Perussuomalaiset

Mari Rantanen

Helsinki-karnevaalit

Eilen Helsingin kaupunginvaltuusto päätti laajentaa ”paperittomien” palveluita pitkän keskustelun ja äänestyksen jälkeen. Laajennusten puolesta äänestivät Vihreät, Vasemmistoliitto, Feministit, Piraatit, Keskusta, Rkp ja puolet demareista ja äänestystulos oli 39-45.

Valtuustossa kuultiin toinen toistaan paatoksellisimpia puheita siitä kuinka nyt kenenkään ei tarvitse kuolla kylmään tai jäädä vaille antibiootteja. Lisäksi hyvin selkeästi annettiin ymmärtää, että tätä vastustavat ovat ihmisvastaisia, sydämettömiä ihmisiä. Poliittisesti on nerokasta tuoda valtuustoon hulvaton esitys, jota vastustamalla vihervasemmisto voi syyttää vastustajia jopa epäasiallisesti ihmisvastaisuudesta. Tästä sai luonnollisesti osansa Ps, mutta myös kokoomus ja demareiden järkisiipi. Sehän on lähes tulkoon rasismin määritelmä jos on samaa mieltä persujen kanssa. Ei saisi ”persahtaa” kuten Huusko blogissaan asiantuntevasti kirjoittaa. Tällaisten ajatuskulkujen ongelmaksi muodostuu se, että Ps:n kanssa ei voi olla samaa mieltä, on ajatus mikä hyvänsä. Tein taannoin valtuustossa aloitteen peruskoululaisten ensiapuopetuksen tarjoamisesta. Johan sekin oli sotataitojen opettamista, vaikka kyse on toisen hengen pelastamiseen tähtäävistä taidoista. Että on se persahtaminen kyllä vaikeaa, se kun perustuu järjen käyttöön.

Tosiasiassa Helsingissä ei nytkään kukaan kuole kadulle sairauskohtaukseen, nälkään tai kylmyyteen. Nämä palvelut ovat jo tarjolla, ne varmistaa perustuslaki, terveydenhuoltolaki ja ihmisoikeussopimukset. Lisäksi tartuntatautilaki suojaa meitä säätäen niiden hoidosta. Nyt palveluita terveydenhuollossa halutaan laajentaa välttämättömiin hoitoihin. Valtuustossa jäi vastaamatta kysymykseen mikä ei ole välttämätöntä? Onko olemassa sairauksia, jotka eivät ole välttämättömiä hoitaa? Äkkiseltään voisi ajatella, että sellaisia ei ole tai sitten ei kyse edes ole sairaudesta varsinaisesti. Näin ollen palveluiden ja sairauksien kirjo on valtava. Tämä on kysymys, johon vastaamalla palveluiden laajennuksen todellinen vaikutus kävisi ilmi.

Toinen kysymys joka jäi täysin auki, on tästä aiheutuvat kustannukset. Eilen valtuustossa kuulimme apulaispormestari Sanna Vesikansalta, että sote-viraston arvion mukaan kyse on noin 100 000-200 000 euroa tänä vuonna. Kun toteumaa tältä vuodelta tivasimme, saimme kuulla, että itse asiassa suurinta osaa kustannuksista ei saada selville. ”Paperittomien” palveluiden käyttöä ei tilastoida, koska kymmenissä ja sadoissa(?) tietojärjestelmissä ole ”täppää” paperittomille, poislukien äitiys ja lastenneuvolakäynnit. Silti eilen tiedettiin, että tämä esitys säästää valtavasti kustannuksia, kun he eivät käytä kalliita päivystyspalveluita. Miten lie sitten tieto kalliista päivystyspalveluista aloitteen kannattajille tullut, kun niitä ei voida eriyttää täpän puuttumisen vuoksi? Vesikansa kertoi, että arvioiden mukaan tämän laajennuksen kustannukset sote-virastosta saatujen arvioiden mukaan olisivat noin 700 000 euroa vuodessa eli 0,03% soten budjetista. Kuulimme Helsingillä olevan reilusti varaa tähän ja ettei ihmisoikeudet maksa, niitä ei voi mitata rahassa.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015031119338970_uu.shtml

Tänään sitten ei enää tiedettykään kustannuksia. Hs uutisoi: ”Kukaan ei osaa arvioida, millaisia kustannuksia paperittomien terveydenhuolto Helsingille aiheuttaa – edes paperittomien määrää ei tiedetä”. Yhdessä yössä varsin tarkka valtuustopuheissa jatkuvalla syötöllä tuotu 0,03% vaihtui nopeasti ei tietoa-tilanteeseen.

https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000005470997.html

Piikki on siis auki. Ja kuten arvata saattaa, markkinoinnin avulla käyttäjiä riittää. Kyse ei ole pelkästään tuhansien kilometrien päästä tulevista vaan euroopan sisällä risteilevistä laittomasti maassa oleskelevista sekä allegron ja siljan tuomista.

