Perussuomalaiset

Mari Rantanen

Kuiskaaja rajalla

Poliisihallitus tiedotti 27.11.2015, että ”noin 10 turvapaikanhakijaa on epäiltynä raiskauksesta tänä vuonna”. Samassa yhteydessä tiedotettiin myös, se että vasta marraskuun alusta poliisi on kirjannut rikosilmoitukseen tiedon ”turvapaikanhakija”. Toisin sanoen oikea otsikko olisi siis ollut ”noin 10 turvapaikanhakijaa on epäiltynä raiskauksesta marraskuussa”. Tässä luvussa on siis vain kiinni jääneet rikoksentekijät.

Näyttää olevan maan tapa vetää lukuja hatusta. Tämäkin poliisihallituksen tiedottaminen on luonnollisesti siunattu tai jopa ehdotettu sisäministeriöstä: ”Hei, vedetäänkö jotain hatusta?”  Eikö asioista todella voida puhua niiden oikeilla nimillä ja siten ettei anneta harhaanjohtavaa informaatiota? Entäs sitten raiskausten yritykset (joka on siis oma nimikkeensä), seksuaaliset hyväksikäytöt sekä seksuaaliset ahdistelut?

Viime viikkojen aikana on ulkomaalaistaustaisten ja turvapaikanhakijoiden epäillyt seksuaalirikokset olleet runsaasti julkisuudessa. Niitä on selitelty niin tilastointivirheellä kuin pyritty siirtämään keskustelu lähisuhdeväkivaltaan. On hoettu, että suomalaiset tekevät raiskauksia enemmän ja on kerrottu, että raiskauksia on oikeasti yli 15 000 vuodessa. Ja pahimmillaan selitystä on haettu jopa syrjäytymisestä tilanteessa, jossa henkilö on oleskellut vain muutaman viikon Suomessa.

On erinomainen asia, että lähisuhdeväkivalta ja raiskaukset nousevat keskusteluun ylipäänsä, mutta niillä ei saa peittää tilannetta, joista luemme lähes joka päivä. Nuoriin tyttöihin ja naisiin kohdistuvista raiskausepäilyistä, joissa epäiltynä on ulkomaalaistaustainen mies. Useampi epäillyistä tekijöistä on siis vasta turvapaikanhakijoita.  On myös hyvä huomata, että lähisuhdeväkivalta on piilorikollisuutta pahimmillaan ja koskettavat myös etenkin maahanmuuttajanaisia. Siinä missä suomalainen nainen ymmärtää kotona tapahtuvan väkivallan olevan rikos, maahanmuuttajanainen ei sitä välttämättä tiedä tai tiedä sen edes olevan väärin.

Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimuksessa ”Maahanmuuttajat rikosten uhreina ja tekijöinä” vuodelta 2014 osoittaa sen, että Lähi-idästä ja Pohjois-Afrikasta tulleet raiskaavat määräänsä suhteutettuna 17 kertaa useammin kuin suomalainen. Lisäksi tutkimuksessa todetaan selkeästi, että nuorten miesten korkea määrä lisää raiskausrikosten ja muun rikollisuuden riskiä. Arabikulttuurin asiantuntija Päivi Käri-Zeinin mukaan Lähi-idässä raiskaus on aina naisen syy, sikäläisen tulkinnan mukaan nainen on pukeutumisellaan tai käyttäytymisellään tällöin vietellyt miehen.

Poliisiammattikorkeakoulussa on valmistunut tänä vuonna Lassi Kotiniemen opinnäytetyö ”Ulkomaalaistaustaisten rikollisuus lukuina”. Tutkimuksen lähdeaineistona on käytetty poliisin vuonna 2013 selvittämiä rikoksia, joista on rajattu pois lievät liikennerikokset. Vuonna 2013 ulkomaalaistaustaisten osuus raiskausrikoksista oli yhteensä 25 prosenttia.  Luku on sikäli suuri, että ulkomaalaistaustaisia on kuitenkin Suomessa vielä noin 20 kertaa vähemmän kuin kantaväestöä. Tämä tutkimus ei sinänsä omaa seurantalukuja vaan yhden vuoden selvitetyt rikokset, mutta olisikin varmasti hyvä toistaa tämänkaltainen tilastoanalyysi vaikkapa vuoden 2015 osalta. Oikeastaan kaikki tutkimukset aiheesta näyttävät samaan suuntaan, mutta mitä nyt voidaan sitten tehdä?

Onko kotouttamisesta hyötyä tämän tilanteen muuttamiseksi? Vai olisiko avainasemassa kotiutuminen? Tuntuu kuin meillä kotouttamisesta puhutaan siten, että tulija olisi jotenkin objekti jolle tehdään asioita. On vaikeaa uskoa, että sellainen onnistuu jos ihminen haluaa säilyttää omat perinteensä ja kulttuurinsa. Toisin sanoen voitaisiinko ajatella siten, että mikäli henkilö haluaa kotoutua, on hänen Suomeen tullessaan luovuttava osin omasta kulttuuristaan hyväksyäkseen meidän säännöt ja lait? Meidän tulisi vaatia sitä.

