Perussuomalaiset

Mari Rantanen

Kreikka koijaa, taas

Välimeren kautta on tullut tänä vuonna jo yli 130 000 turvapaikanhakijaa Eurooppaan. Näistä Kreikan kautta on tullut 122 637 ihmistä (Talouselämä 1.3.2016).

Nyt rajat sulkeutuvat yksi kerrallaan, koska Eu ei ole saanut käytännössä yhtään vaikuttavaa päätöstä aikaan, jolla tilanne helpottuisi. Kreikan ja Makedonian vastaiselle rajalle on jäänyt jumiin noin 13 000 ihmistä ja Kreikkalainen pormestari Apostolos Tzitzikostas on vaatinut maan hallitusta julkistamaan alueelle hätätilan, koska ”emme voi kantaa tätä taakkaa enää yksin” hän sanoi.  Kreikka on hakenut 1.3.2016 EU-komissiolta 480 miljoonaa euroa pakolaiskriisin hoitoon.

Nyt jokin tässä yhtälössä ei täsmää. Kreikkaan on tullut alkuvuoden aikana reilut 122 000 ihmistä, mutta noin 13 000 ihmistä on nyt jumissa Kreikassa. Loput ovatkin sitten Kreikan suosiollisella avustuksella siirtyneet muiden Eu-maiden huoleksi. Kreikka on tälle määrälle ihmisiä hakenut 480 miljoonaa euroa tukea Eu:lta? Vertailun vuoksi on hyvä huomata, että Suomelle myönnettiin 8 miljoonaa euroa apua 32 000 ihmisen vastaanottoon, joista suurin osa on edelleen Suomessa. Eihän se tietysti ole tyhmä joka pyytää, mutta ihan oikeasti joku roti tässäkin touhussa pitäisi olla. 

Kreikan oma ”arhinmäki” Alexis Tsipras on toistuvasti mm. twiittaillut, että Kreikka tekee kaikkensa pitääkseen euroopan rajat auki kaikille. Sikäli lausunnot ovat mielenkiintoisia peilaten siihen, että Kreikan tulisi valvoa eu:n ulkorajoja. Ihan kiva Tsipras, mutta ei kai se niinkään voi mennä, että Kreikka esiintyy maailman hyväntekijänä, mutta kippaa ihmiset toisten maiden vastuulle. Sikäli on oikea suunta, että Makedonia pitää tiukasti rajansa kiinni ja Kreikan on pakko ottaa itsekin vastuuta. Itse asiassa Kreikka olisi pitänyt jo heittää ulos Schengenistä.

Sitten toinen perin mielenkiintoinen kysymys on se miksi Kreikka vaatii vain muiden maiden rajojen avaamista? Miksi Kreikka ei ota lusikkaa kauniiseen käteen ja ala toimia kuten sopimukset edellyttävät? Kreikka voisi aivan hyvin tehdä nyt itse rekisteröinnin ja turvapaikkatutkinnan ja toimia sen mukaan. Mikäli nämä ihmiset ovat sotaa karussa, tarjoaa Kreikka rauhallisen turvapaikan kyllä kaikille. Sen sijaan avokätisiä sosiaalietuuksia ei Kreikassa ole. Niitä ei ole tarjolla edes omille kansalaisille. Kreikka tarjoaa majoituksen vastaanottokeskuksessa sekä luvan tehdä töitä jo hakuvaiheessa. Siispä työhaluisille sotaa pakenevalle Kreikka on aivan kelpo maa odottaa oman maan rauhoittumista.

Mutta että 480 miljoonaa euroa? Tähän sopinee Kummelista tuttu sanonta: ”taas koijataan apinaa?

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


9 kommenttia
Joo no
#1

Täysin ymmärrettävä luku jos ajatuksena on stimuloida taloutta eikä (vain) hoitaa tätä asiaa. Ja epäilemättä sehän Tsiprasilla on mielessä. Voi olla, että EU tanssii vielä tämän tanssin jos sillä saadaan sinetöityä ja hyväksytettyä kaikin puolin se, että porukkaa ei enää päästetä eteenpäin Kreikasta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Miksi tuskailla tulijoiden määrää kun sen stoppiin saaminen on hyvin yksinkertaista: pannaan raja kiinni ja tiukka seula siihen ettei asiatonta poppoota valtioihin tule.
Sen jalkeen voidaan rauhassa katsoa mitkä ovat houkuttimet tulla.
Porukkaa tulee sadoin tuhansin vaikka kaikki sos.edut ja asunto poistetaan. Heillä on aina maanmiehiä ja suklaisia joiden luo mennä. Mutta jos maahan pääsee vain portista, siellä saadaan porukan nenä osoittamaan tulosuuntaansa.

