Perussuomalaiset

Mari Rantanen

Konsulikyyti terroristeille?

Olen kauhulla ja ihmetyksellä seurannut kiihtyvää propagandaa siitä, että Al Holin leiriltä tulee hakea suomalaistaustaiset naiset ja lapset pois. Haastatteluvideoilla naiset ovat päästä varpaisiin hunnutettuina ja kertovat, kuinka he ovat eläneet elämää kuten Suomessa konsanaan ja lapset ovat käyneet hyviä kouluja. Lasten osalta tilanne on varmasti kimurantti sillä lapset ovat aina viattomia vanhempiensa valintoihin. Mutta viaton lapsi ei ole välttämättä vaaraton jos aivopesu ja ideologian syöttäminen on onnistunut eritoten kehittyville aivoille kotona ja ”hyvissä kouluissa”. Lapsi on Suomen lain mukaan alle 18-vuotias, joten emme puhu pelkästään sylivauvoista. Miten voidaan varmistaa, että lapset ylipäänsä ovat suomalaisia, jotta mahdollisen hakemisen kautta Suomeen ei tule muiden kuin suomalaisten lapsia?

Sisäministeri Ohisalo linjasi jo, että lapsen oikeudet menevät kaiken edelle. Tämä lausunto povaa jo sitä, että Suomi lähettää delegaation noutamaan ihmisiä leiriltä.

Miksi sitten ulkomailla sairastunut suomalainen ei saa apua? Ulkoministeriö toteaa, että aikuisella on vastuu itsestään ja mikäli matkavakuutusta ei ole, ei Suomi nouda sairastuneita äitejä ja isiä Suomeen. En löytänyt mistään tietoa miten Suomi toimii silloin jos lapsi sairastuu tai loukkaantuu ulkomailla, mutta oletan että tilanne on sama. Monet varmasti muistavat esimerkiksi Meksikossa sairastuneen 59-vuotiaan naisen, joka ehti kuolla ennen kuin vakuutusyhtiö toimi. Silloinkaan Suomi ei lähettänyt apua.

Miten voi siis olla mahdollista, että Suomi lähtisi noutamaan nämä naiset, jotka eittämättä ovat ainakin välillisesti olleet mukana terroristisessa toiminnassa? Jesidi-orjien mukaan ulkomaalaiset naiset ovat olleet hyvinkin aktiivisessa roolissa brutaalissa väkivallassa. Terrorismitutkija Paronen varoittaa myös, ettei sinisilmäisyys tässä asiassa ole hyväksi.

Olisiko islamin kalifaatin kannattajia kohdeltava samoin kuin ulkomailla sairastuneita suomalaisia, mitäs läksit, apua ei tule? Erityisesti nyt kun uhat ja riskit ovat huomattavasti suuremmat kuin sairastuneen kotiuttamisessa.

https://www.youtube.com/watch?v=0zvFyd4_LNg

https://um.fi/sairastuminen-tai-kuolema-ulkomailla

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000001155075.html

https://yle.fi/uutiset/3-10832477

https://www.suomenuutiset.fi/puhuvat-jesidiorjat-eurooppalaiset-isis-naiset-kiduttajia-tappajia/

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


7 kommenttia
Ei Suomeen!!!!
#1

Totta. Nuo ”kiltit kotirouvat” lähtivät aivan vapaa-ehtoisesti rakentamaan, tukemaan ja elämään musukalifaatissa. He sanoivat piupaut länsimaiselle yhteiskuntajärjestemälle ja sen arvomaailmalle, laille ja kaikelle.
Väitetty osallistuminen jesidien kohteluun ja asekoulutukseen tuntuu hyvin todennäköiseltä. Nämä naiset on varmasti? karaistuneet alempiarvoisten kohteluun. Julmaa se on koska kalifaattia rakennetaan ja sen puolesta taistellaan.
Kotirouvuus heillä on täysin toisenlaista kuin millä tavoin suomalainen kotirouva elää ja käsittää kotirouvuuden.

Näitä ei missään nimessä pidä kuskata Suomeen! He ovat jo itsessään uhka kasvavine raakuuteen tottuneiden lapsiensa kanssa. Siellä vahvempi jää eloon ja lapsesta asti saatu oppi ei sovi tänne päiväkoteihin ja kouluihin jota nuo ovat imeneet ja omaksuneet käytöstavoikseen. Kun mukaan sotketaan vielä se ainoa oikea uskomus, räjähtää potti reisillemme pienokaisten vartuttua ja syrjäydyttyä, mikä mitä ilmeisemmin tulee tapahtumaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#6

Ei pidä unohtaa sitä tosiseikkaa , miten siniSilmäisiä Suomalaiset päättäjät ovat viime vuosina olleet !!! Oikein sydänalasta ottaa ja tuntuu pahalta !? Näin Suomalaisena !!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ei Suomee! Suomea on suojeltava heiltä!
#2

Me Suomalaiset olemme pieni etninen kansa, eräitä niitä maailman pienimpiä, joita on suojeltava. Emme ole itä- länsi- emmekä etelänaapureidemme kaltaisia. Meillä on erikoinen puhuttava kieli, omat tapamme, kulttuurimme.
Yritämme edelleen pikkuhiljaa päästä eroon ruotsinvallan ajoista luopumalla ruotsin kielestä pakollisena. Siinä onnistuttiinkin. Nyt se taas on otettu mukaan yo- kirjoituksissa PAKOLLISENA kielenä. Ketkä ovat syyllisiä jotta taas hukkaamme aikaa turhaan pieneen ruotsin kielen oppimiseen. Syyllisiä eivät rkp vaan epäisänmaalliset nykyisen hallituksen puolueet myö tymällä mikropuolue RKPn vaatimuksiin.

Meitä jos ketä pitää suojella! Se on valtiovallan tehtävä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#3

Kansainvälisen terrosrismin tutkija Seran De Leede: Päättäjien ei tulisi pitää naisia vain uhreina. Naisilla voi olla vahva ideologinen vakaumus ja halu edistää jihadia”.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#4

Hei. Kiitos Mari. Olet tärkeästä asiasta huolestunut. On sanonta: Ei voro voroa pelkää. Mikäli nuo ”leiriläiset”, ovat; sielun varkaita. Heitä ei kaltaisensa pelkää. Se asia luo meille; tärkeän ja kiireellisen rukous, – ja toimintatarpeen. Kitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#5

Hei. Kiitos Mari. Olet tärkeästä asiasta huolestunut. On sanonta: Ei voro voroa pelkää. Mikäli nuo ”leiriläiset”, ovat; sielun varkaita. Heitä ei kaltaisensa pelkää. Se asia luo meille; tärkeän ja kiireellisen rukous, – ja toimintatarpeen. Kitos. Siunaten, Lasse. Kertaus on opintojen äiti. Kiitos, että annat nennä eteenpäin. Kiitos. Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000