Perussuomalaiset

Mari Rantanen

Korona ei naurata

Eikä pitäisi naurahdella Thl:n asiantuntijoidenkaan tiedotustilaisuudessa. Puhumattakaan siitä, että tilaisuuteen mennään niiskuttamaan ja pyyhkimään hikeä ja puhumaan ilmastonmuutoksesta.

Pidän Suomen toimintaa hyvin erikoisena tässä meitä uhkaavassa pandemiassa. Suomi toimii täysin eri tavalla kuin kaikki muut Euroopan ja pandemian kouriin joutuneet maat. Eilen hallitus viimein alkoi tehdä suosituksia, mutta valitettavasti toimet tulevat liian myöhään. Virus on jo täällä ja kukaan ei tiedä kuinka paljon sairastuneita maassamme jo on, sillä testauksia on tehty vain tartuntaketjuihin kuuluville. Emmekä me tosiasiassa tiedä myöskään sitä missä vaiheessa tarkalleen virus leviää, jo oireisilta vai myös oireettomilta.

Tuntuu, että olemme menneet tässä asiassa talous edellä. Ei matkustusrajoituksia, ei maahantulokieltoja, ei karanteeneja. Ei siis mitään sellaisia toimia, joilla koko tilanteen leviäminen olisi voitu estää. Nyt kyseessä on enää leviämisen hidastaminen. Ja sekään ei toimi niin kauan kun ihmiset eivät ymmärrä viruksen vaarallisuutta ja leviämisen nopeutta. Tästä kertonee se, että meillä on tänään Husissa todettu jo toinen henkilökuntaan kuuluvan koronatartunta. Jos viruksen vaarallisuutta ei tajua ammattilaiset, miten sitä voidaan olettaa tavan kansalaiselta? Jo tämä kertoo riskinarvion ja tilannekuvan olevan pielessä. Ja sitä se on edelleen, muut maat rajoittaa, Suomi ei. Pääministeri Marinin hallitus ei ole valmis. Jos he siellä taloutta ajattelevat, se juna meni jo. Säästöihin tullaan joutumaan. Ja mitä pidemmälle virus leviää, sitä enemmän.

Ikävää on se, että koska hallitus ei tee päätöksiä esimerkiksi matkustusrajoituksista, eivät ihmiset saa vakuutusyhtiöstä rahoja matkan peruuntumisesta. Tällöin riskinä on, että ihmiset matkustavat kauan säästetyn matkan ja näin altistavat itsensä ja muut viruksen leviämiselle. Toinen asia on sitten se, että vaikka nyt ministeriö suosittaa, ettei mihinkään matkusteta, sillä ei ole merkitystä, kun Suomeen voi edelleen matkustaa rajattomasti. Virus matkaa matkustajan mukana molempiin suuntiin.

Mutta koska olettavasti tuulettimeen on jo osunut, on johtopäätösten aika myöhemmin. Mutta varmaa lienee se, että sekä Thl:n, Stm:n että Suomen hallituksen toimet tullaan perkaamaan viimeistä sähköpostia myöden. Valta ja vastuu kulkevat käsi kädessä.

Siihen asti, muistutan lämpimästi siitä, että kansalaiset voivat pyrkiä suojaamaan itseään ja omia, erityisesti riskiryhmiin kuuluvia läheisiään eri tavoin. Kysymys ei ole tavallisesta kausiflunssasta. Tärkeintä on pyrkiä välttämään sosiaalista kanssakäymistä kaikilta osin. Sähköinen viestintä ja perinteinen puhelin on tässä hetkessä paras väline kommunikoida. Käyttäkää etätyömahdollisuuksia, älkää menkö uimahalleihin ja kuntosaleille, välttäkää kauppoja ruuhka-aikaan tai käyttäkää kotiinkuljetuksia. Älkää varsinkaan flunssaisena kulkeko julkisilla paikoilla vaan pysykää kotona ja pyytäkää läheisiä käymään asioilla ja tarvittaessa jättämään ostokset oven ulkopuolelle. Elokuvateatterit ja konsertit ovat tässä hetkessä turhia. Eilisessä A-studiossa Thl itse kertoi, ettei järjestä yli 10 hengen kokouksia enää, joten se kertonee miten tulisi toimia myös meidän muiden ihmisten. Näiden ohjeiden lisäksi on syytä noudattaa tietysti hyvää hygieniaa.

Toivon, että hallitus laajentaa asiantuntijakuulemisia nyt käytetyistä henkilöistä, katsoo muihin maihin ja ryhtyy kaikkiin mahdollisiin toimiin suomalaisen väestön suojaamiseksi. Nyt. Talvisodan päättymisen hengessä, maamme tarvitsee nyt johtajia, joiden ainoa ajatus on kansalaisten terveys ja elämä.