Australia toimii oikein suojellessaan yhteiskuntaansa kun kaikki kuskataan saarille odottelemaan maansa olojen paranemisia. Sieltä ei niin vain poistuta mantereelle uiden tai pikku kipoilla sillä merivirrat ovat erittäin voimakkaita.

Ruotsista alkaa piakkoin ennen näkemätön tulijavirta Suomeen. Ja taas me yllätymme. Eikö niin?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

omihli
Vihainen
#3

Niin, Kreikka ja Italia maksaa 0 (nolla) euroa turvapaikanhakijoille. Kumminkin ovat vaatimassa, että muut maat ottavat heitä. Kreikkaan ei ole jäänyt kuin kourallinen (niin kuin Itävalta arvosteli) tulijoita ja siksi eivät varmaan halua rekisteröidä heitä, koska Dublin sääntö määrää ensimmäiseen Eu maahan tulijat rekisteröitymään sinne.
Maalla ei ole rahaa hoitaa omia kansalaisiaan, saatikka sitten näitä kansainvaelluksen hedelmiä. Ja turvapaikanhakijat ei halua jäädä Kreikkaan, koska siellä ei saa samoja tukia, kuin esim. Suomessa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#4

Ajatelkaa kuinka velkaisia maita mm.Kreikka että Italiakin ovat vaikka kulttuuria ja matkakohteita on vaikka muille jakaa mutta tuo tuloittaminen taitaa olla ihan eri juttu.
Maat jotka pidetään vaikka väkisin EU;n budjetista oivallisena jäsenmaana,kertonee jotain kupletinjuonesta euroopasta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

omihli
Vihainen
#6

Ja kuka turisti haluaa Kreikan saarille lomalla? Rannat täys kumiveneitä ja pelastusliivejä, turvapaikanhakijoita joka paikassa leiriytyneinä ja kerjäämässä turisteilta. Ensi kesä on Kreikan turismille kaaos ja kansa köyhtyy entistä enemmän. Jopa Ateenassa kauppa ei käy normaaleissa ruokakaupoissa, kun nämä turvapaikanhakijat ovat leiriytyneet kaduille ja puistoihin. Jättävät tonneittain roskia kreikkalaisten siivottavaksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

matti
Hämmentynyt
#5

Mari. Tuot kirjoituksessasi esiin monia asioita, jotka pitävät paikkansa. Yksi asia minua kuitenkin närästää. Tuntuu, että olemme hyvien aikomusten puolue. Mutta milloin alamme niitä toteuttaa. Puolue on tavallaan töissä äänestäjillään. Ja 95 % meistä on sitä mieltä, että ei yhtään lisää paskaa sisään. Ja viime syksynä rajojen petettyä sisään tunkeutuneet ulos. Tässä se resepti, jolla puolue nousee. Emme tarvitse opastusta Paavilta sen enempää kuin rukousaamiaisiltakaan. Tehdään niin kuin puhuttiin, ja me työnantajat olemme tyytyväisiä. Hyssyttelyn ja säälin aika on ohi. Omat ennen kaikkea muuta. Islamia emme tänne halua.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kannatan!
#7

Paavit ja Obamat voi tässä asiassa sivuuttaa täysin. Olemme omassa maassamme. Tänne on saapunut tarpeetonta saastaa joka on meille monella tapaa vahingollista. Tulivat tänne väkisin kävellen sisään maahamme kuin hollitupaan.
Tiukka linja siihen asiaan. Ei tänne noin vain sovi tulla!
Nyt on meidän aikamme toimia! Poistakaa tuo saasta maastamme!
Siten toimien olisivat persut sillä linjalla jota toitottivat ennen vaaleja.
Ruvetkaa suureen ääneen vaatimaan kaikkien maasta poistamista!
Puheet Paavista ja Obamasta ei uppoa kansaan.
Nyt on toiminnan aika!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000