Perussuomalaiset

Leena Meri

Suomalaisen oikeusajattelun erikoisuus

Osana hallitsemattomaksi mennyttä pakolaiskriisiä poliisi ja Rajavartiolaitos kehottivat ennen joulua lähettämässä kirjeessään varustamoja tarkastamaan matkustusasiakirjat myös EU:n sisäliikenteessä. Tällä on haluttu estää laittoman maahantulon järjestämiseen osallistumista. Erityisesti Saksan ja Suomen välinen Finnlines yhtiön lauttayhteys on ollut Rajavartiolaitoksen mukaan syksyn aikana merkittävä laittoman maahantulon reitti.(Linkki HS uutiseen 4.1.2016)

Tosiasiahan on, että suurin osa pakolaisista saa kielteisen turvapaikkapäätöksen, joten liikkeellä on paljon muitakin kuin todellisen turvan tarpeessa olevia ihmisiä. (Turvapaikkayksikön johtajan tiedotustilaisuus lokakuussa)

Kirjeessä poliisi ja Rajavartiolaitos toteavat, että rangaistavaa maahantulon järjestämistä on tuoda tai yrittää tuoda Suomeen ulkomaalainen, jolla ei ole maahantuloon vaadittavaa matkustusasiakirjaa, viisumia, oleskelulupaa tai vastaavaa asiakirjaa. Kirjeessä on vedottu myös ulkomaalaislakiin. Ulkomaalaislain mukaan liikenteenharjoittajan on varmistettava, että sen Suomeen ulkorajaliikenteessä kuljettamalla ulkomaalaisella, joka ei ole unionin kansalainen tai häneen rinnastettava, on maahantuloon vaadittava matkustusasiakirja sekä vaadittava viisumi tai oleskelulupa.

Muutamat oikeustieteilijät arvostelevat tiukasti poliisin ja Rajavartiolaitoksen kirjettä ja pohtivat Rajavartiolaitoksen mahdollista toimivallan ylitystä ohjeiden antajana. Myös laintulkintaa arvostellaan. Edelleen kritiikin kohteena on se, ettei kirjeessä ole pohdittu pakolaisten asemaa koskevia kansainvälisiä sopimuksia lainkaan.

Samaan aikaan Ruotsin hallitus on päättänyt kiristää etelärajansa valvontaa maahan tulevien pakolaisten määrän vähentämiseksi. Vastedes jokainen juna- bussi- tai lauttamatkustaja tarkastetaan jo Tanskan maaperällä. Jos asianmukaista kuvallista henkilöllisyystodistusta ei ole mukana, matka päättyy samantien. Tarkastuksen unohtaminen tulee vielä kalliiksi. Jokaisesta matkustajasta, joka on päässyt Ruotsin maaperälle ilman aitoa henkilöllisyystodistusta, langetetaan noin 5 400 euron suuruinen sakko. (Linkki Ylen uutiseen alkaneista rajatarkastuksista)

Tanskan pääministeri Rasmussen taas haluaa muuttaa kansainvälisiä pakolaissopimuksia. Pakolaiskriisi on aiheuttanut niin suuria ongelmia Tanskalle ja muulle Euroopalle, että pakolaissopimus on avattava, siitä on neuvoteltava uudelleen ja sitä on muutettava. (Linkki Rasmussenin joulukuiseen haastatteluun)

Norjan maahanmuuttoministeri Listhaug kertoo suunnitelluista uudistuksista.  Hän kertoo, että Norjalla tulee olemaan yksi tiukimmista maahanmuuttolinjauksista Euroopassa. Ehdotukset liittyvät muun muassa tukien leikkauksiin ja perheenyhdistämisen ehtojen tiukentamiseen. Muiden Pohjoismaiden kautta tulevat turvapaikanhakijat voitaisiin vastaisuudessa käännyttää jo rajalta. (Linkki uutiseen joulukuulta)

Mikä suomalaista oikeusajattelua oikein vaivaa? Muut Pohjoismaat ovat heränneet todellisuuteen ja ottavat kaikki keinot käyttöön hallitsemattoman ja laittoman maahantulon ehkäisemiseksi. Meillä osa oikeustieteilijöistä pohtii poliisin ja Rajavartiolaitoksen toimivaltaa sekä laintulkintaa tämän ennen näkemättömän ongelman edessä. Olisikohan kaikkien aika herätä todellisuuteen ja miettiä keinoja ongelman ratkaisemiseen eikä vain esteiden hakemiseen, ja varsinkin, kun siihen liittyy rikollista toimintaa, kuten ihmisten salakuljetusta ja laittoman maahantulon järjestämistä.

