Perussuomalaiset

Leena Meri

Katainen: Olisiko sotiemme veteraani nykypäivän terroristi?

Komissaari Katainen rinnasti nationalistit terroristeihin ja hän väitti kansalaisten vaativan EU:n integraation syventämistä. Hän nosti kepinnokkaan populistit ja nationalistit ja kertoi välittävänsä EU:ssa viestiä siitä, ettei näiden porukoiden kanssa tule toimia yhdessä. (Liite uutiseen)

En tiedä mihin hän perustaa väitteen kansalaisten halusta EU intergraation syventämiseen? En ainakaan ole sitä Suomessa havainnut. En myöskään ymmärrä, miten terrorismia estetään EU integraation syventämisellä? En myöskään tiedä keitä hän tarkoitti nationalisteilla tai populisteilla, kun hän ei sitä kertonut?

Nationalismi eli kansallisuusaate on aate, joka korostaa kansakuntien merkitystä kulttuurissa tai politiikassa. Johonkin kansaan kuuluvat ihmiset ilmentävät nationalistista ajattelutapaa, mikäli he välittävät kansallisesta identiteetistään tai pyrkivät saavuttamaan (tai säilyttämään) itsemääräämisoikeuden.

Näin kansallisena veteraanipäivänä mietin, että sotiemme veteraanit ja lotat tekivät kaikkensa Suomen itsenäisyyden eteen. Syynä siihen oli tietysti rakkaus Suomea ja isänmaatamme kohtaan. Olisivatko hekin nykypäivän terroristeja Kataisen määritelmän mukaan?

Mitä pahaa on siinä, että kyseenalaistaa EU intergraation syventämisen, haluaa palauttaa Suomelle enemmän määräysvaltaa omissa asioissaan tai, että haluaa olla ylpeä omasta isänmaastaan?  Onko se Kataisen tarkoittamaa populisimia ja nationalismia, joka rinnastuu terrorismiin? Haluaako Katainen, että olisi yksimielinen ja myhäilevä Suomi, joka ei kehtaisi vastustaa eikä kyseenalaistaa mitään, etteivät vaan sedät Eussa katsoisi meitä pahalla silmällä.

Olen huomannut, että moni haluaisi hiljentää meidät perussuomalaiset, sillä olemme aina olleet moniääninen kyseenalaistajien puolue. Sehän on perinteisesti ollut Suomessa paha asia. Jo kouluaikoinani huomasin, että oli toivottavaa tehdä kuten sanotaan. Kiltit tytöt kun ei turhia kysele.

Hyvää kansallista veteraanipäivää ja Kiitos sotiemme veteraanit!

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


17 kommenttia
Nimetön
Vihainen
#1

Katainen päästi suustaan suuren valheen väittäessään kansalaisten ympäri eurooppaa vaativan EU:n integraation syventämistä. Se ei todellakaan pidä paikkaansa kansalaiset ei sitä ei halua vaan muutamat henkilöt EU:n ytimessä.
Nationalismin rinnastaminen terroristeihin on alaarvoista, Katainen saisi hävetä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Sentteri
#10

Katainen on harvinaisen oikeassa! Natiomalisti on hyvää kasvualustaa terrorismille. Se on jo nähty vuosikymmeniä, mitä enenmän natiolisteja on maassa, niin se on hyvää kasvualustaa terrorismille!
Leena Mereltä ala arvoinen temppu sotkea sotiemme veteraanit natiomalistiin!
Mutta kun sormustimella on annettu, niin ei voi kauhalla vaatia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Persut on perseensä myyneet
#15

Ei pidä paikkansa !
jos katsotaan länsimaita joissa on ollut terroristi tekoja ,niin yhteinen yhdistävä tekijä on että kaikki on Natomaita !
Ne on tapahtunut kaupungeissa joissa on monikultuurisuutta ja pakolaisia normaalia enemmän.
Maisssa ja kaupungeissa joissa on moraali ja kuri ja järjestys pysynyt niin ei tapahdu terroristi tekojakaan.
On alaarvoista sotkea sotaveteraaneja suvakki eu pyrkyreihin.
Sotaveteraneilla ja persujen äänestäjillä ei ole ulkomaalaisia vastaan mitään jos tänne tullaan asumaan, töihin ja elämään ihmisten laila , ilman maan tuhomis ajatuksia .Mutta terroristeja ja sosiaali pummeja ja rikollisia ja raiskaajia tänne ei tarvita.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Vihainen
#16

Aina ennen suvaitsin nyt en enää Katainen on maan myyjä rahastaja kuten kok taitaa osittain olla, nulju valuu vaan aina politiikassa. Rupeaa ottamaan pattiin kusetus rahastus aina vaan jatkuu resepti turhan tuttu.Sipilä on vielä koti kusettaja paska lakeineen ei silti oikein.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Persut on perseensä myyneet
#11

Ajatelkaa kun Terroristi maa Turkki tulee jäseneksi tai kun se edes saa viisumi vapauden !!!!
SILLOIN ON SOKKA IRTI !

