Perussuomalaiset

Leena Meri

Onko laki kaikille sama ?

Suojelupoliisin päällikkö Antti Pelttari arvioi, että laittomasti Suomeen jäämässä oleviin turvapaikanhakijoihin liittyvät riskit kohdistuvat enimmäkseen yleiseen järjestykseen ja turvallisuuteen. On kuitenkin mahdollista, että osa heistä radikalisoituu ja muodostaa terrorismin torjunnan kannalta Suomelle uhan. (uutinen 31.10.)

Tasan samaa mieltä. Silti toiset poliitikot haluavat näille ihmisille palveluita, kuten terveydenhoidon, oikeuden perusopetukseen ja asuntoloita yms. Eikö tarkoitus ole että he poistuvat maasta kun kerran kielteinen päätös on annettu?

Mm. kirkko on ilmoittanut antavansa heille suojaa mikä on täysin käsittämätöntä. Ohjeissaan kirkko myös vähättelee rikosoikeudellista vastuuta asian suhteen. (Linkki: kirkon näkemyksiä ja ohjeita)

Mikä sellainen järjestelmä edes on, että lainvoimaisia päätöksiä ei tarvitse noudattaa? Olisi aivan sama kuin minä ilmoittaisin että kyllä sain sakot tai laskun postissa, mutta en aio maksaa ja sitä ei voisi edes ulosmitata minulta, koska laki suojaa sitä, että vain päätän tehdä haluamallani tavalla. Kuulostaa varmaan kaikista täysin hullulta.

Tällä ajattelulla voimme saman tien voidaan vetää lakikirjat roskikseen sitten kaikkien osalta. Minä en ymmärrä tätä ajattelua enkä tule koskaan ymmärtämään. Kaikilta muilta odotetaan lainkuuliaisuutta ja lain noudattamatta jättämisestä on erilaisia sanktioita. Osalle annetaan oikeus olla noudattamatta lakia ja vielä toivotaan heille erityislakeja suojelmaan heidän lain noudattamatta jättämistä. Absurdia vai mitä?

Osallistu keskusteluun!


28 kommenttia
EiJummarra
Vihainen
#1

Täysin käsittämätöntä on myös se, että kielteisen turvapaikkapäätöksen saanut voi mennä töihin ja sitten hakea oleskelulupaa työnteon perusteella! Kun yksi syy ei kelpaa, niin keksitään toinen? Ja näitä sitten vielä hyysärit neuvovat, kuten tässä ketjussa https://www.facebook.com/groups/rhc.helsinki/permalink/10154249070778533/
Samassa ryhmässä on myös mainittu, että ”veljeskunta” myy osoitteita pääkaupunkiseudulla, jotta halukkaat pakolaiset pääsevät pois maakunnista.
Saman tien kiinni ja koneeseen vaan kaikki kielteisen päätöksen saaneet, vaikkapa Ruotsiin, jonka kautta tänne tulivatkin. Ruotsillahan on palautussopimukset kunnossa? Ei mitään kalliita valitusmenettelyjä prosessia pitkittämään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Kebab- ja pitseriamestat ovat maahantulon järjestäjiä. Noiden paikkojen kautta järjetyy koko suvulle ja kaveripiirille työpaikka (tarvittavaksi ajaksi mm ansiosidonnainen) ja siten työ- ja oleskelulupa.
Porukka joka niiden kautta lappaa Suomeen on muslimeja.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#2

YLE uutiset tänään jälleen on lennätetty kreikasta lisää pakolaisia Suomeen 90 kpl kuukausi sitten on tullut edellinen satsi eritreasta lentämällä.Ja perussuomalaiset vaan myöntävät hallituksessa lisää rahaa pakolaisille.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Utelias
#6

Kuulehan urpo, jos se olisi pelkästään perusuomalaisista kiinni, niin täältä lähtisi vain toisensuuntaisia lentoja koneet täynnä tiiviiseen tahtiin; viimeiseen elintasopakolaiseen.
Leireiltä valitut todellista hätää pakoon lähteneet kiintiöpakolaiset toivotan minäkin tänne Suomeen, turvaan. Siltikään, etenkään naispuoliset, eivät ole täällä täysin turvassa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Marde
#14

