Perussuomalaiset

Mari Rantanen

Sisäministeri Ohisalo haluaa lisää etnistä profilointia?

Sisäministeri Maria Ohisalo Kertoi 12.6 Verkkouutisten haastattelussa, että eri etnisistä taustoista tulevia pyritään rekrytoimaan lisää poliisikoulutukseen. Samassa haastattelussa Ohisalo kertoo, että poliisissa esiintyy etnistä profilointia. Viesti on vähintäänkin ristiriitainen. Toisaalla sitä ei saa esiintyä ja toisaalla sitä pitäisi olla?

https://www.verkkouutiset.fi/maria-ohisalo-ylella-eri-etnisista-taustoista-tulevia-rekrytoitava-poliiseiksi/

Ohisalo perustelee näkemystään muun muassa sillä, että ”poliisi todella turvaisi meidän jokaisen perus- ja ihmisoikeuksia arjessa ja olisi ihan jokaista varten”. Kertooko poliisiministeri nyt todellakin, että suomalainen poliisi ei turvaisi perus- ja ihmisoikeuksia eikä olisi ihan jokaista varten? Aika rankka oletus oman hallinnonalan työntekijöistä.

Nähdäkseni suomalainen poliisi on erittäin arvostettu ja luotettava toimija kansalaisten silmissä. Eikä tätä arvostusta ole edes muutamat politiikkaan sosiaalisessa mediassa sekaantuneet poliisit muuttaneet, mikä on hyvä asia. Poliisin vahvuus on nimenomaan siinä, että poliisi virkapukuineen on kaikille sama ja poliisi on kaikkia varten eikä niin, että jotkut poliisit olisivat vain toisia ihmisryhmiä varten. Todellinen tasa-arvo ja virkamiehen luotettavuus on juuri tätä.

Nähdäkseni suomalaisen poliisin puolueettomuus ja tasapuolisuus lähtee jo poliisikoulutuksesta, joka on pitkä ja laaja tänä päivänä. Poliisikoulun pääsykokeet ovat kaikille samat, joskin naisille fyysiset testit ovat kevyemmät kuin miehille. Koulutukseen pääsyyn on kriteerit ja vaatimukset, jotka ovat kaikille samat ja nähdäkseni koulutuksessa on ollut ja tulee olemaan maahanmuuttajataustaisia ihmisiä. Se ei ole este päästä kouluun mutta ei myöskään sellainen ominaisuus, joka riittäisi.

https://www.polamk.fi/instancedata/prime_product_julkaisu/intermin/embeds/polamkwwwstructure/43589_.pdf?89aa0aeef894d788

En oikein ymmärrä mitä poliisiministeri Ohisalo nyt avauksillaan hakee. Sitäkö, että maahanmuuttajataustalla koulutukseen pääsee helpommin? Annetaan lisäpisteitä etnisestä taustasta? Eikö se jos mikä olisi etnistä profilointia?

Osallistu keskusteluun!


18 kommenttia
H Moilanen
#1

Juuri näin.
Toisaalla hyvän esimerkin tasa-arvoisesta palkkauksesta antaa uutinen Abdirahim Husu Husseinin nimittämisestä Moniheli ry:n toiminnanjohtajaksi. Hänet valittiin tietysti korkean osaamisensa takia. Jos hänet olisi nimitetty etnisen profiloinnin perusteella, kyseessä olisi ollut rasismi, josta Husu tietysti olisi ulissut välittömästi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Seuraavat vaalit ensi keväänä kunnallisvaalit. Nyt turpa kiinni maahanmuutosta ja keskittymään suomalaisia oikeasti koskettaviin ongelmiin. Kuntien talous on vaalien suurin kysymys eikä se ratkea siihen ettei kunta ota 3-5 pakolaista. Persu turtiaiset, tossavaiset…rantaset…keskittykää omaan napaan ja antakaa maakunnan miesten ja naisten hoitaa asiat kuntatasolla. Olette tössineet jo seuraavat eduskuntavaalit, hajoaminen ainoa vaihtoehto.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Pappa
#9

Katso Ruotsiin ja näet mikä on ollut ongelma viimeiset 30 vuotta! Maa jo melkein puolillaan kehitysmaalaisia.
Meille käy samoin, tämä hieno maa tuhoutuu kun se täyttyy kehitysmaalaisista. Onneksi minä reilu 6-kymppinen en pahinta tuhoa ehdi näkemään mutta lapseni ja lapsenlapsensa minutkin kiroavat. Miksi kaiken annettiin tapahtua.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Kuule. Sosialistien tänne rahtaamien kehitysmaalaisten hyysääminen maksaa yli kolme miljardia vuodessa ja siihen lisäksi savannille kipatut miljardit. Vauhti sen kuin kiihtyy. Aivan sama missä päin Suomea nuo hyysättävät löntystelevät. Totta hemmetissä nuo miljardit ovat pois kaikilta kunnilta, kun valtion tukia niille joudutaan leikkaamaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

TOIVOTTAVASTI Husun härskistä swiitistä on jo tehty kanteluita oikeusasiamiehelle.
Tässäkin olisi nyt näytön paikka valtakunnansyyttäjälle: kun hän käski aloittaa tutkimukset Anon swiitistä, niin hänen pitäisi käskeä aloittaa tutkimukset myös Husun swiiteistä!!! Ehdottomasti!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Husun nimitys Monihelin toiminnanjohtajaksi pitäisi ehdottomasti perua!
Jos Moniheli ei peru nimitystä, niin valtion tuki pitää poistaa yhdistykseltä ja tämän vuoden avustukset pitää perua.

Homofobisen toiminnanjohtajan kuva – onko se kaikkien mamujen kuva? Ovatko kaikki Monihelin jäsenjärjestöt homofobisia?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#2

Hei. Kiitos Marikin. Suomalaisella poliisilla pitää olla Suomalaisten pitkäaikainen ja hyväksi havaittu Jumala; joka on Kolmiyhteinen. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

J. Jörgensen
Vihainen
#3

Näinhän se asia on, kuten kirjoitat. Ja se, että tällaista oikeastaan itsestään selvää asiaa pitää blogauksessa korostaa, kertoo lähinnä sisäministerin ymmärryskyvyn ja argumentoinnin tasosta. Haluaisinpa tietää, ketkä ovat junailleet tällaisilla kyvyillä ja agendalla varustetun ihmisen sisäministeriksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Samassa haastattelussa Ohisalo kertoo, että poliisissa esiintyy etnistä profilointia. Tuossahan sisäministeri syyttää poliiseja rasisteiksi. Luulisi poliisien edustajien nostavan kanteen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Enska
#5

Hutisalo on täysin väärässä asemassa!
Matukiima on ennennäkemätöntä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000