Perussuomalaiset

Leena Meri

Pyörin siis vaarallisessa porukassa?

Yleltä tuli ohjelma Euroopan populistipuolueista. Yle haastatteli komission varapj. Jyrki Kataista, joka kertoi populisteista, joita hän luokitteli kahdeksi eri porukaksi. Toinen porukka on kilttejä, joihin kansa pettyy ja toinen porukka on niitä vaarallisia ja kansallismielisiä.

Mikä ulkopuolinen arvioitsija on Suomen entinen pääministeri Katainen, joka leikkii jotain populistien tuomaria?

Ohjelmassa muistutettiin kansankiihottajista ja natseista. Rinnastus populisteihin oli selvää. Katainen kertoi, että muut poliitikot paitsi populistit ovat vastuullisia. Katainen tosin itse jätti pääministerin tehtävät kesken kaiken, eli se siitä vastuunkantamisesta.

Ja tulihan se lopussa, että Suomessa nämä populistit on otettu hallitukseen. Kuuntelin suu auki tätä touhua, kun meidät tuomitaan lähes maailman rauhaa uhkaavina ihmisinä, jotka muodostavat jotain outoja porukoita.

Olen tavallinen vastuullinen ihminen ihan tavallisessa ja laillisessa puolueessa enkä mikään yleisvaarallinen ihminen, joka pitää maan päältä hävittää.

Kuka se vaarallinen olikaan ja kuka ei?

Osallistu keskusteluun!


8 kommenttia
#1

Ilmeisesti joidenkin mielessä kansallismielisyys omaa maata kohtaan on uhka ylenpalttiselle humanismille että myös ottaa koville kun perussuomalaiset ovat hallituksessa kun taas toiset ovat hivuttaneet turvallisimmille vesille – maamme sisäisestä politiikasta joita itse ovat olleet vuorollaan tekemässä.

Onko niin että jos ja kun ollaan kansallismielisiä,niin se luetaan/tulkitaan ”rasismikirveeksi”. Hyvin monet toisetkin euroopan kansalaiset omissa maissaan ovat kansallismielisiä,silti olematta rasistisia – tarpeettomasti !

Humaani pitää olla myös oman maan väestöryhmille,eikä antaa tarpeettomasti toisten käyttää ”ohituskaistoja”,ainakaan niille jotka eivät saa maastamme välitöntä kuin aiheetta turvapaikkaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Utelias
#2

Kokoomuksen paikka on yksiselitteisesti oppositio, eiköhän se jo ole tullut kaikille kristallinkirkkaasti selville. Ja niille joille valemedian toimesta ollaan uskoteltu, että suomen talous tippuu pohjalle ilman kokoomuksen hallituksessaoloa sanon, että suomen yritysilmapiiri ja talous nousee oleellisesti paremmaksi ilman näitä narsisti/kieroon kasvaneita kataista, orpoa, lepomäkeä, ek:n bildenberg matti apusta, häkämiestä, grahn-laasosta, risikkoa, zyckowicz:a, häkkästä, harkimoa, kanervaa, susanna ”omg” koskea, eero lehteä, rydmania, vartiaista jne.
Kokoomuksen äärikapitalismiin ja kommunismiin et eroja löydä -hakemallakaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#3

Olen pannut merkille, että monet pitkälle edenneet poliitikot antavat jatkuvasti puheillaan ikään kuin luvan haukkua perussuomalaisia ihmisiä. Kenenkään puuttumatta saa irvailla, vähätellä ja haukkua perussuomalaisia kuntavaaliehdokkaita. Tämähän on nykypäivän ”suvaitsevaista” keskustelua.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

erkki martikainen
#7

Näinhän se on. Nuo Porvoon tapahtumat ovat sukua tälle samalle ilmiölle. Suvaitsevat ovat niin suvaitsevia että suvaitsevat omiltaan ihan minkälaista käyttäytymistä hyvänsä kunhan kärsivänä osapuolena on perussuomalaiset.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

erkki martikainen
Vihainen
#8

Johan on puputusta. Tuommosta ei kehtaakkaan muuten kuin nimettömänä.
Nuo sinun väittämäsi joita esität persujen miinusmerkkeinä ovat kaikki tosiasioihin perustumattomia mutta kun elämme maailman parhaassa maassa niin tuommoistakin sontaa saa syytää ihan vapaasti ja nimettömänä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Hämmentynyt
#9

On tainnut mennä propaganda ilman filtteriä läpi.
Pakoilaispolitiikasta sen verran, että perussuomalaiset olivat ainoa ryhmä joka edes yritti tehdä jotain ryntäyksen patoamiseksitten. Vihervassarit ja rkp olivat vastuuttomasti syli avoinna vastaanottamassa kaikki tulijat motiiveista ja määrästä riippumatta. Kokoomus peesasi ja Sipilä lähetti avoimen kutsun ihmissalakulttajien riemuksi.
Suosittelen perehtymään asioihin muuta kautta kuin ylen tai kilkkimedioitten.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

tsugu
#5

Hitto kun meinaa lentää yrjö kun kuulee nimen Jyrki Katainen!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000