Kulttuurieroja ei voida kerta kaikkiaan pois sulkea yhtenä syynä ulkomaalaistaustaisten suuresta edustuksesta liittyen raiskausrikollisuutta. Kun naisen asema on alisteinen ja siihen on kasvettu, on sitä kovin vaikea muuttaa vain sanomalla, että Suomen laki sanoo sitä tai tätä. Toisaalta tiedämme myös sen, että monissa muslimimaissa, nainen saattaa joutua syytteeseen aviorikoksesta raiskaustapauksessa. Aika hurjaa ja varmasti raiskaustilastot ovat lähes nolla.. Tätä asiaa voidaan verrata vaikkapa siihen, että Suomessa lasten fyysinen kurittaminen on ollut kiellettyä jo 80-luvulta lähtien, mutta 2014 Lastensuojelun Keskusliitto julkisti tutkimuksen, jonka mukaan vieläkin joka neljäs tukistaa. Aivan. Tämä osoittaa siis sen, kuinka vaikeaa on muuttaa vanhempien isovanhemmilta omaksuttua tapaa toimia, sanoi laki mitä tahansa.

On täysin oikeustajun vastaista se, että Maahanmuuttoviraston päällikkö Repo on antanut tänään julkisuuteen lausunnon, jossa toteaa ettei raiskaukset tai murhatkaan vaikuta turvapaikkaprosessiin tai päätöksen sisältöön? Mitä ihmettä? Eikös armaisa pääministerimme juuri viime viikolla kriisikokouksen jälkeen todennut, että lainsäädäntö on kunnossa? Vai vetikö Sipilä jälleen hatusta?

Tämä tilanne, jossa laittomasti tullaan maahan turvallisesta maasta Ruotsista kuin nyt Venäjän puolelta Norjan käännyttäminä, on täysin käsittämätön monen kansalaisen mielestä. Tilannetta ei helpota se, ettei kovin montaa näkyvää nopeaa toimea ole maamme hallitus kyennyt tekemään, vaikka hyviä ehdotuksia on ollut julkisuudessakin mm. ministeri Mäntylän suulla esitettynä. Tavallisen suomalaisen oikeustajua koettelee se, että joku tulee tänne Suomeen paetakseen jotakin ja tultuaan turvaan syyllistyy törkeästi toisen ihmisen koskemattomuutta ja vieläpä seksuaalista koskemattomuutta loukkaavaan rikokseen. Liian monta nuorta tyttöä on joutunut uhriksi. Kuinka monta elämää päättäjillämme on oikeus pirstaloida?  Rajat kiinni, kiitos.

Onko rikoksiin syyllistyvien nopean karkotusten ja turvapaikkaprosessin keskeyttämisen perusteena ne paljon puhutut ”kansainväliset sopimukset”, joihin jatkuvasti viitataan erittelemättä lainkaan missä näin lukee? Siis se samainen sopimus, jonka perusteella kuka tahansa voi mennä mihin tahansa ja tehdä siellä mitä tahansa mutta kukaan ei voi tehdä asialle mitään? Jos kerran meillä on tehty sellaisia sopimuksia, jotka eivät ole kansallisen etumme mukaisia, eikö niistä voi irtaantua? Minä kun olen siinä käsityksessä, että sopimuksessa pitää olla aina vähintään kaksi osapuolta, jotka ovat samaa mieltä. Huonoksi havaitut sopimukset tulee purkaa ja neuvotella uudelleen, eikö vain? Suurimmaksi ongelmaksi tulee nyt nähdäkseni muodostumaan se, että vaikka me täällä tekisimme karkotuspäätöksen, ei lähtömaa välttämättä ota näitä rikoksentekijöitä vastaan. Ja miksi ottaisi, kun ovat roistoista kerran eroon päässeet. Näin ollen me tulemme joutumaan tilanteeseen, jossa meille jää maahamme huomattava määrä rikoksentekijöitä ja –uusijoita. Kukaan ei juuri uskalla tästäkään ongelmasta puhua, mutta olisiko nyt korkea aika?

Valitettavasti tätäkään asiaa ei voida hoitaa siten, että uskotellaan ihmisille yhtä ja kuitenkin tosiasiassa tapahtuu toista. 10% ei ole 90% ja päinvastoin. Äkkiä voisi menneen viikon perusteella luulla, että näin on mutta kun ei ole.  Sori siitä. Mutta sori ei näissä tapauksissa riitä. Teot ratkaisevat.

