Perussuomalaiset

Mari Rantanen

Surunvalittelu ei riitä

Eurooppalaisia on viimeisten viikkojen aikana kohdannut joukko hirveitä väkivaltaisia tekoja. On kyse sitten terrorismista tai muusta syystä, ovat teot olleet barbaarisia ja raukkamaisia. Ja niitä valitettavasti yhdistää se, ettei tekijöistä kukaan ole ollut kantaeurooppalainen. Poliittisen korrektiuden aika on ohi ja tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku.

Kuten olemme havainneet, on näitä iskuja melko vaikeaa estää ja näin on myös jatkossa. Eurooppalaisten turvallisuutta ei voida varmistaa. Näin ollen ainoaksi vaihtoehdoksi jää riskin pienentäminen. Me emme voi enää jatkaa avoimien rajojen politiikkaa ja jatkaa päivästä toiseen toistuvia surunvalittelua. On aika päivittää lainsäädäntöä muuttuneen turvallisuustilanteen edellyttämällä tavalla. Tässä tilanteessa yleinen etu ja kansalaisten turvallisuus täytyy mennä yksilön edun edelle, jolloin esimerkiksi yksilön liikkumisvapaus ei voi mennä yleisen turvallisuuden edelle.

En voi ymmärtää mitenkään seuraavia asioita, joihin kuitenkaan ei ole puututtu:

– miksi meillä on terrorismikytköksin varusteltuja ihmisiä, joita ei poisteta maasta

– miksi jo turvapaikanhakijana rikokseen syyllistyvien prosessi ei katkea automaattisesti ja poisteta maasta

– miksi rikoksiin syyllistyneitä ei karkoteta automaattisesti

– miksi turvapaikan saaneet voivat matkustaa lomalle maahan, josta ovat paenneet ja turvapaikkaa ei peruta tällä perusteella

– miksi edelleen sota-alueelle mahdollisesti terroristiksi lähteneelle Kelan tuet maksetaan

– miksi taistelijaksi lähtevä voi palata Suomeen

– miksi kielteisen päätöksen saaneet voivat liikkua maassamme vapaasti

On hyvä myös muistuttaa hallituksen maahanmuuttopoliittisesta ohjelmasta, josta taitaa vielä joitakin toimenpiteitä olla tekemättä? Onko koko hallitus sitoutunut tähän kun toimet tuntuvat olevan kiven alla? Miten Migri noudattaa hallituksen ohjeita?

http://valtioneuvosto.fi/documents/10184/1058456/Hallituksen+turvapaikkapoliittinen+toimenpideohjelma+8.12.2015/98990892-c08e-4891-8c23-0d229f1d6099

Toistan edelleen sen, että kaikkein hädänalaisimmat ihmiset ovat pakolaisleireillä, joiden auttaminen resurssien puitteissa olisi järkevintä. En ymmärrä sitä, että vahvimman periaatteella mennään, vieläpä niin ettemme edes tiedä keitä maamme rajojen yli tulee vaikka sisäministeriön kansliapäällikkö Päivi Nerg muuta väittää.

My deepest condolences ei riitä, on aika toimien, jotka suojaavat suomalaisia väkivaltaisten hyökkäysten riskeiltä mahdollisimman hyvin. Sille pelolle ei saa antaa valtaa, joka estää järkevien toimenpiteiden teon.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


10 kommenttia
matti
Hämmentynyt
#1

Mari. Hyvä yhteenveto. Toimenpidelistasi on 100 % asiaa. Sille on kansan ylivertaisen enemmistön tuki. Olisipa meillä puolue, joka todella ajaisi noita listan asioita. Vihervasemmiston räksytyksestä välittämättä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Onko koko hallitus sitoutunut tähän kun toimet tuntuvat olevan kiven alla?

Tosta sitoutumisesta Mäntylä ja Lindström tulee ekana mieleen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

KAIKKI nuo mainitut tapaukset ovat SUURI riski ollessaan vapaina yhteiskunnassamme. Miksi moinen on yleensäkään mahdollista?
On järjetöntä maksaa KELAn etuuksia ulkomaille menevälle uskonsoturille. Suomalaiselta työttömältä nuo etuudet katkeavat jos ulkomaille meno ei liity työn hakuun. Ainakin tyött.rahat menettää ja karenssia tulee.
Hädänalaisimmat ovat leireillä mutta ei heitä siltikään pidä rahdata Suomeen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Kannatan ja vaadin listaamiesi ongelmien pikaista ratkaisua kovalla kädellä.
Epäilen kuitenkin että suvakit ja valtiota rahastavat rikolliset pyrkivät kaikin tavoin estämään järkevät toimenpiteet ja viivyttävät päätöksiä mahdollisimman pitkään.
Kannattaisiko keskittyä maassa oleskelevien ulkomaalaisten ja ”pakoloisten” tukien minimoimiseen vaikka italian tasolle, eikös niitä säästöjä haettu valtionbudjettiin kissojen ja koirien kanssa?
Jordanialaisella pakolaisleirillä kustannetaan yhden Suomessa notkuvan matusotilaan ylläpitokuluilla kymmeniä todellista hätää kärsiviä naisia ja pikkulapsia, siinä olisi tuottavuusloikkaa oikeaan kohteeseen!
Kyllä routa ja kovennettu valvonta ja kontrolli muslimiporsaat Euroopasta pois ajaa?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Trumpwevote
#5

Brexit, Trump ja kansallisvaltion renesanssi – kotiinpaluun aika.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000