Perussuomalaiset

Mari Rantanen

Korona on kaikkien asia

Koko maailmaa on kohdannut näkymätön ja viekas vihollinen, jonka nujertaminen on meidän kaikkien vastuulla. Valtio ja kunnat tekevät omat toimensa asiaan, kuten olemme huomanneet. Olemme poikkeusoloissa. Elämäämme rajoitetaan valtiovallan toimesta niillä toimilla, jotka ovat välttämättömiä tässä yhteisessä taistelussa. Sinä, minä, me kaikki olemme yhdessä tässä kovassa paikassa nyt ja tulevaisuudessa.

Virus nujertuu nopeimmin siten, että sen tartuntaketjut lakkaavat. Se tarkoittaa sitä, että mitä vähemmän ihmiset tapaavat toisiaan fyysisesti, sitä vähemmän virus siirtyy ihmisestä toiseen. Tämä virus on erityisen hankala siksi, että ihminen voi levittää sitä tietämättään vielä itse tervenä. Viimeisimmät arviot kertovat, että jopa 3 päivää ennen kuin itse tuntee oireita, voi jo viruksen levittää toisiin. Juuri tämän vuoksi on mahdotonta tietää milloin sitä kantaa ja sen vuoksi kaikkien sosiaaliset kontaktit on minimoitava. Tämä virus voi olla hyvin lieväoireinen mutta joillekin se aiheuttaa erittäin vaikean, tehohoitoa vaativan sairauden. Tiedot muualta Euroopasta kertoo, että tehohoidossa on myös nuoria ihmisiä, joten sairaus ei ole vaarallinen pelkästään vanhoille ja muille riskiryhmään kuuluville ihmisille.

Niin karseaa kuin se onkin, sen vuoksi on hyvä pysyä kotona, jotta viruksen leviäminen pysähtyy. Se tarkoittaa käytännössä melkoista eristäytymistä, mutta meillä jokaisella suomalaisella on rooli tässä taistelussa. Mitä nopeammin tartuntaketjut vaimenevat, sitä nopeammin me pääsemme normaaliin elämään ja rakentamaan rakasta maatamme uudelleen.

Nyt siis pysytään kotona ja autamme riskiryhmiin kuuluvia asioimaan kaupassa ja apteekissa. Pidämme erityistä huolta niistä lapsista, joille koti ei ole turvallinen. Kysymme kuulumisia, olemme saavutettavissa, puhelimitse ja sähköisesti ensisijaisesti. Autamme yrityksiä ostamalla lahjakortteja ja maksamalla varattu aikamme, mutta siirrämme aikaa. Me emme käy baareissa ja kahvioissa mutta ostamme mukaan otettavia tuotteita. Juhlat me pidämme myöhemmin.

Meidän on saatava riskiryhmät ymmärtämään viruksen nopea leviäminen. Monet ovat tuskastelleet vanhempiensa ja isovanhempiensa kanssa, jotka ”käyvät pikkusen kaupassa”. Käydään kaikki vakava keskustelu ikäihmistemme kanssa mistä on nyt kysymys. Joku ehdottikin jo, että Arvi Lind on saatava televisioon kertomaan asiasta, Arvia uskotaan. Ei huono idea tuokaan.

Tämä virus ei ole kausiflunssa. Tätä voi verrata ennemmin varmaankin Sars:n, joka sekin vaimennettiin kovilla ja määrätietoisilla toimilla. Haluan tehdä tämän vertauksen sillä valitettavan paljon vieläkin asiaa vähätellään eikä oteta tosissaan miten vaikeaksi tilanne voi mennä jos sairaaloidemme kapasiteetti ylittyy.

Kreikan pääministeri on viestinyt johdonmukaisesti menume spiti, joka tarkoittaa pysymme kotona. Tehdään me jokainen samoin. Pysymme kotona, pidämme huolta rakkaimmistamme ja muista.

Me suojelemme nyt elämää. Meistä ihan jokainen.

Tästä selvitään. Vain yhdessä toimien.

Osallistu keskusteluun!


3 kommenttia
Persu
#1

Kylläpä on hienoa kuulla suurta viisautta toistamalla asiantuntijoiden hokemia siitä, miten nyt tulee toimia. Olet suurta valtion päämiesainesta!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

vaalit pian
#3

Jos tarkoitat THL:n asiantuntijoita niin nämä maan parhaat kyvyt ovat ihan viime päiviin asti kertoneet toisenlaista tarinaa.

Sani: ”epidemian uhka Euroopassa on äärimmäisen pieni”.

Hyvä että ovat vihdoin päätyneet samaan jota Mari Rantanen on sanonut jo pitkään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

vaalit pian
#2

On vaikea nähdä mitä THL olisi voinut tehdä huonommin. Koko alkuvuosi vähäteltiin virusta ja se oppi meni perille liiankin hyvin ja nyt ihmetellään mikseivät suomalauset ota vakavasti tautia jonka on koko ajan kerrottu olevan pelkkä flunssa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000