Perussuomalaiset

Leena Meri

Spekulointia vakaumuksella turvapaikkakäsittelyssä

Iranilainen henkilö sai Maahanmuuttovirastolta 13.6.2013 kielteisen päätöksen kansainväliseen suojeluun ja hänet käännytettiin Iraniin. Turvapaikkapuhuttelussa hän kertoi perusteeksi lähinnä läheisiin liittyviä syitä. Hän kertoi lisäksi olleensa kotimaassaan muslimi ja toisaalta ateisti sekä että hän voisi vaihtaa uskontoa jos sopiva löytyy.

Asiaa käsiteltiin hallinto-oikeudessa ja KHO:ssa. Matkan varrella hakija olikin esittänyt selvitystä, että oli saanut kasteen ja kääntynyt uskossaan. KHO palautti asian vuosien käsittelyn jälkeen takaisin Maahanmuuttovirastoon, jonka pitää tutkia hakijan uskonto ja voiko hän nyt joutua vainotuksi Iranissa, kun hän on mahdollisesti luopunut islamista.

Sama rumba alkaa alusta. Jos samat 3 vuotta taas menee niin henkilö on ollut täällä yhteensä 6 vuotta ja oikeudenkäyntejä sekä oleskelua rahoitetaan verovaroin. 

Aito vakaumuksen ja uskonnon vaihtaminen ei tapahdu mielestäni jutussa kerrotulla tavalla ja vaihtele sen mukaan kuka kysyy ja mihin tietoa käytetään. Mielestäni KHO olisi voinut arvioida uskonnon vaihtamisen uskottavuuden eikä palauttaa asiaa uudelleen samaan rumbaan. Itse lakimiehenä en tullut lainkaan vakuuttuneeksi uskonnon vaihtamisesta, vaan ensimmäiseksi tuli mieleen spekulaatio asian kanssa ja mahdollisuus saada sillä asia uudelleen käsiteltäväksi.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu kokonaisuudessaan KHO 2016:18

Osallistu keskusteluun!


26 kommenttia
Nimetön
#1

Uskonto vaihtuu paperilla mutta ”perinteet ja kulttuuri” säilyy ja kunhan pysyvät siteet ja kansalaisuus on saatu niin ”pakoloiset” palaavat allahin ja profeetan kaavun alle koska kristityillä on ”rasismi”…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#2

Aito vakaumus ja mahdollinen uskontokanta ei vaihdu aina sen mukaan mikä on kulloinkin kantajallaan edullinen kussakin elämäntilanteessa !
Tämän tyyppiset ilmiöt tulevat maallemme pitkässä juoksussa hyvin jopa liian kalliiksi kansalaistemme maksettujen verojen turvin !

Leena Meri – teet hyvää poliittista-kin työtä suomalaisuuden eteen,jossa todella huomioidaan myös kansalaistemme oikeustajun järjellä varustettuna ; olematta rasisti kuin asiakielen omaava PS edustaja !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Persut on perseensä myyneet
#7

Se ei ole mitään rasismia vaikka löisi nyrkin pöytään ja sanoisi että tämä peli ei vetele ! Suomaaisten etujen ajaminen ei ole rasimia !
Ei ole oikein että täälllä elätetään itsemmme konkurssiin toiselta puolen maailmaa tulevia sosiaali pummeja jotka tulevat vetelehtiin tänne jopa 20 kertaisella sosiaali korvauksella kuin mitä lähtömaan palkka taso on !
TÄHÄNKIN ON VAADITTAVA MUUTOS SOSIAALI ETUUDET EI SAISI KOSKAAN YLITTÄÄ LÄHTÖMAAN TASOA ! EIKÄ ELÄTETTÄVIEN LUKUMAÄÄRÄ SAISI YLITTÄ PAKOLAISKIINTIÖSSÄ SOVITTUA MÄÄRÄÄ !

Kaikki muu on perseen myyntiä Brysselin eteen.
On selvää ett myös Suomalaisten sosiaali pummien tuki tasoon pitää tehdä jyrkkä leikkaus ! eihän tällainen systeemi ole mitenkään järkeenkäypää että tukieja voi saada jopa useita tuhansia euroja kuukaudessa tekemättä mitään !!!!m(ainakin jos on jäänyt kovien tulojen jäkeen ansiosidonnaiselle joka on sosiaali tuki sekin)
Jopa kymmeniä vuosia pummina ollutkin voi saada 1500,- /kk

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Tommy
#3

Olisi jo aika sivistyneen ihmiskunnan päästä uskonnoista eroon. Enemmän tai vähemmän on pipipää joka uskontoon hurahtaa, aivopesua lapsesta saakka.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

8065
Tyytyväinen
#4

Hyvä Leena! Jälleen Leenalta loistavaa tekstiä. Leena se vain parantaa juoksuaan päivä päivältä. Näin rivimiehenä usko ja luottamus lisääntyy koko ajan Perussuomalaisiin, kun Perussuomalaisissa on näin fiksuja ihmisiä kuin Sinä Leena. Nostat esiin juuri sellaisia asioita jotka kovasti mietityttävät tavallisia Suomalaisia. I like you , Leena!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

matti
Hämmentynyt
#5

Tälläkö paskan siirtämisellä kasasta toiseen Suomi nousee. Kohta varmasti julkaistaan. Turvapaikanhakijan käsikirja, jossa kootut niksit hölmöläisten jymäyttämiseksi. Tavja-täti kehitti sellaisen säännöstön ja verkoston, että kelpaa mustan miehen hymyillä. Mutta veronmaksajilta alkaa hymy hyytyä. Mahtaako miljardi riittää tähän leikkiin tänä vuonna.
Kiinnostaisipa tämä hulluus yhtä paljon Timoa kuin sinua Leena. Mutta ei näytä kiinnostavan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Persut on perseensä myyneet
#6