Jälleen kerran jokaisen olisi hyvä pysähtyä miettimään ihmisten ja tavaroiden vapaan liikkuvuuden periaatteen alkuperäistä tarkoitusta. Se ei varmuudella ole ollut rikollisen toiminnan helpottaminen.

Osallistu keskusteluun!


27 kommenttia
Kantis
Tyytyväinen
#1

Kyllä suomalainen juristeria on kukassaan, jos pelkkä matkustusasiakirjojen tarkistaminen koetaan ihmisoikeusloukkauksena. Hyvä rajavartiolaitos/A-P Koivisto ja blogikirjoittaja! Muutkin päättäjät olkaa valppaana.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Vanhasuomalainen
Utelias
#2

Eikö teillä arvoisa kansanedustaja Meri ole muuta agendallanne kuin maahanmuutto ja sen eri ilmenemismuodot? Sekö vain ruokkii kannatustanne? Missä on esim aloite 90- luvun laman uhrien armahtaminen. Ne ovat tosi perussuomalaisiamme. Käsittääkseni asia oli ennen vaaleja listoilla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Leena Meri
#6

Hei. Olen kirjoittanut asioista laidasta laitaan. Blogejani löytyy täältä ja omilta kotisivuiltani http://www.leenameri.fi. Lisäksi olen eduskunnassa tehnyt kirjallisia kysymyksiä monesta aiheesta. Niihin voi tutustua eduskunnan sivuilla. Maahanmuutto puhuttaa kansaa ja miksei siis myös poliitikkoja. Velallisten asioiden tärkeydestä olemme keskustelleet eduskuntaryhmässämme, joten se ei ole unohtunut minnekään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Rituski
Utelias
#7

Jaahas.Mistähän arvoisa Vanhasuomalainen arvelee niiden armahdusrahojen löytyvän kun valtion kassa huutaa kurjuuttaan ja elintasoturisteja vyöryy rajojen yli ? Maahanmuuttoviraston laskelmien mukaan yksi ”turvapaikanhakija” maksaa minimissään pelkästään ruoka/majoitus 45e/vuorokausi..Ojalan laskuopin mukaan tuo nyt jo tullu lössi 32500 henkeä, maksaa siis rapiat 1,5 miljoonaa joka jessuksen päivä !! Lisäksi tulevat kaikki muut kulut…armahtele siinä sitten 90-luvun velallisia !! Tämä matu-asia on nyt kyllä se ihan päällimmäinen ja tärkein. Leena Meri on oikealla asialla..Purjeet levälleen edustaja Meri, niihin purjeisiin minäkin puhallan !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

I, Robot
Utelias
#9

Kyllä, tärkeä asia ja suoraan PS:n vaaliohjelmasta. Asia ei ole edennyt. En yhtään epäile, etteikö PS veisi asiaa maaliin asti. Asia ei taida olla Kepulle ja kokoomukselle yhtään tärkeä. Pointsit siitä, ettet huudellut takinkäännöstä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

8065
Tyytyväinen
#12

Leena Meri aivan oikealla asialla. Hienoa että Meri nostaa asian esille , eikä yritä pimittää ongelmia. Käsittämätöntä miten joku voi häntä tästä moittia. Jatka Leena Meri asian esilläpitämistä , selvästikin ymmärrät ko asian todellisen vakavuuden , sitä voidaaan vaatia myös muilta !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Töhö-Ossi
Tyytyväinen
#3

Suomalaista oikeusajattelua vaivaa se, että ei kestetä mitä muut meistä ajattelevat. Jos joku SVT:n suvakkitoimittaja kauhistelee sitä, kun ei enää pääse polkupyörällä itärajan yli niin mitä sitten? Suomi on täynnä hölmöjä, sinisilmäisiä suvakkeja joita voi verrata Irakin ”kemikaali-aliin”.

