Perussuomalaiset

Leena Meri

Ihmisoikeuksista perussuomalaisittain

Ihmisoikeudet on luotu että, jokaisella olisi henkilökohtainen vapaus ja oikeus omaan koskemattomuuteen sekä ihmisarvoiseen elämään. Valtiovallan tulee edistää näitä kaikessa toiminnassaan.

Viime aikoina monet poliitikot ovat olleet huolissaan pääasiassa muusta kuin tavallisen suomalaisen ihmisoikeuksista ja ihmisarvoisesta elämästä. On haluttu Euroopan laajimmat terveyspalvelut laittomasti maassa oleville. On todettu, ettei terrorismiin osallistuvia henkilöitä voi rajoittaa lähtemästä sota-alueelle eikä heitä voi kuntouttaa heidän palattuaan, elleivät he tähän suostu. On oltu huolissaan heidän ihmisoikeuksistaan. Valtiovarainministeri Rinne on ollut häpeissään Suomen alhaisesta kehitysavun tasosta.

Meidän tulisi olla huolissamme ikäihmistemme kotihoidosta ja siitä, että heidät on monesti jätetty lähes heitteille omaan kotiinsa. Meidän tulisi olla huolissamme koulukiusatuista ja syrjäytyneistä nuorista, jotka pahimmillaan päätyvät itsemurhaan. Köyhyys on Suomessa kasvava ongelma ja noin miljoona ihmistä elää alle 1000 euron kuukausituloilla. Meidän tulisi olla huolissamme meidän yrittäjistä, jotka tekevät pitkää päivää jatkuvasti paisuvan byrokratian keskellä. Miten on heidän ihmisoikeuksiensa ja ihmisarvoisen elämänsä laita?

Perussuomalainen puolue on halunnut vaaliohjelmassaan puuttua näihin ongelmiin. Puolue on tehnyt konkreettisen esityksen, että kuukausittaiset tulot 1000 euroon olisivat verosta vapaat. Puolue vaatii ikäihmisille ihmisarvoista hoitoa sekä esittää omaishoitajien asemaan parannuksia. Puolue vaatii 0-toleranssia kaikelle kiusaamiselle – niin ihmisten välisissä suhteissa kuin viranomaistoiminnassa. Yrittäjien arjen ja talouden helpottamiseen halutaan myös erityisesti panostaa. Muilta puolueilta en ole huomannut samanlaista kiinnostusta näiden epäkohtien konkreettiseen korjaamiseen.

Miten olisi, jos seuraava eduskunta keskittyisi ihan tavallisen suomalaisen ihmisoikeuksiin ja huolehtisi, että kaikilla suomalaisilla olisi oikeus ihmisarvoiseen elämään hyvinvointi Suomessa.

Osallistu keskusteluun!


14 kommenttia
Ritu
Tyytyväinen
#1

Juuri NÄIN

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kake
Hämmentynyt
#8

”Miten olisi, jos seuraava eduskunta keskittyisi ihan tavallisen suomalaisen ihmisoikeuksiin ja huolehtisi, että kaikilla suomalaisilla olisi oikeus ihmisarvoiseen elämään hyvinvointi Suomessa.”

Niinhän se tekeekin, keskittyy suomalaisten oikeuksiin. Ihmisoikeudet ovat eri asia, vaikka suomalaisten oikeudet voivat olla myös ihmisoikeuksia.

Olisi silti rehellistä tässä tapauksessa sanoa, että esität puolueen keskittymistä suomalaisten oikeuksiin, ei ihmisoikeuksiin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Suomalainen
#2

Juuri näin. Etenkin viime päivien uutiset (ja aiemmatkin) vanhusten hoidon tilasta, ovat aidosti ihmisoikeuksia loukkaavia… 🙁

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

perushemmo Arto
Tyytyväinen
#3

Se isoin enemmistö unohtuu.Homojen, paperittomien ja ruotsinkielisten asiat priimakuntoon, lista on pitkä. Onneksi persut on olemassa ja ottamassa asiat esille.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Älkää turhaan huolehtiko, kyllä hallitseva eliittimme ”huolehtii” ihmisoikeuksistamme:

Tänään uutisia:
Suomenruotsalaisen eliitin oligarkki Nalle Wahlroos ehdottaa, että oikeus hankkia lapsia tulisi laittaa maksulliseksi, pörssinoteeratuksi lapsenhankkimisoikeudeksi. Hän samoin ehdottaa, että kaikki vesi, myös sadevesi, tulisi luovuttaa yksityisille toiminnanharjoittajille, jotka voisivat myydä sitä ihmisille.

Vain eliitillä on oikeus lisääntyä. Raha ratkaisee, kuka kuuluu eliittiin. Köyhät kuolkoot janoon ja steriloidaan!
Tuntuu aina paremmalta, mitä köyhempiä ja kurjemmin muilla menee (toisten nälkäkuolema ja sterilointi, se on tyytyväisyyteni huippu) , silloin itselläni tuntuu menevän vielä paremmin!
Terveisin: Nalle ja muu eliittimme RKP-Kokoomus jne…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Wahlroosin ajatuksia:
”Björn Wahlroos peesaa uutuuskirjassa Nestlén johtajaa: ”Maailman juomavedet pitäisi siirtää yksityiseen omistukseen”. Väestönkasvu taas saataisiin kuriin huutokauppaamalla lisääntymisoikeusia. ”
lähde: Taloussanomat

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

arto
Vihainen
#7

voi vittu mitä paskaa taas nalle päästelee, vaan onhan se helppo haukkua köyhiä ku ite muutti ruottiin verotusta pakoon. saatanan luopio joutas saunan taa…..

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Ulkomaisten tahojen kohtuuton ”auttaminen” on anekauppaa omien syntien anteeksipyyntämiseksi. Aika paljon ovat tehneet syntiä kun pitää kaikkien muidenkin omaisuudet ulkomaille lahjoittaa vielä muidenkin mielipidettä kysymättä. Kai meillä suomalaisilla on oikeus omaisuuteemme? Se viedään verottajan kautta ulkomaille lahjoituksina ja kotimaassa samankaltaiseen lahjoitustoimintaan. Eikö se ole omaisuuden suojan vastainen ryöstö? Se raha ei mene Perustuslaissa määriteltyyn tarkoitukseen. Eikö Suomen Perustuslaissa lue, että on toimittava suomalaisten hyväksi ja parhaaksi?

Kyllä tuollainen anekauppa pitää laittaa vapaaehtoiselle pohjalle. Ne, joilla on huono omatunto pahojen tekojen takia, maksakoot jos haluavat jättisummansa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000