Perussuomalaiset

Leena Meri

Omais- ja perhehoitajien ahdikoon vihdoin parannuksia

Omais- ja perhehoitajat ovat tärkeä voimavaramme ja heidän asemansa parantamisesta on keskusteltu vuosikausia. Perussuomalaiset ja monet muutkin puolueet ovat vaatineet parannuksia. Mitään ei kuitenkaan ole tapahtunut. Pelkkää puhetta on riittänyt. Tässäkin asiassa vaadittiin Perussuomalaiset hallitukseen, ennen kuin mitään konkreettista tapahtui.

Omais- ja perhehoito on inhimillisin hoitomuoto jokaiselle. Lisäksi se säästää paljon yhteiskunnan kustannuksia. Työ on rankkaa ja palkkiot pieniä.

Vihdoinkin siis tapahtuu, kun sosiaali- ja terveysministeri Hanna Mäntylän (ps) johdolla, tehdään konkreettisia parannuksia omais- ja perhehoitajien asemaan. Hallitus tekee lakimuutoksen, joka turvaa omaishoitajille tarvittavat vapaapäivät ja lisää perhehoitajien palkkioita.

Jatkossa kaikki sopimuksen tehneet omaishoitajat saavat vähintään kaksi vuorokautta vapaata joka kuukausi. Ympärivuorokautisesti hoitoon sidotut omaishoitajat saavat vähintään kolme vapaata vuorokautta kuukaudessa. Vapaat voi tulevaisuudessa käyttää myös useassa osassa. Perhehoidon vähimmäispalkkiota nostetaan noin 80 euroa kuukaudessa. Myös perhehoitajille taataan oikeus vähintään kahteen vapaaseen vuorokauteen kuukaudessa, nykyisen yhden sijaan. Muutokset tulevat voimaan heinäkuun alussa.

Erittäin tervetullut parannus tärkeää työtä tekevien omais-ja perhehoitajien arkeen. Eduskunnan täysistunnossa voin enemmän kuin tyytyväisenä painaa äänestyksessä jaa-nappia lain hyväksymisen puolesta. Toivottavasti näin tekevät kaikki kansanedustajat.

Osallistu keskusteluun!


13 kommenttia
sirkka
#1

Suunta on oikea mutta ensiaskeleet lyhyitä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#2

Nyt mitataan kansanedustajien kuin puolueiden todelliset – arvovalinnat 24/7 – että miten arvostavat omaishoitajien raskasta kuin vastuullista työtä !

Tämä tullaan muistamaan kun sen aika on !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

huh huh sano nalle Puh
Utelias
#3

Eduskunnan täysistunnossa voin enemmän kuin tyytyväisenä painaa äänestyksessä jaa-nappia lain hyväksymisen puolesta. Toivottavasti näin tekevät kaikki kansanedustajat.

Miten se meni niitten synnytyssairaaloiden osalta????????????????????

Mielenkiinnolla seuraan mitä nappia Persut sitten painavat, kun puheet pitäis siirtää teoiksi, ettei vaan kävis pienet synnytyssairaalat.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Leena Meri
#6

Omaishoitajien aseman parantaminen on kirjattu hallitusohjelmaan ja se on ollut vuosia meidän puolueemme ohjelmissa. Jos ministerimme tuo näin hyvä esityksen niin ei kai me ei äänestetä? Jos hallitusohjelmassa olemme sitoutuneet johonkin muuhun niin se joudutaan tai päästään toteuttamaan. Riippuu asiasta. Sitä on sopiminen. Se oli edellinen hallitus joka äänesti omia esityksiään vastaan?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

huh huh sano nalle Puh
#9

Kansalaisaloite jonka tarkoituksena oli se, että nykyisiä synnytysyksiköitä ei tarvitse lakkauttaa. Joka eduskuntaan jätettiin16.6.

Perussuomalaiset vastustivat ennen vaaleja voimakkaasti synnytyssairaaloiden lakkautuksia.

PS:n vaaliohjelmassa todettiin, että ”perussuomalaiset eivät hyväksy synnytysten keskittämistä vain suuriin yksiköihin.

Toisin kuitenkin kävi. KAIKKI 31 perussuomalaisten edustajaa, jotka osallistuivat tänään äänestykseen, äänestivät kansalaisaloitetta vastaan.

HUOMIOITAVAA on, että hallituspuolueiden rivit rakoilivat keskustan ja kokoomuksen osalta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

huh huh sano nalle Puh
Hämmentynyt
#10

TARVITTIIN perussuomalaiset hallitukseen, että omaishoidontuki nousee, toteaa Soini

Omaishoidon palkkiot vähintään
2015 384,67€/kk
2016 387,49€/kk

Leikitäämpä pikkaisen numeroilla:

30 vrk-3 vapaapäivää=27 päivää. Hoidon tarve vaikka 6 tuntia/vrk

27*6=162 tuntia

2,82€/162 tunnilla= 1,7 sent/tunti

Tiedä sit mikä se luku on, millä se Soini kehuu, sillä
Palkkiotasoa tarkistetaan vuosittain sosiaali – ja terveysministeriön ilmoittaman työntekijän eläkelain (395/2006) 96 §:ssä tarkoitetun palkkakertoimen mukaisesti.

