Perussuomalaiset

Maarit Tuomi

Laittomille maassa oleskeleville vain lakisääteiset palvelut

Sosiaali- ja terveysministeriö antoi tällä viikolla suosituksensa kunnille laittomasti maassa oleskelevien kiireellisestä sosiaali- ja terveydenhuollosta.

Laittomaksi Suomessa oleskelu muuttuu siinä vaiheessa, kun turvapaikkahakemukseen on tullut lainvoimainen kielteinen ratkaisu ja on tehty täytäntöönpanovoimainen päätös maasta poistamiseksi. Tällöin henkilöt eivät myöskään ole enää vastaanottopalvelujen piirissä. Vastaanottopalveluja voidaan kuitenkin antaa vielä 30 päivää ulkomaalaiselle, joka ei palaa vapaaehtoisesti.

Terveydenhuoltolain mukaan julkisen terveydenhuollon on aina annettava kiireellistä hoitoa kaikille, myös laittomasti maassa oleville. Heidän tulisi kuitenkin maksaa hoidon kustannukset täysimääräisinä itse. Kiireellisellä hoidolla tarkoitetaan muun muassa äkillistä sairastumista, suun terveydenhuoltoa, mielenterveyshoitoa, päihdehoitoa ja psykososiaalista tukea. Hoidon saannin jälkeen työntekijöiden tulisi ohjata laittomasti maassa olevat Maahanmuuttoviraston vapaaehtoisen paluun ohjelman piiriin.

Kunnalla on mahdollisuus omalla päätöksellään myöntää laittomasti maassa oleville tätä ohjetta laajempia palveluita, mutta tätä mahdollisuutta ei tule missään käyttää. Meidän tulee huolehtia ensisijaisesti suomalaisten hoitoon pääsystä ja hyvinvoinnista.

Kielteisten turvapaikkapäätösten saaneiden palauttaminen ei ole ongelmatonta, sillä esimerkiksi Irak ei hyväksy kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden kansalaistensa pakkopalautuksia. Viime vuonna maahamme saapui noin 21 000 irakilaista turvapaikanhakijaa, joista arvioiden mukaan noin puolet tulee saamaan kielteisen päätöksen.

Kielteisten turvapaikkapäätösten määrä on ollut kasvussa. Viime vuonna kielteisen päätöksen oli saanut 51 prosenttia hakijoista eli 14282 henkilöä. Kun palautukset tökkivät ja osa turvapaikanhakijoista jää maahamme laittomasti, voi vain arvailla kuinka paljon näiden henkilöiden oleskelu maassamme tulee veronmaksajille maksamaan, puhumattakaan turvallisuusuhasta, jotka maassamme laittomasti oleskelevat aiheuttavat.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


11 kommenttia
Nimetön
#1

Laittomille vain riisutut minimipalvelut: patja jossain yhteismajoituksessa, yks keitto päivässä – ja siinä se. Ei mitään muuta.

Jos nyt olen oikein ymmärtänyt lain hengen, niin näin se suurin piirtein on.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

omihli
Vihainen
#6

Vain tilapäisesti ja heti soitto viranomaisille, jotka tietävät kuinka menetellä täällä laittomasti oleskelevan kanssa. Ja nyt pitää olla todella tiukka, koska pikku i-Padilla lähtee hetkessä viesti kotomaahan ja jos täällä lepsuillaan niin tulijamäärä senkun kasvaa.
Muistetaan myös, että suurin osa nyt luvan saaneista, on saanut määräaikaisen, max 4 v. oleskeluluvan. Tämä n.50% on ehkä silloin palautusuhan edessä. Aika näyttää.
Sitä paitsi olisi hyvä, jos aikaisemmin oleskeluluvan saaneiden luvat tarkasteltaisiin uudestaan, koska saivat ne heppoisemmin, ennen kuin tuli kiristyksiä.
Ja miksipä ei myös tarkasteltaisi jo kymmeniä vuosia sitten annettuja lupia tiettyjen maiden osalta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Onko järkee vai ei
#2

Laskut Suomelle aiheutetuista kuluista viivästyskorolla ja kansainvälisellä perintämenettelyllä laittomasti maassa olevien suurlähetystöille ja ukaasit jos eivät poista kansalaisiaan Suomesta!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#3

