Perussuomalaiset

Mari Rantanen

Erillislailla piikkihuumeet laillisiksi Helsingissä?

Helsingin kaupunginhallitus käsittelee maanantaina 18.3 kokouksessaan esitystä, jonka mukaan Helsinki haluaa erillislain, jotta voisi perustaa huumeidenkäyttötilan. Lakiesitystä perustellaan välttämättömyydellä sillä Suomen laki ei mahdollista käyttötilojen perustamista, koska huumausaineiden hallussapito ja käyttö on rikoslaissa rangaistava teko.

https://www.hel.fi/static/public/hela/Kaupunginhallitus/Suomi/Esitys/201…

Mikäpä voisikaan olla tärkeämpi hanke Helsingissä kuin se, että aletaan ajaa kyseistä erillislakia? Vanhustenhoito kotihoidon ja hoivan osalta on puutteellista, lastensuojelu on kovassa paineessa, vammaisten asumispalveluissa on puutteita esperöinnin vuoksi, terveysasemille pääsee huonosti, päivystykset ovat ylikuormittuneet. Ja mikä irvokkainta, huumausaineiden vieroitushoitoa ei ole riittävästi.

Perussuomalaiset ovat vastustaneet alusta asti tätä käyttöhuonehanketta mm. sen yksiselitteisen laittomuuden vuoksi. Silti kaupunki perusti asiaan työryhmän ja kulutti tämän asian toteamiseen turhaan veronmaksajien rahoja. Rahoja, joita tarvittaisiin kipeästi muihin asioihin. Vaikka huumausaineiden käyttäjien vieroitushoitoon. Sitä kun Helsingillä ei ole tarjota riittävästi ja riittävän nopeasti. Mikä järki on haikailla piikitysluolia jos hoitoa ei ole saatavilla siihen, että huumausaineista pääsee eroon?

Kaupunginhallituksen esityslistassa kerrotaan, että käyttöhuoneista on saatu myönteisiä kokemuksia Euroopassa. Missään ei kuitenkaan lue, että näillä käyttöhuoneilla olisi tutkitusti huumausaineiden käyttöä vähentäviä vaikutuksia. Politiikan tulee olla sellaista mikä vähentää huumausaineiden käyttöä eikä vain niiden aiheuttamia haittoja. Ne ovat kaksi täysin eri asiaa.

Helsinki on strategiassaan linjannut olevansa maailman toimivin kaupunki. Ehkä olisi syytä pohtia, olisiko oikeampi tavoite olla maailman hulluin kaupunki? Jotain rajaa ja rotia tarvitaan tähänkin touhuun.

Onneksi on vaihtoehto. Äänestä Suomi takaisin.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


6 kommenttia
#1

Eikös siellä Helsingissä sitten vielä ole jo järjestetty huumeiden käyttäjille omia ravintoloita ja kokoontumistiloja aivan kaupalliseltakin pohjalta. Ei tarvitse itäkeskusta kauemmaksi mennä löytääkseen näitä poliisilta rauhoitettuja alueita.

Miksi vielä kaupungin pitäisi lähteä kilpailemaan näille samoille markkinoille?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Naulan kantaan! Miksi vielä verorahoja pitäisi lisää kohdentaa laittomuuteen, johan Hki elättää uskomattoman määrän laittomasti maassaolevia. Ilmeisesti Hkissä on muotia olla lainvastainen, ihan kuin kaikenlainen anarkismi olisi moraalisesti hienoa ja hyvää, ihan niin kuin laittomuus olisi muka välittämistä, täysin kieroa touhua. Kyllä, aion äänestää terveen järjen ja kansallisen itsekunnioituksen puolesta – siis PS-ehdokasta.
Ai niin, piti vielä mainita tuosta Pekan profiilikuvasta – onhan se rohkea, mutta aina kun sen näen niin en voi välttyä pieneltä hymynkareelta – miksi joku ihmisryhmä olisi ns. pyhä lehmä, josta ei voisi pientä ständ-uppia vääntää, niinhän kaikista ihmisryhmistä. Montakohan loukkaantujaa olet kohdannut? 🙂

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#6

> Hkissä on muotia olla lainvastainen

Tämä auktoriteettien ja laillisesti valittujen toimijoiden vastustaminen on globaali trendi. Tällaisia trendejä on mahdoton muuttaa tai vastustaa.

— Pitäisikö meidän sitten vain hypätä kelkkaan ja yrittää ottaa maksimaalinen hyöty tapahtumassa olevasta muutoksesta?

Helsinki on vain mikrotasoa verrattuna USA:n laillisesti valitun presidentin vastustamiseen. Siinäkin toinen ”laillisesti valittu” toimielin kampeaa toista pois vallasta. Entä Venezuelan laillisesti valittu presidentti? Eikö sitäkin toinen ”laillisesti valittu” presidentti kampea pois vallasta

— vain ottaakseen tuon vallan itselleen!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Huuma
#2

Tohtori Halla-ahon esiintyminen hurmasi tv-tentissä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#3

Hei. Kiitos Mari. Tällaista on elämän meno, kun täällä elämässämme on kaksi ”herraa”. Toisen annetaan, puhua ja toimia, toisen, ei oikein, minkään vertaa. Kaikki asiat olis’, helppo järjestää, jos paremp’ Herra valtahan päsis’. Hänhän, jo ajatsit’, selväksi tek’ ja terveet elämäntavat, sääsis’. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#4

Ei muutakuin Suomen Perustuslakien tulkitsijat asialle.
Tai voihan sieltä tulla näkemys, että, tarkemmin ajatellen, aineiden käytön rajoittaminen loukkaa yksilönvapautta.
Huumebisneshän pyörii voittoa tuottavien ja veronsa maksamatta Suomeen jättävien toimesta. Siksi se olisi Kunnallistettava ja liitettävä osaksi ”ilmaisia” paperittomien terveydenhoitoa ja kunnallista ehkäisyä.!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000