Ajatelkaa mitä nämä Kataset ja kumppanit tekee Rahakiimassa !!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

matti
Tyytyväinen
#2

Leena. Kiitos tästä. Isänmaanpetturi Käteinen kuuluu niihin, joiden mielestä kansallisvaltiot ovat vahingollisia. Voi käydä myös niin, että kansalaiset ovat vahvasti eri mieltä. Tuore tapaus Itävalta. Tuskin siellä lehdistömme tapaan 37 % ”kauhisteli” vaalitulosta. Tämä kamelikuskien tuontivimma taitaa olla osa suunnitelmaa tuhota kansallisvaltiot. Taitavat pojat kuitenkin haluta kalifaattia Junkkerin puljun tilalle.
Ei varmaan ole helppoa siilinjärven nerolla. Taitaa olla kohta turvamiehille tarvetta kotikonnuillakin. Saavutuksissa kilpailee ainoastaan toinen nero erkkiliikanen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Persut on perseensä myyneet
#6

Nykyajan Eu-Trollit / Eu miljona virka kiimaiset politikot voi suoraan rinnastaa Natseihin ! Jotka oman edun takia tuhoavat vaikka Suomen ja sen rauhan ja ovan valmiita sotaan Venäjä vastaan ihan kuin -40 Natsit Neuvostoliittoa.
Minusta Suomen pitäisi pysyä puolueettomana VÄYRYSEN linjalla Ja Hoitaa tämän maan talous kuntoon ELINA LEPOMÄEN linjalla !

Rauhahan pitäisi olla tärkein ! ja Perseen nuolemattomuus,nyt nuollaan täysillä Eu:n persettä ihan kuin ennen Neuvostoliiton !
Persettä nuollen myydän koko kansan moraali !
Tästä syystä me ei voida laittaa edes taloutta kuntoon että tänne voisi tulla sijoittajat investoimaan että saa yrittjät yrittä ja työllistää…
Vaan Velka rahat tungetaan Pakolaisbisnekseen, Ulkomaille jopa Terroristi maihin ,Ylisuureen sosiaaliturvaan ja julkiseen sektoriin, (joka houkuttelee pummeja toiselta puolen mailmaa) ja suomi velkaantuu ja lähentelee konkurssia.!
Suomea ei pelasta mikään muu kuin Väyrynen ja Lepomäki !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Persut on perseensä myyneet
#14

Tuohon pitää vielä lisätä että Suurin osa Persuejn äänestäjistä on Väyrysen linjalla ulko ja turvallisuus politiikassa ,kun taas persujen johto on Kataisen linjalla kataisen linjahan tarkoittaa terrorismin tukemista,mamutusta,velkaantumista jne….
Tästä syytä -50 % persujen äänestäjistä on jo vuoden aikana äänestäneet jaloillaan puolueesta kuten gallupit kertoo!
On selvää että lopustakin lähtee vielä -50% kun loputkin petetyt äänestäjät tajuaa. Pitäs ihmeitä tapahtua että Persuja enään äänestäisin,niin kova on ollut perseen myynti Hallituksessa esim. -Kreikan,Turkin ,Ukrainan avustus paketit velkarahalla !!
-Pakolais/terroristi bisneksen rahoitus säästöin ja leikkuksin
-Taksi kaartellin puollustaminen
-Venäjältä nokasta veren kaivuu
-Sosiaali pummien hyysäminen
-Yrittäjien ja sijoittajien Verotuksen entisestään nosto
Näillä toimillahan maahan maahan tulee vain sosiaali
pummeja,velkaa ,työttömyyttä ja kaikkea paskaa….joka ajaa pois sijoittajat,yrittäjtä ,työt jne…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Charlie Black
#3

En ole juuri törkeämpää rinnastamista nähnyt mitä Meri vihjailee! Nationalismi ei suinkaan ole sama asia kuin isänmaan puolustaminen vihollisilta. Suomalaiset puhalsivat yhteen hiileen, puoluetaustoista, ym. näkemyseroista riippumatta. Aivan varmasti sama toistuu uudelleen, jos tarvetta on, toivottavasti ei sellaista kauheutta kuin sota, ikinä tänne tule. Isäni soti molemmat sodat, rintamalla, mutta ei hän sen kummemmin mikään nationalisti ollut, rauhaa rakastava ihminen hän oli. Katainen on täysin oikeassa, ei siitä ole epäilystäkään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Persut on perseensä myyneet
#7

