Perussuomalaiset

Mari Rantanen

Isät ja äidit, suojellaan lapsiamme

Viime päivien uutisoinnit ja tapahtumat ovat olleet barbaariudessaan oksettavan järkyttäviä. Suomessa on raiskausepidemia, joka on tietenkin tekijöiden syytä, mutta yhtä lailla, ovat päättäjät syyllisiä siihen, että he ovat ummistaneet silmänsä riskeille. Sdp:n puheenjohtaja Rinne laittoi Pakolaisneuvonnan videolla siteen silmilleen, joka kuvastaa hyvin tilannetta. Side on ollut silmillä ja teippiä on laitettu varoittelijoiden suun eteen. Selityksiä, vaikenemista, varpaiden katselua. Tässä nyt ollaan. Tosiasioissa ja reaalimaailmassa, jossa unelmasta on tullut totaalinen painajainen.

Perussuomalaiset ovat puhuneet ja kirjoittaneet samasta asiasta vuosia. Me olemme saaneet puheistamme toinen toistaan kovempia solvauksia yllemme.

Käsi on noussut ylös virheen merkiksi. Housut ovat nilkoissa. Sinisilmäinen hölmöys ei ole synonyymi hyvälle ihmiselle. Nyt ei puhe auta vaan on ryhdyttävä toimiin.

Sen lisäksi, että tässä ja nyt on tehtävä täsmätoimia, on kyettävä puhumaan siitä, ovatko kansainväliset sopimukset mielekkäitä tähän aikaan. Huonoista sopimuksista on päästävä irti tai ne on neuvoteltava uudelleen.

Mm. näitä toimia Perussuomalaiset ovat toistuvasti esittäneet:

– on lopetettava turvapaikanhakijoiden päiväkoti ja kouluvierailut

– kaikki vakaviin tai toistuviin rikoksiin syyllistyneet on karkotettava automaattisesti

– kielteisen päätöksen saaneet turvapaikanhakijat ja laittomasti maassa oleskelevat on otettava säilöön ja poistettava maasta

– seksuaalirikosten rangaistusten alarajoja korotettava

– taloudelliset ja perheenyhdistämisiin liittyvät vetovoimatekijät on poistettava

– toisesta turvallisesta maasta tulevat turvapaikanhakijat käännytetään jo rajalta

– hallituksen turvapaikkapoliittinen toimenpideohjelma pannaan täytäntöön täysimääräisesti

https://valtioneuvosto.fi/documents/10184/1058456/Hallituksen+turvapaikkapoliittinen+toimenpideohjelma+8.12.2015/98990892-c08e-4891-8c23-0d229f1d6099

Näistä on hyvä aloittaa. Helsingin Perussuomalaiset esittävät lisäksi, että laittomasti maassa olevien nk. paperittomien laajat palvelut poistetaan pois lukien akuutti hätäapu.

Äidit ja isät, älkää tyytykö puheisiin vaan vaatikaa, että nämä toimet tapahtuvat. Meillä on oikeus suojella lapsiamme. Lasten, nuorten ja naisten turvallisuus ja koskemattomuus on suurempi arvo kuin vieraan oikeus tulla, liikkua rajattomasti ja sikailla.

”…ja varjele noita Suomen herroja, etteivät toista kertaa löisi päätään Karjalan mäntyyn.”

-Honkajoki, Tuntematon sotilas

Osallistu keskusteluun!


15 kommenttia
Rakettitiedettä
Tyytyväinen
#1

Kohta varmaan herra, isoherra käteinen prysselistä tulee kertomaan meille miten persuilla on vain yksinkertaisia ratkaisuja monimutkaisiin asioihin. No eipä ole käteiselle järkeä annettu lapiolla, kun ne yksinkertaisimmat ratkaisut vaan sattuvat yleensä olemaan niitä parhaita! Ei tämä mitään rakettitiedettä ole jyrkiboy.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Päästin perseen myyjistä
#2

Nyt on turha märistä kun on jo paskat housuissa,nyt ei normaali konstit riitä On mentävä alkusyihin mistä koko hulluus on peräisin.
EU-TROLLUS ! siis Politikkojen oman edun takia tehtävä järjettömyys Pakolaisbisneksenpelaus,Maan velkaannuttaminen ,Venäjän ja Trumpin haukkuminen jne.. Siis kaikki hulluus mitä tehdään Merkkelin perseen nuolemiseksi tuhoamalla tämän maan turvallisuus ja talous. Tästä kaikki johtuu !

Eu-Trollaus on lopetettava ! sen jälkeen vasta voidaan lopettaa kaolaisbisnes ja Terroristien ja Pedofilien perseen nuoleminen
Ei ole mitään muuta konstia !!! kaikki muu on paska puhetta ja lässytystä !

Tämä ei todellakaan tullut yllätyksenä kenellekkään ,poliisi sanoi pari vuota sitten että mitä on tulossa Pedofilia ,raiskaus ja Pedofilia tekojen lisäksi on kaikkia muita rikoksia mitä ne tekee mm. Huumekauppa. jolla ne murhaa nuoria ja lapsia tahalaan ( keskimääräinen elinikä laskee käytön alettua useilla kymmenillä vuosilla)

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Päästiin perseen myyjistä
#6

Kun Eu-Trollaus saadaan kielettyä lailla voidaan tehdä järkevä päätöksiä tässä maassa !
Voidaan pyyhkiä persettä kansainvälisillä sopimuksilla joihin joka välissä vedotaaan !
Se jälkeen vasta homma saadaan laiettua kurii laki muutoksilla ja tarvittavilla toimenpiteillä ! Nyt ei suvakki konstit auta !
Homma pitää tietenkin tehdä alki mutosten kautta ,mitään laitontahan ei tietenkään saa tehdä eikä kehottaa tekemään.