Toivotan voimia ja terveyttä erityisesti tässä tilanteessa yhteiskuntamme kriittisten toimijoiden, poliisin, pelastuksen, ensihoidon ja terveydenhuollon henkilöstölle. Teitä tarvitaan jokaista.

Me muut teemme parhaamme pitääksemme itsemme ja läheisemme terveenä.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


10 kommenttia
Nimetön
#1

Kiitos Mari ja voimia työhösi!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#2

Hei. Kiitos Mari ja Ystävät. Hyvin ja Rakkaudellisesti kirjoitit. Kyllä se niin on: ’Kun Mainilassakin paukahti; kyllä sinne rakastavat ihmiset ryntäsi.” Eivät he jahkailleet; sitä,-ja tätä; kun oli yhteinen hätä. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Olisi pitänyt panna matkustuskielto Kiinaan, Iraniin, Italiaan ja Itävaltaan aikaisemmin. Onko sitä pantu vieläkään, vaan lentoja on peruttu koska ei ole matkustajia. Käsittämätöntä, että Oulun yliopiston lääketieteen opiskelijat ja HUSin sydängirurgi toivat tartunnan Itävallasta. Terveydenhoitoa ”ammattilaisillamme” ei näytä olevan mitään vastuuta. THL vähättelee ja toivon todellakin, että tällä Iranin eiku Suomen THL:n hikoilevalla johtajalla ei ollut tartuntaa päällä. Pääministeri Marin menee vieläkin yhteiskunnan etu edellä, vaikka pitäisi mennä aina vanhusten ja monisairaiden terveys ja henki edellä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Vihervasemmistohallitus Marinin johdolla tekee päätöksiä korona-viruksen suhteen yhteiskunnan etu edellä vanhusten ja monisairaiden terveyden ja hengen kustannuksella. Vihervasemmistohallitus tekee päätöksiä maahanmuutossa haittamaahanmuuttajien ”ihmisoikeus” edellä yhteiskunnan edusta piittaamatta. Onko Marin lausunut maahanmuutosta KOSKAAN, että veikkaanpa että yhteiskunnalle tulee tästä suuremmat haitat.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#7

Tärkeää on rajoittaa myös ulkomaalaisten tuloa Suomeen. Rajat kiinni vain, niin harvaa asutussa maassa saadaan hyvinkin rajoitettua pandemian etenemistä.

Lisäksi saadaan rajoitettua rikollisten toimintaa Suomessa. Hiljentynyt katukuva, etenkin öiseen aikaan, tarjoaa nimittäin rikollisille otollisen toiminta-alustan. Kun kaikki ovat linnoittautuneet koteihinsa, rikollisilla on hyvä tilaisuus häärätä tyhjäksi jääneissä kaupunginosissa, joissa esim. monet virastot ovat.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#4

Hyvä kirjoitus! Suomi valtiona ja kansakuntana on nuori. Kalleinta pääomaa täälläkin ovat kuitenkin kansalaiset, joiden elämää tulisi varjella.

Kun Nokian kännykkäbisnes lähti nousukiitoon, täällä ei puhuttu sanaakaan kännykkäsäteilystä ja niistä solutason muutoksista, joita se aiheuttaa.

Päänalueen. sairaudet lähtivät kasvuun, mutta tästäkään ei julkisesti keskusteltu. Lääkäreitä sitoi vaitiolovelvollisuus eikä muita tahoja kiinnostanut.

Samaan aikaan esimerkiksi Ranska rajoitti voimakkaasti lasten kännykänkäyttöä.

Nyt tämän koronaviruksen kanssa hallitus tahtoo uskotella, ettei voimakkailla rajoituksilla saavutettaisi muuta hyötyä kuin se, että pandemian leviämisen lykkääntyminen Suomessa.

Halutaan myös uskotella, ettei ”lisää aikaa pelaamalla” saavuteta mitään.

Väitän, että saavutetaan. Mitä pidemmälle kevät etenee, sitä enemmän vaikuttaa auringonvalon voima. Se on terveellistä säteilyä, joka osaltaan puhdistaa ilmaa ja kasvattaa kansalaisten…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#5

Jatkuu…

D-vitamiinivarantoja ja täten vastustuskykyä.

Kannattaa muistaa, että aina talven jälkeen keväällä suomalaiset ovat heikoimmillaan kunnes tuoreet kasvikset ja marjat taas saadaan kehiin.

C-vitamiinia saadaan toki nytkin appelsiineista yms. Ja valkosipulin terveysvaikutukset ovat nekin tunnettuja ja tunnustettuja. Etenkin Kiinassa valkosipulia pidetään ”luonnon antibioottina”.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000