Perussuomalaiset

Markku Saarikangas

Espoo - kodista kokoomuksen matkakodiksi, osa II

Miten Espoo demarisoidaan?

Keksittiin lääke, joka on pahempi kuin sairaus. Innokkaiden demarien ja kokoomuksen akselilla tuotiin Espooseen aivan suhteeton metro. Perussuomalaisten varoittavat ääniä metron kalleudesta ja epäkäytännöllisyydestä hukutettiin: kansainvälinen metropolialue oli päivän sana. Vihreät möivät esikoisoikeutensa ja olivat valmiit hernerokasta tulemaan kokkareiden kelkkaan.

Kun väestöpohjaa ei ollut hyvin toimeentulevalla haja-asutusalueella tarpeeksi, niin piti linja vetää niin kiemuraiseksi, että metron ainoa potentiaalinen hyöty, nopeus, menetettiin. Kun Helsingin kiinnostus vetää metro Matinkylästä eteenpäin Länsi-Espooseen lakastui, avuksi saatiin SDP: ei hätää, lisärahoitus otetaan valtion ”elvytysrahoista”! Hidas syöttöliikenne ja budjetin räjähtäminen käsiin hillittömien myöhästysten kera kruunasivat liikennekatastrofin.

Liikennekatastrofista kasvaa hallitsemattoman kasvun katastrofi. Kun metro ei ole sopiva Espoon rakenteisiin, niin tehdään Espoo sopivaksi sille. Metroasemien ympärille luodaan Amerikan malliin pilvenpiirtäjäverkostoja Espoon sisäisen rakenteen lopulliseksi sekoittamiseksi.

Kasvukatastrofista kasvaa rahoituskatastrofi. Espoo hukkuu metrovelkoihinsa. Ainoa keino maksaa velat, on päästää kaavoitus valloilleen rahan saamiseksi. Rakennuslupia gryndereille, jättimäisempiä rakennuksia. Samalla sairaalojen ja koulujen henkilöstöpula repeää käsiin. Kaupunki, joka voisi olla Suomen hyvinvoivin verotuotosten pohjalta, antaa kohta ylen!

Parempaan, perinteitä kunnioittavaan Espooseen!

Selvää on, että vain voima, joka on nähnyt virheet ja varoittanut niistä ajoissa voidaan kutsua tilannetta korjaamaan. Perussuomalaiset. Suunta on selvä. Metron aukot ja vinoudet pitää ensiksi korjata ja tutkimus on tehtävä metrorakentamisen mahdollisista väärinkäytöksistä.

Suoria bussilinjoja sinne, missä ne ovat nopeampia kuin metro. Pikarautatietä ei enää tarvita. Eikä liitosta Helsinkiin. Espoon pitää liittoutua itsenäisyydestään kiinnipitävien pääkaupunkiseudun kuntien kanssa, selkeimmin Kauniaisen.

Nykyiset Espoon asutuskeskukset on järkevästi linkitettävä toisiinsa, villi kasaus kaikkialle ei riitä ja käy kalliiksi. Maahanmuuttoa Espooseen kasvun bensiininä pitää ankarasti rajoittaa. Espoo on espoolaisia varten eikä peliä ole vielä menetetty!

Espoossa on väljyyttä, luontoa, hienoa vanhaa arkkitehtuuria. Myös uusia tyylikkäitä pien- ja omakotitalorakennuksia löytyy monista paikoin Espoota, mutta kuinka kauan? Espoon käännöstä takaisin kohti omaa Espoo-henkistä itseään tarvitaan nopeasti. Uusi Espoo-tarina!

Osallistu keskusteluun!


3 kommenttia
Nimetön
#1

Matinkylästä Kivenlahteen Porkkalan sillalle asti oli ennen pelkkää maalaismaisemaa muutamine pienine omakotitaloineen siellä täällä.

Rakentaminen jo 70-luvulta asti ollut syöksähtelevää, omituista koheltamista, kun pelkkä kasvu on ollut ihanteena. Kai se on ollut sitä ns. hyvinvoinnin tavoittelua.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

NN
Hämmentynyt
#3

Nyt oletettavasti kaupungistuminen tapahtuu metroasemien läheisyyteen, eikä asutusryppäitä ole sikin sokin siellä täällä tulevaisuudessa. Varmasti metro on ollut kallis ja ei kaikilta osin onnistunut ratkaisu, mutta en itse kannata liikkumisen rajoittamista vaan sen sujuvuuden lisäystä
Kustannukset on olleet reilusti yli budjetin ja rakennusfirmojen toimintaa ei Suomessa tunnu kukaan valvovan. Kehitystä kuitenkin tarvitaan.
Pilvenpiirtäjiä ei Suomessa ole ensimmäistäkään, joten tuskin sellaista ihan heti myöskään nähdään.
Espoon kaupunkikuva on nyt sekava, ilman selkeää keskustaa tai linjaa. mutta Kauniainen tuskin ihan helpolla luopuu asemastaan ja liittyy Espooseen. Kirjoitus käsitteli niin montaa asiaa, että siitä on vähän vaikeaa ottaa koppia…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

NN
#2

EFHF, Helsinki-Malmi on Helsingin ainoa lentokenttä, se toinenhan sijaitsee Vantaalla! Malmin lentokenttä on paitsi tärkeä ilmailun harrastajille, niin myös koulutustoiminnalle. Yölentoa ja tornin omaavaa kenttää joutuu hakemaan Turusta tai Tampereelta asti ja kun asiakaskunta kuitenkin on pääsääntöisesti pk-seudulla, on tilanne hankala. Valot ja torni ovat ehdottoman tärkeitä lentokoulutuksen takia. Vantaan kentälle ei harrastelijoille tai oppilaskoneille ole mitään asiaa, sillä ne kulkevat huomattavasti hitaammin häiriten matkustajaliikennettä. Malmin kenttä ei ole paitsi kulttuurihistoriallisesti merkittävä, se on myös tärkeä koulutus- ja harrastepaikka sekä usean ihmisen työpaikka ja myös Euroopan vanhin vielä käytössä oleva lentokenttä. Paikka soveltuu moneen muuhunkin kuin lentotoimintaan ja sen ympäristö tarjoaa myös ulkoilu- ja liikuntamahdollisuuksia luonnon helmassa. Kentälle ei ole osoitettu mitään korvaavaa ratkaisua ja osa lento-opetuksesta onkin siirtynyt muihin maihin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000