Älkää antako persut periksi mädän valtamedian ja näitä ruokkivan, omaa etua tavoittelevan vasemmiston edessä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Aimo Annos
#13

Kokoomus sitä halpaa työvoimaa tänne on haalimassa, keskustalaisten hymistellessä mukana, ei vasemmisto. Vasemmisto haluaa ainoastaan asiallisen kohtelun tänne tuleville, ellei täytä turvapaikkahakijan edellytyksiä, maasta pois.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Jarrua nyt
Utelias
#4

Mitä Perussuomalaiset aikovat tehdä estääkseen seuraavan pakolaisvyöryn, joka alkaa aivan tuotapikaa?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Leena Meri
#8

Perussuomalaisten maahanmuutto-ohjelmaa katsellessa tulee mieleen hallituksen nykyinen turvapaikkaohjelma, joka julkaistiin loppusyksystä. Keskeisiä ovat käsittelyn nopeutus, sosiaaliturvan muutokset ja monet muut. Se löytyy netistä ja se on monisivuinen. Siihen kannattaa tutustua Suomen hallituksen toimenpiteinä asiaan. Perussuomalaiset eivät toki pysty yksin estämään Eurooppaan tulevia ihmisvirtoja . Sen eteen on tehtävä töitä koko Euroopassa. Onneksi reittejä Suomeen tukitaan Ruotsissa ja Tanskassa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Venäjän reitin tukkiminen
#16

Myös itärajalta tulijoiden tukkiminen hyvin kiireellistä.
Venäjä on ns. turvallinen maa, josta Suomella ei ole mitään velvollisuutta ottaa vastaan pakolaisia eikä muitakaan ilman asianomaisia matkustusasiakirjoja. Nämä voidaan palauttaa suoraan rajalta ilman mitään tuntkintoja.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

I, Robot
Utelias
#10

Et kysynyt mitä suvakit meinaavat tehdä seuraavan pakolaisvyöryn estämiseksi? Suvakkeja löytyy pilvin pimein sellaisista puolueista kuin vihreät, kommunistit, sosialistit, ruotsalaiset, kristilliset, kepu ja kokoomus. Muut ovat kriittisiä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

hyvin menee
#14

”Ainoa tapa rajoittaa tulvaa ovat rajatarkastukset ja aidat. Ei ole muuta tapaa, pidimme siitä tai emme”. Viktor Orban

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

hyvin menee
#11

Jopa tuhannet pakolaiset ovat odottamassa Venäjän puolella, Muurmanskin alueen vastaisella rajalla pääsyä Suomeen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

No mutta...
Tyytyväinen
#15

”MTV Uutiset Murmanskissa: Sadat turvapaikanhakijat liioittelua – pakolaisia nähty viimeksi pari viikkoa sitten
ULKOMAAT 04.01.2016 19:39”

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ruotsin media
Utelias
#17

Ruotsalaiset lehdet olivat tämän perättömän uutisen takana. Mutta tilanteet muuttuvat ja siihen pitää varautua. Hyvin venäjää puhuvilla ”pakolaisilla” ei ole oikeasti mitään asiaa Suomeen. Samoin afgaanit lähetetään pikakäännytyksellä takaisin, lupasi maahanmuuttoviraston ihminen uutisissa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

I, Robot
Utelias
#18

Niin, minä olen toisen vuoden opiskelija afrikasta ja viisumi venäjälle. Haluan nyt pakolaiseksi Suomeen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

DreamIsOver
#5

Samaan aikaan Puolassa
Verkkouutiset.fi uutinen ”Rotujen sekoittuminen, pyöräilijät,..”

”Ikään kuin maailman pitäisi marxilaisen esikuvan mukaan kulkea automaattisesti vain yhteen suuntaan – kohti uutta kulttuurien ja rotujen sekoittumista, pyöräilijöiden ja kasvissyöjien maailmaan, joka panostaa vain uusiutuviin energiamuotoihin ja taistelee kaikenlaista uskontoa vastaan. Sillä ei ole mitään tekemistä puolalaisten arvojen kanssa, Waszczykowski sanoi saksalaise Bild-lehden haastattelussa.

Hänen mukaansa hallitseva Laki&oikeus -puolue sen sijaan haluaa panostaa ”perinteisiin, historiatietouteen, isänmaanrakkauteen, Jumalaan uskomiseen ja normaaliin miehen ja naisen väliseen perhe-elämään”.

Muuten OK, mutta tuon ”Jumalaan uskomiseen” korvaisin sanoilla ”tieteeseen luottamiseen”

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000