Outoa että nuokin eritrealaiset ovat nuoria miehiä. Se miksi he ovat pakolaisina on eritrean pakollinen asepalvelus jota pakenevat. Edellinenkin erä oli eritrealaisia..eu tarvitse luultavasti lisätä että nuoria miehiä. Puuttuuko suomesta niin paljon juuri nuoria miehiä vai onko tässäkin pelissä jäänyt suomalaisille käteen se kuuluisa tässä osuva ” Musta Pekka”.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#15

Kreikan leireillä olevilla pakolaisilla ei ole mitään hätää niiden henkeä ei uhkaa siellä mikään.Haluatko sinä että tänne otetaan rajattomasti niitä hädänalaisia pakolaisia koska niitä riittää tassä maailmassa ja tehdään sitten lisä leikkauksia Suomalaisille.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Utelias
#19

Noinko tietämätön olet? Leirit ovat ihmiskauppiaille ja rikollisille paratiisi. Jos ei muuta, niin etsitään mustasukkaisen ja omistushaluisen miehen(ja suvun) toimeksiannosta pakoonpäässyt nainen tapettavaksi, esimerkiksi haudataan puoliksi maahan ja kivitetään sitten kuoliaaksi. Voivat ne naisen omistajat tulla suomeenkin tappamaan. Mielummin leikataan tässä tapauksessa suomalaisilta, kuin naisen kurkku auki.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

omihli
Vihainen
#9

Kyse ei ole pakolaisista. Nyt ei pidä sotkea käsitteitä. Pakolainen on henkilö, joka on jo saanut pakolaisaseman:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Pakolainen
Tänne lennätetyt ovat turvapaikanhakijoita, jotka vasta täällä pääsevät Migrin haastatteluun. Voipi olla, ettei kukaan saa oleskelulupaa (esim. eritrealaiset, jotka ovat mm. paossa maansa armeijakomennusta?).
Nämä Kreikasta ja Italiasta tulevat ovat näitä Eu:n määräämiä pakkosiirtoja, joita Suomi on määrätty ottamaan 2078 kpl. Yli puolet vielä tulossa, koska Suomi kilttinä EU maana tekee kaikki mitä määrätään.
Ei Perussuomalaiset rahaa ”pakolaisille” jaa, vaan EU määrää meidän kiintiöt.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lopun alkua?
#17

Nyt pakolainen on henkilö joita suvakkiorganisatio sekä kaiken maailman bisnesmiehet käyttävät oman kassansa täyttämiseen valtion varoilla. Heitä löytyy maamme rahakkaimista ja jopa eduskunnasta useita

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

knutte
#3

Tämän maan touhu alkaa olla todella MÄTÄÄ!
Poliitikot tuntuvat olevan täysin vässyköitä, sinisilmäisiä ja aikaansaamattomia.
Lainsäädännössä olevia porsaanreikiä ei kiinnosta korjata ja nuoleskellaan eu:n eliitin takalistoa vuodesta toiseen.
Saatte nähdä että kansa on pian kypsä tähän pelleilyyn.
Maastamme puuttuu puolue joka ajaisi OIKEASTI suomalaisten etua!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Vihainen
#4

Leena Meri – kirjoitat juuri kuin omilla sanoillani.
On jo aika, että kirkko lopettaa sekaantumisen rikosoikeudellisiin asioihin. Miten on…joko Perussuomalaiset tapasivat kirkon edustajia? Muistan nähneeni tällaisen tapaamisen ihan lähiaikoina? Tsemppiä sulle, Leena! Olet jämpti ja johdonmukainen nainen!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

Kirkkohan voisi aloittaa maahanmuuttokriittisten noitavainot ja roviot, päästäisiin lähentymään barbaarisen islamin kanssa. Keskiaikaisessa Tyrvään kirkossa on oven yläpuolella n. kymmenessä metrissä seinässä uloke johon kuolemaan tuomittu yläpuolella olevasta ikkunasta köydellä laskettiin, siinä sitten seisoit kunnes tipahdit kiveykselle. Että sellainen rauhan ja rakkauden uskonto meilläkin, Ruosin tuliaisia, annoit kastaa itsesi tai pää poikki. Herran rauhaa ja Jumalan siunausta vai onko se nykyään insh Allah, Allahu akbar!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Heikki Kunttu
#16