Kuulimme myös painokkaasti, että tämä ei ole pois keltään. Se on epätosi väite, kuten jokainen valtuutettu tietää tai ainakin pitäisi tietää. Kaupunginvaltuusto päätti eilen myös vuoden 2018 budjetista ja sote-viraston budjetti on tehty eikä sinne eilisessä valtuuston kokouksessa lisätty rahaa. Toisin sanoen kaikki eurot, jotka tähän laitetaan, on pois muista sote-palveluista. Omaishoitajilta jo aloitettiin säästämään ja muut ryhmät tulevat perässä.

En voi Helsingin kaupunginvaltuutettuna hyväksyä tilannetta. Olen valtuustossa helsinkiläisten edun asialla ja noudatan kuntalakia, joka toteaa että kunnan tehtävänä on tuottaa palveluja asukkailleen. Siis asukkailleen. Jätin päätöksestä eriävän mielipiteen koko Perussuomalaisen ryhmän puolesta.

Demokratia on puhunut. Enemmistö halusi tätä ja toivat äänestäjien tahdon valtuustoon. Jos meno ei miellytä, kannattaa seuraavissa vaaleissa pohtia uudelleen, jopa persahtaa tarpeen vaatiessa. Saamani palautteen perusteella on myös osin aloitteen kannattajien äänestäjille tullut jonkinlaisena yllätyksenä tämän tyyppinen toiminta ja asioiden ajaminen.

En edes uskalla ajatella mitä seuraavaksi esitetään. Todennäköinen kehityskulku on se, että nyt palveluita halutaan laajentaa muuallakin ja tuodaan myös terveydenhuoltolaki uudelleen eduskuntaan. Ja todennäköisesti esitetään laittomasti maahan jääville oleskelulupia, jotta ei enää olisi ”paperittomia” tai uudemmalla termillä ”uuspaperittomia”. Tai mistä sitä tietää, onko pian jo esityksenä, että Helsinki maksaa sopeutumisrahaa, jotta laittomasti maassa oleva voi harrastaa ja käydä ostoksilla. Toimeentulotuki kun on liian pieni. En ihmettele enää mitään.

Sen tiedän, että nyt tarvitaan tulijoille oman uskonnonharjoittamispaikka ja kulttuurikeskus eli suurmoskeija tullee päätöksentekoon Ylen mukaan ehkä joulukuussa jo.

https://yle.fi/uutiset/3-9943652

https://www.kuntalaisaloite.fi/fi/aloite/4643

”The road to hell is paved with good intentions”

Osallistu keskusteluun!


21 kommenttia
Nimetön
#1

Puhutaanko n.1000- 2000 henkilöstä jotka ovat ”irtonaisena/paperittomana” kun tähän lisätään ne jotka ovat saaneet kielteisen päätöksen mutta valittavat tuomioistaan,niin lukumäärä nousee suuremmaksi kun tässä ei olisi tarpeeksi eri kulujen mitä vielä heille järjestetään poliittisinkin päätöksin heidän kulttuureistaankin johtuen,se tietää todella Helsinki kuvan muuttumista moni-ilmeisemmäksi,joka ei välttämättä ole tae rauhanomaisuudesta.

Selvää pitäisi olla että he jotka eivät sovellu ns-suomikuvaan rauhanomaisesti ja vaativat erivapauksia ”lain hämäräpuolella”, puhumattakaan rikollisuudesta ymv. – eivät pitäisi nauttia maamme turvasta kuin ylläpidosta.
EU;n direktiivitkö turvaavat poliittisella tavalla heidän selustansa että voidaan vaan levitellä käsiä kun emme voi tehdä mitään- palauttamisille ?

T: Seppo

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Nyt puhutaan muutamasta tuhannesta, mutta jääkö se siihen? Venäjällä on lähes miljoona aids potilasta, paljon tuberkuloosia sairastavia sekä diabeetikkoja. Näiden sairaiden tarvitsee vain tulla rajalle ja sanoa taikasana asylym niin portti taivaaseen aukeaa. Vaikka tiedetään etukäteen ettei venäläinen saa turvapaikkaa Suomesta niin asia on käsiteltävä ja maasta ei tarvitse poistua jos ei halua ja Helsinki tarjoaa ilmaiset palvelut ja elatuksen loppuiäksi. Jos kerran sairauden hoito aloitetaan niin olisi julmaa se lopettaa, kyllä sitä pitää jatkaa koko loppuiän. Se hyvä puoli on, että Helsingistä tulee suurkaupunki kun väkiluku moninkertaistuu.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#10

Nimetön – niin,riittääkö muutama tuhat tulevaisuudessa,sitä ei voi vielä tietää mutta jos jatkuu,niin hinta on monin vertainen koko Suomelle. Heräävätkö päättäjät unestaan ”ettei tämä ns.kirjoittamaton diili voi jatkua – ainakaan loputtomiin.
Sen myötä voi rantautua maahamme sellaisiakin tauteja/-tartuntoja joita ei juuri muutoin maassamme tapaa.

