Perussuomalaiset

Mari Rantanen

Lapsenraiskaaja kävelee vapauteen oikeudesta

Iltalehti kirjoitti tänään jälleen kerran täysin käsittämättömästä raiskaustuomiosta. 19-vuotias Ismael Kaba tuomittiin toissakesänä tapahtuneesta 15-vuotiaaseen tyttöön kohdistuneesta lapsen törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja raiskauksesta kahden vuoden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Ehdollista vankeutta perusteltiin sillä, että Kaba käy ammattiopistoa ja hän ei käytä päihteitä. Lisäksi oikeus katsoi, että Kaban pitkästä vankeudesta voisi olla olennaista ja merkityksellistä haittaa tuomitun sosiaaliselle selviytymiselle.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/f2b5b676-6bf3-47c1-ba96-226056ecf727

Käytännössä siis raiskaaja pääsi kuin koira veräjästä ilman vankilaa tästä teosta, johon oikeus katsoi hänen syyllistyneen. Miten ihmeessä tämä voi olla mahdollista itseään oikeusvaltiona kutsuvassa Suomessa? Miksi raiskaajan sosiaalinen selviytyminen voi olla mikään peruste olla tuomitsematta tekijää vankilaan? Ja mikä käsittämättömintä, miksi oikeus ei ole kiinnostunut uhrin sosiaalisesta selviytymisestä saati siitä, miltä uhrista tuntuu kun hänen loppuelämään vaikuttavan teon tekijä tepastelee vapauteen oikeudesta?

Minua suorastaan kuvottaa tämänkaltaiset tuomiot, joita toistuvasti tuomioistuimista tulee. Muistamme hyvin senkin, että taannoin ehdollista jaettiin vuosikausien hyväksikäytön jälkeen. Ja kukaan ei ole varmaankaan unohtanut myöskään sitä 10-vuotiaan raiskausta, jossa turvapaikanhakijaa ei tuomittu raiskauksesta, kun ei ollut selvyyttä onko lapsi vastustellut vai ei.

Suomesta on hyvää vauhtia tulossa lasten seksuaalisen väkivallan kultamaa. Siis maa, jossa on ihan ok raiskata ja hyväksikäyttää lapsia ilman pelkoa ankarasta rangaistuksesta. Näin ei voi jatkua.

Lasten hyväksikäytöstä, saati raiskauksesta on rangaistusasteikkojen alarajoja nostettava lainsäädännöllä, kun kerran tuomioistuimet edelleen näyttävät hyväksyvän mitä ihmeellisimpiä perusteita olla jakamatta oikeustajuun soveltuvia tuomioita. Ulkomaalaistaustaiset on karkotettava automaattisesti heidän syyllistyessä kyseisiin rikoksiin. Tämä työ on aloitettava välittömästi.

Kuka voi vastustaa sitä, että lapset ovat suojelussamme sitä kovaa ydintä, joihin kohdistuvia rikoksia pitää tuomita mitä ankarimmin?

Nyt jotain rajaa.

Osallistu keskusteluun!


17 kommenttia
H Moilanen
#1

Ennen syyllistymistään lapsen raiskaukseen, Ismael Kaba oli ollut vapaalla jalalla. Tämä vapaana oleminen ei mitenkään ollut kehittänyt hänen sosiaalista selviytymistään, mutta oikeus näki, että tulevaisuuden utopiassa näin tulisi käymään.

Jos hän nyt olisi saanut ehdottoman tuomion, ainakin lasten raiskaukset olisivat jääneet siltä ajalta tapahtumatta. Oikeus heitti paskaa kansalaisten kasvoille jälleen kerran.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Todella sairas ratkaisu.

Kai syyttäjä valittaa päätöksestä??? Vai onko se jo myöhäistä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Kun laittomuus lisääntyy , kylmenee monen sydän ! Kuinkas moni on kuullut/lukenut kertomuksen Sodoman ja Gomorran hävitys ? Löytyy 1mooses: 19 , kannattaisi tutkia Raamattua enemmän !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Viher.kommunisti Suvakit ja muut hintit juhlii nyt !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Päästiin perseen myyjsitä
#9

Eu Parlamentissä on lakimiehillekin Miljoona virkoja !
Kaikki tämä järjettömyys johtuu Merkkelin perseen nuomelemisesta !!!
Ei kukaan tuomari noin hulluja päätöksiä muten tekis kuin omien etujen ja Miljoonien takia !!!!

Kaikki Nuolee kilpaa Natsi-Merkkeliä joka haalii Terroristja Europpaan ,näin kun niiden tekoja ihannoidaan päästään Merkkelin suosioon !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#3

Kuka enään uskoo Suomen oikeuslaitoksen riippumattomuuteen, myytti suomesta oikeusvaltiona on todella vain myytti. Ei tarvitse ihmetellä kansalaisten luottamuksen menettämistä oikeuslaitokseen, oikeista , todellisista rikosksista ei saa käytännössä minkäänlaista tuomiota, mutta annappa kun sanot väärän sanan , niin jopa häkki heilahtaa. Oikeuslaitos on osiltaan täysin MÄTÄ !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#4

Käsittämätöntä paapomista. Esimakua Oulun tuomioihin?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#5

> olennaista ja merkityksellistä haittaa tuomitun
> sosiaaliselle selviytymiselle

Laki on se, mitä tuomitaan. Ei kirjaimia paperilla. Todellinen laki säädetään hyvä-veli-verkoston kokouksissa. Todellinen laki on myös salattu kansalta (johtuen yksin­kertaisesti siitä, että kyse perimmältään on vallasta, ei mistään ”oikeudesta” tai oikeuden­mukaisuudesta, vain kansan alistamisesta).

Mielestäni julkisessa keskustelussa puhutaan liian vähän
— siitä tuomio­vallasta, jota syyttäjä­laitos käyttää.
— Entä poliisin käyttämä tuomio­valta? Lasketaanko tuomitun hyväksi se väkivalta, jota poliisi on häneen kohdistanut?
— Siitä kuinka valtion tasolla syyttömyys­olettama on muuttumassa syyllisyys­olettamaksi.
— Siitä kuinka valtaverkosto tietoisesti tuhoaa itselleen epä­mieluisia (julkisuuden) henkilöitä nostamalla syytteitä, joita ei edes aiota ajaa loppuun asti.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#7

Poliisin ja syyttäjän tehtävät ovat muuttuneet. Heille annetaan (niin, kuka antaa?) syyllinen ja tehtävänä on vain löytää rikos.
— Tämä on NATO-yhteensopiva amerikkalainen oikeuskäytäntö.
— USA:ssa ollaan jo paljon pitemmällä: Kokonaan lain ulkopuolella toimiva syyttäjä kiristää todistajia antamaan halutun lausunnon oikeudessa, jotta nämä sitten itse välttyisivät tuomiolta jostain aivan muusta rikoksesta.
— Kyse on valtion harjoittamasta todistajien uhkailusta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000