En kirjoita nimettömänä, vastuu kirjoituksistani kuuluu minulle, ei se miten sinä sen ymmärrät.
Eli minä kirjoitin yllä olevan kommentin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

yleissivistystä lain asiantuntijalle
#5

Luulisi varatuomarin tuntevan myös historiaa kirkon, kirkon perinteen ja lain soveltamisen osalta. Historian tunteminen auttaisi ymmärtämään perusteita ja silloin voisi jättää ihmettelemättä vaikka ei hyväksyisikään. Suosittelen siis historian opiskelua.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Leena Meri
#8

En hyväksy oikeusvaltiossa rikokseen kehottamista tai rikosoikeudellisen vastuun vähättelyä. Se ei ole kirkon tehtävä . Lait säätää eduskunta, ei kirkko. Historiasta on turha hakea oikeutusta tälle toiminnalle.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

yleissivistystä lain asiantuntijalle 2
#13

Höpsistä. Luuletko että joku kirkon paimenista ei myöntäisi toimintaansa, jos hänet kuulusteluihin laitettaisiin. Se ettei poliisiasemalle ole ketään viety, taas johtuu juuri tuosta perinteestä. Historiasta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Leena Meri
#18

Ilmeisesti sinä kannatat erilaisia lakeja eri ihmisille. Se ei ole oikeusvaltio. Valitettavasti uskonnolla yritetään selittää ihmisille eri oikeuksia jo liikaa. Juuri tuollainen tulkinta on se mistä puhuin. Kaksoisstandardit uskonnosta ja uskomuksista johtuen ovat oikeusvaltion tuho. Laki pitää olla kaikille sama .

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

yleissivistystä lain asiantuntijalle 3
#20

Höpsistä taas. En kannata eri lakeja. Eihän kirkkokaan vaadi eri lakeja itselleen. Eikä tee kansalaistottelemattomuuttakaan piilossa, vaan on jopa kertonut sen pelisäännöt julkaistuna. Mikään oikeusvaltio ei ole romahtanut kansalaistottelemattomuuteen. Anarkia ja terrori ovat täysin eri koulukuntien asioita ja uhkia laillisuudelle. Näkemykselläsi sen uhasta liityt ehkä Venäjän, Turkin ja muiden vastaavien maiden poliitikkojen joukkoon.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

omihli
Vihainen
#10

Nämä Suomeen jäävät eivät ole saaneet oleskelulupaa valitustenkaan kautta, joten eivät nähtävästi ole todellisessa hädässä kotimaassaan. Nyt kun on lusmuiltu vastaanottokeskuksissa lihapatojen ääressä täyden palvelun hotellissa, niin kuka nyt kotimaahansa haluaa? Elintaso voi tippua tai vaikka joutua töihin?
Kirkon tehtävänä ei ole rikkoa lakia eikä vetää seurakuntalaisia samaan laittomuuteen heidän rahoillaan.
Kirkon tehtävä on kutsua viranomainen paikalle, jos näitä käännytyksen saaneita oville tulee kolkuttelemaan.
Miksi ev. lut. kirkko pitäisi auttaa muun uskokunnan jäseniä?
Laki on laki kaikille. Suomessa on vain yksi laki.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

omihli
Vihainen
#12

Kiitos samoin itsellesi. Historia on historiaa, nyt on nyt ja kirkolla ei ole mitään sanomista nykymenoon. esim. kirkko ei hyväksynyt pyhätyötä; nyt on kaupat auki vuorokauden ympäri. Kuka enää pitää sunnuntain pyhäpäivänä tai muistaa joulun tai pääsiäisen alkuperäisen tarkoituksen? Vapaapäivät duunista kelpaa ja vähän lahjojakin ostellaan, myös kirkkoon kuulumattomat juhlivat. Kirkko turvan antajana on täysin menneenajan käytäntö. Kirkolla ei ole mitään oikeutta ottaa Suomen lakia omiin käsiinsä. Jos näin tapahtuu kirkolle maksettavat avustukset pitää lopettaa valtion toimesta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000