Suurkaupungilla on aina suurimmat jopa kasvavat ongelmat mitä se toisi mukanaan ja kuinka paljon esim.oman maammekin kansalaisia valuu Hesan liepeisiin.
Miten sitten turvallisuusuhat moninaisine negatiivisine ilmiöineen rantautuu Hesaan jos ja kun – monimuotoisuus väkilukuineen,kulttuureineen ja uskontoineen sekoittaa kaupunkikuvaa pahimmillaan… ei ole uhkakuvien liioittelua vaan varautumista : Jos ei olekaan hallittua !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#2

Mitä on olla laiton/-paperiton tai hylkynä turvapaikkaan ja sitten valituksien teille tuomion saaneena epäämisen jälkeen.
Kaikki maksaa että kulut ovat suuret kikyn aikakaudella kun muualta kiristetään ts.”säästetään” mutta muualle siirretään kassaholvista.

Helsinki kaupunkikuva muuttaa eri kulttuurienkin toimesta ja ties mitä lisävaateita on mahdollisesti tulossa mutta miten lienee se paljon puhuttu rauhanomaisuus – yhdessä kantaväestön kanssa – jos kohtaamiset että elämäntapakin poikkeavat toisista. Ei uhkakuvia tietentahtoen mutta niin tai näin ympäristötekijät muuttunevat ja odotettavissa on ristipaineita jo pelkkien poliittisten päättäjienkin toimesta.

Ehdottomasti rikollistaustan kuin väkivallan omaavat eivät todellakaan kuulu katukuvaan että maamme turvapaikan piiriin,vaan ehdoton käännytys – päättäjät ovat vastuussa ”tekosistaan” ts.päätöksistään.

Humanistisuus – pitää olla terveellä pohjalla kaikinpuolin myös kantaväestöön nähden.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#6

… lisänä vielä edelliseen onko käännyttäminen tuomion jälkeen tehty mahdottomaksi että voidaan vaan levitellä käsiä EU;n direktiivien varjossa.
Varsinainen Itsenäisyytemme on EU;n yhteisvallan alaisuudessa elämistä ” josta ei voida edes valittaa ”!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kilpisjärvi-79
Hämmentynyt
#3

Minäkin olen sitä mieltä, että tämä äänestys olisi pitänyt mennä toisin. Olen monessa muussakin asiassa eri mieltä, kun vallitseva mielipide ja laki. Uskon silti demokratiaan ja siihen, että enemmistöpäätöksillä mennään. Yritän toimia vaikuttamalla ja vaaleissa, mutta siihen en alennu, että täällä palstoilla haistattelen ja haukun ” vääräuskoisia ”. Yhtä hyvin minä voin olla väärässä ja usein olenkin. Toivon, että saisimme Lauran pressaksi. 4% kannastus Saulin 80% vastaan on kuitenkin realismia ja se on siinä. Onko noi 80% täysin väärässä ja vain minä oikeassa?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Suurin osa ihmisistä ei ajattele yhteiskunnallisia asioita juuri lainkaan. Hyvä, jos äänestämässä käyvät. Suurin osa ihmisistä omaksuu sen linjan, mitä valtamedia tuottaa eli viherpuna on nyt muotia ja galluppien mukaan sillä on kannatusta niin ”minäkin haluan olla enemmistön puolella, sen täytyy olla oikeassa”. Näinhän se menee, massoja on helppo hallita, leipää ja sirkushuveja niin hiljaisina pysyvät – mutta ei kaikki. Osa ihmisistä seuraa ja ajattelee syvällisemmin ja kokonaisvaltaisemmin. Mistä on tultu ja mihin ollaan menossa. Minkä arvojen pohjalta suomalaista yhteiskuntaa on rakennettu, ne arvot on heitetty roskakoppaan ja siitä ei hyvää seuraa. Se suuri enemmistö vain räkäisee sellaisille arvoille kun koti, uskonto ja isänmaa. Nyt vallitsee uusi ideologia, joka suvaitsemattomuudessaan on hengästyttävän junttaava, eritavalla ei saa ajatella. Eri tavalla ajattelemista helposti pidetään rasistisena ja pelkkänä haistatteluna.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Vaalit ratkaisevat nuo prosenttiluvut, gallupeilla ei ketään valita. Jos suurin puolue nukkuvat saataisiin hereille ja äänestämään Lauraa niin hän olisi seuraava presidentti. Tosiasia on ettei puolta kansaa juurikaan kiinnosta politiikka.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Hävetkää
Vihainen
#4

Ihan puhtaasta idiotismistahan tässä on kyse. Punavihreät ovat idiootteja ja se ei ikävä kyllä ole Suomelle hyväksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Kiitos Mari Rantanen, että olette pitänyt asiaa esillä ja yrittänyt tuoda esille järkiperäiset näkökulmat tähän asiaan tunnelatauksien sijaan. Nyt mennään Helsingissä täysin tunnepohjalta ja usein tunteet vievät väärään suuntaan. Tunteitakin saa toki olla, mutta järkisyiden kanssa niiden pitäisi olla tasapainossa, nyt ei ole, nyt tunteet yksinään määrittelevät kuntapolitiikan. Tästähän ei hyvää seuraa. Ns. ”rakkaus”sumussa mennään rakkaudettomaan kaaokseen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000