Niii…iiiin sama 1 Miljardi joka säästetään kansalta leikkauksilla ja yhteiskunta sopimuksela palkkoja alentamalla,näin rahat siirretään suoraan pakolaisten ja terroristien taskuun kun pakolaisbisnestä tuetaan Brysselin miljoona virkojen takia,tässä syy miksi tämä järjetön rahan haaskaus ja Suoen tuhoaminen ei Timoa kiinnosta.
Oma Brysselin Miljoona virka on tärkeämpi kuin Suomen kansan etu.
JOS PERSUT OLISI JÄRKEVIÄ,VAADITTAISIIIN ETTÄ KANSAISVÄLISILLÄ SOPIMUKSILLA PYHITÄÄN PERSETTÄ JA IRTI SANOTAAN NE HETI VÄLITTÖMÄSTI !!! (Ne olisi pitänyt irtisanoa jo kun 1000 pakolaisen raja ylittyi ja laittaa portit kiinni ja sanoa muille että katsotaan ensi vuonna uudelleen kun saadaan uudet kiintiöt.Mutta Perut päästi 35000 pummia maahamme tuhoamaan tämän maan talouden ja turvallisuuden tietäen 100 % varmasti että sämalal näin tuetaan terrorismia monella eri tavalla vaikka sekin on laitonta !!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Persut on perseensä myyneet
#8

Politikot pitäisi laittaa vastuusen terrorismin tukemisesta ,myös ne jotka laittaa vällimerellle laivoja pelastamaan tulijoita !
Koska jokainen politikko tietää tosiasian että :
-Pakolaisten mukana tulee terroristeja
-Pakolaiset lähettävät sosiaali tuki rahojaan terroristi alueelle ja salakuljettajille jotka yleensä on terroristeja
-Lähes kaikki terroristi teot euroopassa viimme vuosina on tehneet turvapaikan hakijana tai muuten laittomana siirtolaisena tulleet tai niiden aivopestyt jälkeläiset.
-Kenestäkään ei voi varmuudella sanoa ettei se ole terroristi tai ettei se tue terrorismia,on erittäin iso joukko myös niitä jotka tukee terrorismia henkisellä tasolla vaikka ei itse siihen syyllistykkään. !!!
Jos tällaiset vaarat katsotaan ”Merkkelin nuolu”suvakkilasien läpi ,niin silloin politikkojen terrorismin tukemis syyte kynnys pitäisi ylittyä !!! Miksi Suomen oikeuslaitos ei toimi ?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Kuka muu niitä Pakolaiskuluja maksaisi kuin kansa ?
Joko leikataan tai otetaan velkaa ja maksatetaan myöhemmin korkkojen kera.
Ei ne politikot pakolaiskuluja ala maksamaan.
Päinvastoin juuri uutisissa kuultiin kun polikot ,Ammattiyhditys herrat ja julkisen sektori iso palkkaiset vaati suuri palkkaisille Veroalennuksia säästöjen vastapainoksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

8065
Vihainen
#9

Onko joku juuri niin ”lyhyeltä kiinni”, että väittää Perussuomalaisten päästäneen,tilanneen tai jopa avittaneen maahan yli 30 000:tta maahantunkeutujaa.Mietihän vähän mitä möläyttelet,ilman perussuomalaisia maahan olisi tunkeutunut , ja tunkeutuisi yhä edelleen väkeä ovista ja ikkunoista, ilman mitään rajoitteita. Osoita se syyttävä sormesi KEPUUN ja varsinkin KOKOOMUKSEEN , vielä jos vähänkin olet seurannut mediaa , syytä myös valtamediaa (yle,HS,IS, IL,KSS,ym,ym ) kantasuomalaisille syötetystä ”meillä on unelma” hötöstä.Ainoa puolue Suomen puoluekartalla on Perussuomalaiset joille tärkeinä on Suomen etu,ei laittomasti maahan tunkeutuneet Suomalaisia kuppaavat ”kunniakansalaiset”! Ja vielä nämä pahimmat unelmoijat ja maailmanparantajat vihervasuridemukkahurrit, luovuttaisivat Suomen näille tunkeutujille kaikkine etuineen, voi hyvänen aika tuota oppositiota!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Mikael
#11

Kannattaa nyt kuitenkin pitää mielessä, että PS istuu hallituksessa ja on mukana niissä päätöksissä ja valinnoissa, joita hallitus tekee. Gallupit kertovat lahjomatonta kieltä siitä, että PS on luopunut liian paljosta saaden liian vähän. Näin se vaan on, vaikka kuinka kiertelisi.

Oli kyllä huvittavaa juuri tänään lukea lehdestä, kuinka Timo ”missä eu siellä ongelma” Soini ylisti unionia. Ei ole kovin vaikea nähdä, mikä miehellä on tavoitteena. Puolueväki kulkee silti nöyrästi teuraaksi johtajansa lumoissa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Utelias
#12

Laitatko linkkiä uutiseen, jossa Soini on ylistänyt EU:a.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000