Perussuomalaiset

Lulu Ranne

Lapsia ja naisia uhkaava maahanmuutto lopetettava

Julkaistu Perussuomalaiset Naiset Ry:n ajankohtaispalstalla 16.1.2019

Uskonnot ja kulttuurit, jotka sortavat naisia ja lapsia ovat antaneet näyttönsä Suomessa, eikä niistä voi enää vaieta. Faktaa on, että Suomeen on tullut ja pyrkii edelleen ihmisiä, jotka hyväksyvät naisten ja lasten julmat pahoinpitelyt, lapsiavioliitot, silpomiset, monivaimoisuuden ja kunniamurhat. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen selvityksessä todettiin jo 2014, että Lähi-idästä ja Pohjois-Afrikasta tulleet miehet ovat 16-kertaisesti yliedustettuina seksuaalirikostilastoissa. Poliisin mukaan vuonna 2018 jopa 25,3% seksuaalirikoksista oli ulkomaalaisen tekemiä.

Perussuomalaiset ovat jo vuosia esittäneet toimia joilla maahanmuuttoon liittyvät epäkohdat saataisiin poistettua, mutta suurimmat puolueet ovat leimanneet ne rasistisiksi. Kok, Keskusta ja SDP, jotka vielä muutama kuukausi sitten vaativat Suomeen runsaasti lisää maahanmuuttajia, ovat nyt vaalien alla kiristämässä maahanmuuttopolitiikkaansa ja Rikoslakia. Hallitus on tuoreeltaan esittänyt mm. kiristystä lapsen seksuaalisen hyväksikäytön enimmäisrangaistukseen sekä rikoksiin syyllistyneiden mahdollista Suomen kansalaisuuden menettämistä. Hyvä, että lopulta toimitaan, mutta miksi vasta nyt ja miksi näin vähän?

PerusNaiset ovat nostaneet ainoana poliittisena naisjärjestönä esiin maahanmuuton kielteisiä vaikutuksia lapsiin ja naisiin. Tiedämme kaikki, että Suomessa naiselle vaarallisin paikka on kotona ja perheväkivaltaan on puututtava voimakkaammin. Tämä ei kuitenkaan sulje pois sitä tosiasiaa, että maahanmuuttajamiehet ovat yliedustettuja seksuaalirikoksissa ja kehitysmaamuslimien maahantulo heikentää maassamme asuvien lasten ja naisten turvallisuutta. Olemme esittäneet konkreettisia toimia, joilla kaikkien Suomessa asuvien naisten ja lasten turvallisuutta ja koskemattomuutta voitaisiin parantaa. Olemme esittäneet mm. seksuaalirikosten minimirangaistuksiin tuntuvia korotuksia sekä sitä, että tuomioita annettaisiin myös rangaistusasteikon ääripäästä. Kaikkiin vakaviin rikoksiin syyllistyneet on karkotettava maasta automaattisesti. Silpominen, joka on äärimmäisen julma rikos, on jo kriminalisoitu muissa pohjoismaissa. Se on lisättävä myös Suomen Rikoslakiin.

Maassamme asuvien lasten ja naisten turvallisuutta uhkaava maahanmuutto on lopetettava.

Lulu Ranne (PS),

varakansanedustaja, DI,

Perussuomalaiset Naiset Ry, 2.vpj

Osallistu keskusteluun!


6 kommenttia
Nimetön
#1

Juuri näin! Asiallista tekstiä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ihan varmaan juu ?
Iloinen
#6

Mutta kun tarvitaan niitä auttavia käsiä ?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Unijukka
Iloinen
#2

Hohhoijaa

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

ei aiheuta toimenpiteitä
Vihainen
#3

Alkaa näyttää siltä että kovien puheiden jälkeen hallitus ei aio tehdä yhtään mitään. Ja mediassa alkujärkytyksen jälkeen väitetään että tällaista meillä on aina Suomessa ollut.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Päästiin perseen myyjistä
#5

Juuri näin rahaa vain heitetää matuille lisää (kuten Ouluun jo luvattiin)ja kaikki käännetään Persujen syyksi.
Nyt juuri uutisissa vaaditaan maahan muuton kaksinkertaistamista.
Siis taas kutsutaan kaikista hulluimpia kettuja hulluimmilta alueilta tänne.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Päästiin perseen myyjistä
#4

Politikot pakenee kansainvälisten lakipykälien ja suomen perustuslain pykälien taakse joka asiassa ja heittävät näin vaan lisää löylyä kanalaan jonka ovea pitävät ketuille auki Merkkelin miellyttämiseksi.

Tämäkin on täysin valheellista hommaa,ne voisi julistaa poikkeustilan maahamme ,joka menee kaikkien lakien edelle !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000