Perussuomalaiset

Mari Rantanen

Ohilaukalla

Helsingin poliisi twiittasi eilen virkatililtään keskeyttävänsä palautukset Irakiin. Tätä oli lehtitietojen mukaan edeltänyt sisäministeri Maria Ohisalon käymät ”keskustelut” poliisin kanssa. Ohisalo kertoo haastatteluissa, että päätös on ollut ”poliisin oma päätös”, koska ministerillä ei ole asiassa toimivaltaa. Uskokoon ken tahtoo. Illalla kuoroon yhtyi oikeusministeri Henriksson, joka myös twiittasi, että poliisin tekemä päätös on oikea. Toisin sanoen oikeusministeri ei luota tuomioistuinlaitoksen tekevän oikeita päätöksiä. Melkoista.

On jokseenkin ongelmallista jos yksi viranomainen kieltäytyy käytännössä täytääntöönpanemasta lainvoimaisia päätöksiä. Tai jos se laitetaan tekemään niin, se on vielä ongelmallisempaa. Mihin poliisi vetää rajan mitä asioita se kieltäytyy täytäntöönpanemasta? Voiko poliisi päättää kaikenlaisissa asioissa milloin se noudattaa täytäntöönpanoa ja milloin ei? Eikö tällaisesta päätöksestä tulisi olla poliisin ylimmän johdon kannanotto sen sijaan, että yksi poliisilaitos twiittaa asiasta? Mistä tulee poliisin toimivalta tehdä tällaisia päätöksiä? Ja mitkä ovat tämän kyseisen päätöksen perustelut? Kysymys ei ole kovin merkityksetön. Kuten Perussuomalaisten puheenjohtaja totesi, tämä lähentelee jo Sipilän talolupausta. Mihin tämä kaikki johtaa? Jo nyt on alkanut vaatimukset siitä, ettei ketään palauteta myöskään Afganistaniin ja Somaliaan.

Tässä menee herkästi puurot ja vellit sekaisin sillä julkisuudessa on puhuttu pakkopalautetusta henkilöstä. Eit:n ratkaisusta voi lukea, että henkilö on käyttänyt vapaaehtoisen paluun mekanismia palatessaan Irakiin. Sinänsä on luonnollisesti varsin karseaa, että henkilö on menettänyt henkensä palattuaan, mutta kaikki me tiedämme, että Irak ei ole turvallinen maa. Silti siellä asuu ihmisiä. Emmekä me voi Suomesta käsin taata kenenkään henkeä.

Samaan aikaan Lakimiesliitto kirjoittaa artikkelissaan ”Voiko valtaan päässyt ääriliike rampauttaa suomalaisen oikeusvaltion”. Korkeimman oikeuden presidentti Kuusiniemi muistuttaa että, ”jos tuomioistuinten riippumattomuutta ja vallan kolmijakoa ei kunnioiteta, hillikkeettömälle vallankäytölle ei ole esteitä”. Siitähän tässäkin casessa näyttää oleva kysymys, hillikkeettömästä vallankäytöstä. Ministerit ovat laukalla yksittäistapauksesta.

Lopuksi en voi kuin hämmästellä tätä päätöstä. Irakiin ei palauteta, mutta samaan aikaan Suomi on avannut Bagdadiin suurlähetystön ja lähettänyt sinne suomalaisia työntekijöitä. Suomalaisia voi siis lähettää Irakiin mutta ei irakilaisia? Kuvaa hyvin tämän hallituksen marssijärjestystä, muut ensin.

https://hudoc.echr.coe.int/eng#{%22itemid%22:[%22001-198465%22]}

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/suomen-irakin-suurlahettilas-nimitettiin-vaikka-suurlahetysto-puuttuu-viela-turvatoimet-huomioitu-erityisen-hyvin/7539750#gs.h3ufuw

https://lakimiesuutiset.fi/aariliikkeen-vietavissa/

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006311097.html

Osallistu keskusteluun!


14 kommenttia
Late
#1

Irakissahan voi tulla kuka tahansa ammutuksi. Kuten lähi-idässä muuallakin.
Näiden maiden ongelma on se etteivät eri kansanosat osaa elää rauhassa.
Aina joku ryhmä ahdistelee toista.
Syy EI ole meidän.
Rakentaisivat yhteiskuntaan ja HANKKISIVAT ELÄMÄN!
Kuten on nähty, nämä kehitysmaalaiset tuovat tapansa mukanaan tänne pohjolaankin.
Katsokaa Ruotsia, POMMIT PAUKKUVAT, ihmisiä ammutaan ja autoja palaa kymmenittäin joka ikinen yö.
Ja asialla EIVÄT OLE Sven, Börje tai Calle!
Ruotsi on MENETETTY, pian siellä on niin paljon kehitysmaalaisia että maa muuttuu kehitysmaaksi.
Tulevaisuudessa elämme Kalifaatin naapurina. Kalifaatin jonka talous ja yhteiskunta on romahtanut.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

H Moilanen
#2

Jo siihen aikaan kun Rehti-Ali palasi takaisin Irakiin, Suomessa oli käytössä lahjusraha vapaaehtoisesti palaaville. Ei olisi mikään yllätys jos sisäministeri Ohisalo tulisi estämään vapaaehtoisetkin paluut, koska kenen tahansa henki voi olla vaarassa missä tahansa.

Aivan unohdin kuinka v-mediassa on usein kerrottu Suomen olevan Euroopan väkivaltaisin maa. Kuinka vihreä khmer Ohisalo ei ole ottanut tätä huomioon? Ovatko Marialle niin rakkaat Saddamin armeijan entiset sotilaat täälläkään turvassa?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

vaalit pian
#6

Ohisalo haluaisi varmaan lahjusrahan niille jotka jäävät kartuttamaan tulevaisuudessa punaviheristön äänestäjäkuntaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Seppo Muurinen
#3

Eikös tässäkin maassa nimeltään Suomi ole joutunut väkivallan kohteeksi sieltä,mistä tänne ovat tulleet hakemaan turvapaikkaa_ menehtyen ?

Ei liioitella puolin että toisin mutta pysytään totuudessa,sillä onhan tämä oma synnyinmaamme – edellinen lintukotomme !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Onko Irak allekirjoittanut Geneven sopimukset?

https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/3/3c/Refugeeconvention.PNG

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#5

Mari , mihinkä tämä vielä ehtii mennäkkään, ennen uusia Vaaleja ??! Jos sitten vaaleissa saatas jonkinmoista tolkkua peliin mukaan ?!?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000