Perussuomalaiset

Maarit Tuomi

Tuloerojen kasvu uhkaa tulevaisuutta

Tuloerojen kasvu on jakanut Suomen kahden kerroksen väkeen. Huipputuloisten tulot ovat nousseet huimasti ja samalla suhteellinen köyhyys on huolestuttavasti lisääntynyt.
Työpaikan menetys voi ajaa perheen nopeastikin köyhyyskuiluun. Lahden seudulla työttömyys, etenkin pitkäaikaistyöttömyys, on vakava ongelma. Viime vuoden lopulla meidän työttömyysasteemme oli lähes 20 % eli lähes joka viides lahtelainen oli vailla työtä.
Varmaa on, että köyhyys näkyy ja tuntuu monessa lahtelaisessa kodissa. Tilanteesta kärisivät etenkin pitkäaikaistyöttömät ja lapsiperheet. Lisäksi kehysriihessä päätetyt asuntolainan korkovähennysoikeuden pienentäminen ja lapsilisien leikkaukset heikentävät taloudellista tilannetta entisestään.
Hallitus päätti kehysriihessä leikata eläkkeiden indeksitarkistuksen 0,4 prosenttiin. Se lisäsi oleellisesti pienituloisten eläkeläisten ahdinkoa. Tilastojen mukaan Suomessa on jo nyt köyhiä eläkeläisiä yli 200 000. Pieni eläke, asuminen yksin ja korkea ikä pudottavat eläkeläisen helposti köyhien kastiin. Nyt jatkuvasti kohoavat asumiskustannukset ja kasvavat terveydenhoitomenot entisestään heikentävät vanhusten tilannetta. Kaikkein huonoimmassa asemassa ovat ne syrjäkylillä asuvat mökkien mummot ja papat, jotka asuvat ränsistyneissä taloissaan, mahdollisesti ilman lämmintä, juoksevaa vettä ja sähköä.
Köyhtymisen on syrjäytymisen kierre on uhka Suomen tulevaisuudelle. Tutkimusten mukaan kotitausta vaikuttaa oleellisesti lasten menestymiseen. Esimerkiksi toimeentulotukiasiakkaiden lapsilla on muihin verrattuna 2,5-kertainen todennäköisyys ajautua itsekin toimeentulotukiluukulle.
OECD:n mukaan tuloerot vaikuttavat merkittävästi siihen, millaiset ovat kouluttautumisen ja sosiaalisen nousun mahdollisuudet yhteiskunnassa. Päättäjien pitäisikin nyt kohdistaa erityinen huomio väestön heikkotuloisimpaan 40 prosenttiin. Jos tuloerot kasvavat haavoittuvainen alempi keskiluokka uhkaa jäädä sivuun kaikista kasvun eduista. OECD korostaa, että köyhyysohjelmien lisäksi kehittyvä kansantalous tarvitsee kaikille saatavilla olevaa laadukasta koulutusta ja terveydenhoitoa.
Tuloerojen kasvu tuo paljon ongelmia, eikä edes palvele talouskasvua. Miksi ihmeessä tuloerojen kasvua on Suomessa poliittisilla päätöksillä edistetty? Ei ole sosiaalisesti oikeudenmukaista eikä hyväksyttävää, että maassamme elää miljoona ihmistä alle tuhannen euron tuloilla. Ovatko päättäjät vieraantuneet tavallisen kansan elämästä? Elämä toki näyttää erilaiselta, jos sitä katselee vain lasipalatsista. Täältä tavallisen kansan keskeltä näkee realistisen kuvan.

Maarit Tuomi
lähihoitaja
kansanedustajaehdokas

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


4 kommenttia
Nimetön
#1

”Miksi ihmeessä tuloerojen kasvua on Suomessa poliittisilla päätöksillä edistetty?
Suomenruotsalaisen eliitin rikkaat omistavat median ja vaikutusvallan poliitikkoihin
Herrojen luottamuksellisessa keskiviikkokerhossa RKP-Kokoomus-Keskusta-SDP päättävät neolibarilistisella äärikapitalistisella otteella, mikä on heill… eikun meille parhaaksi. He haluavat kaiken.

Tänään uutisia:
Suomenruotsalaisen eliitin oligarkki Nalle Wahlroos ehdottaa, että oikeus hankkia lapsia tulisi laittaa maksulliseksi, pörssinoteeratuksi lapsenhankkimisoikeudeksi. Hän samoin ehdottaa, että kaikki vesi, myös sadevesi, tulisi luovuttaa yksityisille toiminnanharjoittajille, jotka voisivat myydä sitä ihmisille.

Vain eliitillä on oikeus lisääntyä. Raha ratkaisee, kuka kuuluu eliittiin. Köyhät kuolkoot janoon ja steriloidaan!
Terveisin: Nalle ja muu eliittimme RKP-Kokoomus jne…
tuntuu aina paremmalta, mitä köyhempiä ja kurjemmin muilla menee (tiosten nälkäkuolema ja sterilointi, se on tyytyväisyyteni huippu) , silloin itselläni tuntuu menevän vielä paremmin!
terveisin RKP-kokoomuslainen äärikapitalisti

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Wahlroosin ajatuksia:
”Björn Wahlroos peesaa uutuuskirjassa Nestlén johtajaa: ”Maailman juomavedet pitäisi siirtää yksityiseen omistukseen”. Väestönkasvu taas saataisiin kuriin huutokauppaamalla lisääntymisoikeusia. ”
lähde: Taloussanomat

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Talvivaaran omaisuus siirtyi samoin yksityisille pilkkahintaan; siivous jäi veronmaksajille ja investoinnit paljolti yksityisten suomalaisten sijoittajien maksettavaksi.

Näin se käy; kansalta pois ja rikkaiden taskuun

Näin toimivat RKP, Kokoomus ja uusliberalistiäärikapitalisti-vale-työväen SDP

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Porvaripuolue PS
Vihainen
#2

Lisää listaa Porvaripuolue PS.
Työntekijän pahin vihollinen, susi lampaan vaatteissa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000