Ei pitäisi olla minkäänlaisia palveluita!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Hämmentynyt
#7

Kyllä sen verran pitäisi palvella että kuljetettaisiin tavattaessa lähimpään säilöönottopaikkaan josta sitten ohjattaisiin lähtemään maasta. Säilöönoton ajalta tietenkin perusterveydenhuolto ja ruokahuolto sekä kuiva ja riittävän lämmin makuupaikka.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Miksi MEIDÄN maamme on velvollinen asuttamaan ja elättämään ulkomaalaiset henkilöt jos HEIDÄN kotimaansa ei halua ottaa heitä vastaan?
HALOO !

Terve yhteiskunta pidättää laittomasti maassa olevat heti tavattaessa koska niin toimitaan yhteiskunnan sääntöjen mukaisesti. Laittomasti maassa oleva on laittomasti maassa oleva ja hänet on tavattaessa pidätettävä.
Hänet on laitettava säilöön, jossa hänelle piankin tulee halu poistua maastamme aivan vaapaaehtoisesti.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Vihainen
#8

Joo , on kyllä vaikea ymmärtää miksei kielteisen päätöksen saaneita valitusrumban jälkeen oteta valtiovallan huomaan ja huolehdita että saavat turvallisesti poistuttua Suomesta. Miksi heidät on päästettävä vapaaksi kun kerran laillisesti on todettu että heillä ei ole lupaa olla Suomessa.
Samalla kun toimitetaan perille päätös oleskelun luvattomuudesta olisi hyvä tilaisuus ottaa henkilö talteen.
Mikä tässä ehdotuksessani loukkaa ja kenen oikeuksia ?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Onko pakolaisleireille kuljetus mahdollista? Hehän eivät ole Suomen kansalaisia eikä edes oikeutta olla maassamme, joten heidät on täältä poistettava.
Pakolaisleiri olisi ainut vaihtoehto. Pankaa ajatellen tätä mahdollisuutta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

omihli
Vihainen
#5

Siirrän tämän väärään paikkaan eksyneen kirjoitelman tänne:
Katselin äsken Saksan tv:n uutisia (3.2.17 15.30, 1 Tagesschau). Suomesta siellä juttu: Haastateltiin Juha Järvistä, joka oli saanut Kelalta kirjeen perustulosta, myös Kelan miesvirkailijaa haastateltiin. Sitten näytettiin Helsingin pitkää ruokajonoa ja haastateltiin Hurstia, joka kertoi, että n. 3000 ihmistä hakee ruoka-apua päivittäin.
Aivan järkyttävää!!! Millaisen kuvan annamme maastamme Saksaan ja Eurooppaan? Juttu oli tosi, ei kiistämistä, mutta että saksalainen kanava kertoo Suomen kurjuudesta….
Tämä ei ole nykyisen hallituksen aikana syntynyt, vaan vuosia sitten.
Täällä me hyysäämme matuja ja suomalaisia seisoo
ruokajonoissa!
Miten on mahdollista, että täällä lusmuville tarjoillaan viisi(5) lämmintä ateriaa päivässä ja vielä saavat taskurahaa?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Majoitus olisi oltava tyyliin VOK ilman sen alueelta poistumismahdollisuutta. Lämmin huone, peti,vaatimaton ruoka, vaatimaton terv.hoito, pieni taskuraha malliin SA INT jolla saisi vokissa olevasta kanttiinista tehdä pikku ostoksia, TV Suomi-kanavin.
Ei sen kummampaa.
Nykymalli on liiallista tyynyn pöyhimisineen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Hämmentynyt
#11

Minä en kyllä ymmärrä miksi rikollisille pitäisi makeisrahaa maksaa. Eihän siellä viihtymässä olla, vallankaan jos Suomi tarjoaisi matkarahat kotiin mutta valheellisin perustein pakolaiseksi itseään nimittänyt ei suostu lähtemään. Kysymyshän on ihmisistä joiden Suomessa olemisen on viranomaiset todenneet laittomaksi ja pakolaisaseman vaatimisen tapahtuneen olemattomin perustein.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000