Lähteet:

http://www.optula.om.fi/material/attachments/optula/julkaisut/tutkimuksia-sarja/XZ5bk8f2H/265_Lehti_ym_2014.pdf

http://www.polamk.fi/instancedata/prime_product_julkaisu/intermin/embeds/polamkwwwstructure/40737_Kotiniemi_Ulkomaalaistaustaisten_rikollisuus_lukuina.pdf

Osallistu keskusteluun!


29 kommenttia
perusäijä
Tyytyväinen
#1

Tämä pakolaiskatastrofi on jollakin tavalla kokoomuksen agendassa, koska on selkeitä viitteitä siitä että valmistautuminen on aloitettu jo vuosia sitten että näin käy. Bildenberg kokoukset lienevät yksi linkki tähän. SDP on jostain syystä myös kummallisen hiljaa pakolaisongelmasta.

Perussuomalaisilla on nyt näytön paikka hallituksesta käsin pistää Orpo tilille tekemättömyydestään. Stubb on jo kiitoradalla , kokoomuksen säätiöherrat alkavat olla paniikissa kun kaikki hienot suunnitelma menevät pieleen. Niinistön vaalirahasotku on vielä edessä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

kipin kapin lääkärille
#8

Aina kun sinulla alkaa sana Bildenberg nousta mieleen, muista nopeasti ottaa lääkkeesi. Muutoin voi seuraavaksi kaksoistornit räjähdellä ja juutalaisten vanhimmat kuiskutella pääsi sisällä. Yleensä lääkitys kuitenkin auttaa näihin ongelmiin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

NaisKansalainen
Vihainen
#2

Juuri tuossa perjantain Stillerin -pressiklubi- ohjelmassa Stiller itse painotti tätä 10 kpl VUODESSA. Siis vuodessa!
Mikähän mahtaa olla oikea luku?
Olen piruuttani talletellut näitä lehdessä olleita MAMU-raiskaus uutisointeja keväästä lähtien ja pärekopassani niitä on muutama kymmenen.
Enkä joka numerosta niitä ole leikellyt. Ohi on moni vastaaava uutinen mennyt.
Olisiko vuositason oikea luku lähellä sataa mamun tekemää raiskausta? Siis vain mamun tekemää.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Mari Rantanen
#6

Niin siis tuo ”noin 10” on luonnollisesti sen jälkeen kun tilastoon on saatu tuo tphakijastatus, jota on alettu tilastoida marraskuun alusta. Tuosta noin 10:stä puuttuvat yritykset, hyväksikäytöt ja ahdistelut. Eli hölmömpikin tajuaa että luku on täysin hatusta vedetty ja todellinen määrä on huomattavasti suurempi. Mutta niin tai näin, tämä tilanne on täysin kestämätön ja vaatisi nyt todella rajuja otteita. Mutta ikäväkseni joka päivä huomaan että juuri nopeita toimia ei ole odotettavissa ja korpilain käytön riskit kasvavat.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#3

Nyt on viimeinen hetki alkaa toimia. Jos nuo Revon mielipiteet ovat oikeita on vaatii tilanne nopeita toimia. Kreikan lainoitukseen kyllä löytyi ne mahdollistavat pykälät tai sitten käytettiin ”luovaa harkintaa”, K. Sasin (kok.) sanoin. Samoin löytyi pykälät ”Sotasyyllisten” jälkikäteen tuomisemiseksi. Eli jos joku laki estää eduskunnan mielestä tärkeän asian eteenpäin menon, voidaan silloin säätää uusi.
Turhan vatuloinnin, nöyristelyn, ja käsien hieromisen aika tässä asiassa on ohi. Toimikaa!
Hakekaa oppia vaikka Australiasta, Kanadasta tai edes Tanskasta. He tietävät, mitä on edessä ja ei meidän tarvitse kaikkia oppia kantapään kautta. Vaikka edustajien matkailu ei olekaan kansan suosiossa, niin tällä on varmaan sen tuki.
Yhteisillä varoilla tapahtuvan, vihervasemmiston unelmien rahoituksen on nyt loputtava. Älkää antako sen melun häiritä asioiden järkevää hoitoa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

MrX
#4

Nyt se saatanan hallitus värkkäämään lait ajan tasalle ja nopeasti! Ei voi kestää montaa päivää!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kevytkenkäiset
Utelias
#5

Kannattaa myös muistaa, että osa naisista käy kuumana näihin siirtolaismiehiin ja avaat pyhimpänsä heille tuosta vaan. Sitten nämä siirtolaisreppanat luulevat, että kaikki suomalaisnaiset ovat yhtä helppoja nakkeja ja ahdisteluahan siitä seuraa. Loputon kierre on valmis.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Mari Rantanen
#7

Tulee muistaa että se osa naisista on kuitenkin vähemmistössä eli ei kelpaa selitykseksi. Kyllä meillä edelleen suomalaisnaisten keskuudessa arvostetaan suomalaista miestä vaikka teissä omat kommervenkkinne onkin 😉

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000