Äsken A studiossa taas jälleenn kerran syyllistetin Suomalaisia !
Polisi Johtaja nyt viimmein oli vähän tullut järkeen ja yltiö suvakkiutta ei enään ollut näkyvillä kuten ennen.
Se kertoi viimme vuoden tilastoista että ulkomaalisten osuus Oulun Seksuaali rikoksista on n. 6 kertainen Muihin verattuna se on vähän pienempi kuin koko maassa keskimärin joka muistaakseni oli 7

Mutta Nämä luvut hämää !!!!!
Oulussa käy paljon turisteja ja on paljon ulkomaalaisia työntekijöitä mm.it alalla Jotka ei todellakaan tee seksuaali rikoksia !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Päästiin perseen myyjistä
#3

Siis nämä on Sosiaali pummi Pakoalisten tekemiä rikoksia lähes kaikki !
Tämä nostaa niiden osalta luvun niin korkeaksi että tämän on pakko olla järjestelmällistä Terrorismia !!!!
Raiskaus on yksi terrorismin muoto ! Ei kaikkea voi selittää kulttuuri syilla ja sillä että islamilaisen lain mukaan vääräuskoinen on vapaata riistaa. Kyllä niille on opetettu Suomen lait mitä täällä saa tehdä ja mitä ei.
Ihmetyttää miksi näitä edelleen peitelään ja l lakaistaan maton ale ja joka välissä syytellään Suomalaisia kuten Sipiläkin tekee kuin pahin suvakki !

https://www.kauppalehti.fi/uutiset/sipila-palkitsi-merkelin-raha-kehitysyhteistyovaroista/d00f6609-5c02-355a-ae82-bad741d02884

Tämä on ”Arvo miehelle”tärkeää toimintaa ihan kuin lasten Pedofileille uhraaminen !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Päästin perseen myyjistä
#4

Pitää muistaa että yltiöpäinen järjetön Eu-Trollaus johtaa 3. maailman sotaan joka alkaa samoilta kulmilta kuin 1 ja 2 siis Saksan kulmilta ja tämä hulluus vie Suomen mukaan siihen !!! sitä ennen täällä alkaa sisäisiä levottomuuksia kun sikailijoita aikamme hommataan tänne.
Se aika ei ole välttämättä edes kaukana !
Seuraava lama talouden romahtamainen ja monin kertaistunut valtion velka ja pummien lauma jotka käyttääytyy huonommin kuin metsien eläimet on todella huono yhdistelmä varsinkin kun siihen lisätään Huumeilla ja homo Propakandalla tuhottu kansan moraali !

Tästä ei hyvä seuraa ,nyt on viimmeineen hetki aloittaa kunnon toimen piteet,mutta se ei onnistu jos Eu-Trolleja ei saada ensin kuriin !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#5

Nyt ollaan todella nuljauttamassa syytä mamujen käyttäytymiseen suomalaisten Vanhempien ja oppilaitosten syyksi? On muuten aikoihin eletty.
Eikö noihin juurisyihin aiota ollenkaan paneutua? Sipilä puhuu , ”tehkää rohkeita ehdotuksia”, rahaa löytyy. Tuossahan noita ehdotuksia on yläpuolella pitkä rivi. Aloitetaan niistä. Ei pyörääkään tarvitse jatkuvasti uudelleen keksiä!
Säälittäviä myös Ministeri Mykkäsen hokemat, että rangastuksia tulee koventaa. Koska, vuoden vai viiden päästä? Siinä vaihessa kun ollaan okeuden edessä on vahinko jo tapahtunut ja sitä ei mikään lisäistuminen suomalaisen vankilan täysihoidossa korvaa.
Siksi toiseksi, noita ”turvattomiksi itse itsensä todenneita” eivät meidän normimme paljon hetkauta. Heillä on oma ”rikastuttava kulttuurinsa” ja sen soveltamisiin meidän on otettava aivan eri keinot, kuin mitä ministerimme meille syöttävät.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Aivan järjetöntä hommaa ,niden tekoja vähätellään ja syytetään muita ja rahalla yritetään paikata tilannetta ,nekin rahat tulee valumaan mamujen taskuun.
Oulussa on nin paljon kaupungilla työntekijöitä kun kymmeniä kuntia on yhdistetty siihen että työntekijöitä kyllä riittää kun suurimmalla osalla ei ole mitään järkevää tekemistä ,Valtion rahaa siihen ei enään tarvita ne on lypsäneet jo aivan tarpeeksi.
Nokian lähdön verukkeella sinne on lypsetty satoja miljoonia euroja rahaa !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Karseaa jos..
#8

Rangaistuksia kovennetaan paperilla, ei käytännössä!
Kaikki on vaalipuveyta joja unohtuu välittömästi!
Seuraava hallitus jos on punavihreä, kovennukset lievennetään, t-paikanhakinoiden määrä moninkertaistetaan, palautukset pannaan jäihin, laittomille ja turviksille tulevat samat edut kuin kansalaisille….

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000