shekkiä Heikki Hurstille, sillä tämä on teidän syytänne.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#2

Täytän kohtapuoleen tasavuosia. Kukkien ja muiden lahjojen sijaan toivon rahalahjoituksia Hurstin työn tukemiseksi. Tarkemmin asiasta myöhemmin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000