Kyllä Meri on oikeammassa kuin Katainen !
Katainen kannattaa Eu:n/Brysselin jatkuvaa velaksi kasvua aluelaajennuksin jotta Eu alue saisi lisää velkaa ja Brysselin virkoja.
Ja on vaikka valmis Sotaan Venäjää vastaan sen aatteen puolesta kuten Ukrainassa näimme kun Eu/nato yritti Venäjän elätti huora morsiammen ryöstöä ja siitä jatkon olemme nähneet Turkissa kun se yrittää saada senkin mailman vaarallisimman terroristi maan Eu:n mukaan hinnalla millä hyvänsä .

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Persut on perseensä myyneet
#8

Yksikään järkevä ihminen joka ajattelee omilla aivoilla ja on vähäänkään historiaa ja politiikkaa ja mailman menoa seurannut ei usko että tällainen IHMISKOE onnistuu jota nyt tehdään kun Eu:n nimissä sekoitetaan (Mutta raha on sokaissut eu kiimaisten silmät) Kansallisuudet.rajat,rodut,uskonnot,rahat,Sotavoimat,kultturit ym. ym . ihan kaikki yhdeksi sekameteli sopaksi.
ON 100% VARMAA ETTÄ SOPPA KIEHUU YLI !

1 ja 2 Maailmansota on alkanut euroopasta ja on 100 % varmaa että myös 3. alkaa tämän kehityksen takia.Nyt soppaa keittää politikot velkarahalla !!!! (Kiina antaa rahat lainaa siihen)

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#12

Jotenkin luulen että Meri ei tarkoita nationalismilla muuta kuin isän maan turvaa ja rauhaa.Ei sotaa ei maan myyntiä rahasta jota Käteinen tuntuu tekevän.Isä soti myös ja hinta on maksettu kovana lapsuudessa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Utelias
#13

Charlie onko tullut mieleen sodalla myös tienasi jotkut ja hyötyivät toisten uhrauksista se on taas asia mistä ei puhuta suomessa.Ehnroot suku esim isän maan ihme rahat verottajan saamattomissa että kysymys kuuluu uhraa henkesi mulkku rahastaa tämä Oli myös sosiaali perkeleiden mafia aikoinaan revi siitä.Pakottaja mulkut on nähty ja koettu nyt ollaan niin suvakkia tässä maassa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

8065
Tyytyväinen
#4

Hienoa , Leena Meri. Arvostuksesi nousi juuri arvoon arvaamattomaan. Todella hyvä kirjoitus Mereltä. Juuri tuollaisia esiintuloja kaivataan. Kyllä nyt on niin että Perussuomalaiset on Suomen isänmaallisin puolue, mihin on hävitetty kokoomuslainen isänmaallisuus, oli ammoisina aikoina ainoa ja todellinen isänmaallinen puolue, EI OLE ENÄÄ !!!! Ei ymmärrä mitä tuo Kataisen päässä oikein liikkuu, eurot varmaan pyörii kuin ruletissa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Persut on perseensä myyneet
#9

Olen samaa mieltä ,vaikkakin Persujen johto on perseensä myynyt Hallituksessa täysin mm. Sota-jussi on jopa pahempi kuin Katainen, Soini on täysin Kataisen linjoilla .Leena on yksi rohkeimpia nyky Persuja jotka uskaltaa jotain edes sanoa mitä mieltä äänestäjät oikeasti on .
Jos Väyrynen saataisiin Persujen johtoon ja Ulkoministeriksi ja kun Lepomäki Kesäkuussa vahtuu valtiovarain ministeriksi ja kun Sota-jussille annetisiin kenkää voisi Suomella olla vielä toivoa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#5

Tässä on kumma piirre jos haluaa oman maan hyvää on lähes natsi.Suvakki vaan haluaa pelastaa kaikki hinnasta viis.Kai se sitten olisi pitänyt tajuta Timo On ruutinsa polttanut tai päässyt tavoitteeseen kuten niin moni muu poliitikko.Ben olis parempi kuin Väyrynen jätkässä on ruutia vielä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kommenttisi

Kommentointi vain kirjautuneille käyttäjille.

Tähän ketjuun kommentoiminen edellyttää rekisteröitymistä tai sisään kirjautumista.