Omaishoitajat kiittää Perussuomalaisia.

Lisäksi Hallitusohjelmaan on kirjattu, että omaishoitajien jaksamiseen satsataan Suomessa.
Esimerkiksi lakisääteiset kolme vapaapäivää kuukaudessa on tarkoitus ulottaa kaikille kunnan kanssa omaishoitosopimuksen tehneille.

Joten mistä se kaksi tulee?????

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Leena Meri
#11

Löysin monta kirjausta omaishoidosta hallitusohjelmasta ja siitä että kaikille turvataan vapaapäiviä mutta en löytänyt tuota kirjausta että se on juuri 3 päivää kaikille. Ymmärrän että ympärivuorokautisesti hoitoon sitoutuvat saavat pidemmät vapaat.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

huh huh sano nalle Puh
Utelias
#12

LAKI OMAISHOIDON TUESTA

Omaishoitajalla on oikeus pitää vapaata vähintään kolme vuorokautta sellaista kalenterikuukautta kohti, jonka aikana hän on yhtäjaksoisesti tai vähäisin keskeytyksin sidottu hoitoon ympärivuorokautisesti tai jatkuvasti päivittäin. Sidonnaisuus katsotaan ympärivuorokautiseksi siitä huolimatta, että hoidettava viettää säännöllisesti vähäisen osan vuorokaudesta käyttäen kotinsa ulkopuolella järjestettyjä sosiaali- tai terveyspalveluja taikka saaden kuntoutusta tai opetusta.

Omaishoidon tuesta on laadittava yhdessä hoidettavan ja omaishoitajan kanssa Hoito- ja palvelusuunnitelma.

Suunnitelmaan tulee kirjata ainakin:

Joista yhtenä kohtana

4) miten hoidettavan hoito järjestetään hoitajan vapaan, terveydenhoitoon liittyvien käyntien tai muun poissaolon aikana.

Taitaa uuteenkin tulla, että kunta VOI myöntää

Menikö se kuinka paljon mönkään toi kansakoulupohjalla laskettu esimerkki?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Mikko Koivisto
Utelias
#4

Ympärivuorokautisesti hoitoon sidotut omaishoitajat saavat vähintään kolme vapaata vuorokautta kuukaudessa. Vapaat voi tulevaisuudessa käyttää myös useassa osassa.

Mitenkä se tänä päivänä on lakiin kirjoitettu ja mitenkä sit siihen uuteen on tarkoitus kirjoittaa?

Ainakin meitille on 3vrk/kk annettu ja pitää on saanut milloin haluaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Leena Meri
#5

Nykyisin kaikki eivät saa vain osa. Eli jatkossa kaikki sopimuksen tekevät saavat. Laissa ei ole kirjattuna oikeutta pitää lomia jaksoissa. Näissä on kuntakohtaisia eroja ja sinun kannattaa olla iloinen että kuntasi on ollut joustava. Kaikki eivät ole yhtä onnekkaita.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Mikko Koivisto
Utelias
#7

Joo eipä meidän perheellä ole ollut mitään vaikeuksia. Joten onnellisessa asemassa ollaan.

Kaupunki mahdollistanut, ettei äidin tarvitse tehdä täyttä työaikaa, omaishoidon palkkio riittävä, asunnon korjaustyöt ja autoavustus ollaan saatu. Lomat pyörii kuin korttipeli kirjassa.

Se tässä meikäläistä ihmetyttää, kun Perussuomalaiset hehkuttavat, kuinka omaishoitajien palkkiot ovat nousseet ansiostanne. Kuinka paljon se on kaikkiaan noussut? Ei se ainakaan hirveästi ole, kun ei ole tullut kiinnitettyä huomiota. Eipä silti, perheemme on täysin tyytyväinen nykyiseenkin palkkioon. Mutta jos summa on muutama sentti, eipä siinä paljon hehkuttamista ole.

Sitten vielä sellainen, takaako uusi laki, että omaishoitaja voi pitää esim. koko Joulukuun putkeen lomaa, vai millaisista jaksoista on kysymys?

Kaikesta huolimatta jatkossakin kunta VOI siis VOI tehdä omaishoitosopimuksen, joten pakkoa ei ole edes koko sopimusta tehdä ja päättäjiä on monentasoisia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

huh huh sano nalle Puh
Utelias
#8

Kirjoitat

Vapaat VOI tulevaisuudessa käyttää myös useassa osassa. Miksei niitä VOI käyttää tälläkin hetkellä, mikäli kunta ja omaishoitaja niin sopivat keskenään?
Jos se kenties on tällä hetkellä rikos, olkaa niin kunta kuin omaishoitajatkin varovaisia mitä sopimukseenne kirjoitatte ?

Mikä tonkin asian suhteen muuttuu? On se sit kirjoitettu, vaikka minkälaiseen lakiin?

Ymmärtääkseni se ei velvoita kumpaakaan osapuolta vaan se VOIDAAN tehdä.

Olisiko mahdollista, että vastaisit aiemmin esittämääni kysymykseeni,
että menikö toi kansakoulupohjalla laskettu esimerkki edes lähellekään Ojalan laskuopin mukaan?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000