Perussuomalaiset

Lauri Karppi

Lepakot, työmies ja perussuomalaiset

Perussuomalaisten ”Työmies” Matti Putkonen on lähetyttänyt persuille massasähköpostia jo muutamaankin otteeseen tuulivoimaan liittyen. Hän on ilmeisesti omissa tutkimuksissaan todennut tuulivoiman haitalliseksi terveydelle, vaikka tieteellistä näyttöä ei asiasta vielä ole.

THL on teettänyt tutkimuksia aiheesta, ja tutkija summaa blogissaan näin:

Oireiden, kuten päänsäryn, huimauksen, pahoinvoinnin, korvaoireiden, rytmihäiriöiden ja uupumuksen yleisyys oli sama riippumatta etäisyydestä tuulivoimalaan. Tämä havainto ei tue epäilyä, että oireilu olisi yhteydessä tuulivoimaloiden tuottamaan kuultavaan ääneen tai infraääneen. Jos näin olisi, oireilun voisi odottaa olevan yleisintä lähellä tuulivoimalaa.

Vastasin jo sähköpostiin, että toivottavasti ei tehdä tällä puoluetta naurunalaiseksi. Ei auttanut. Viimeyönä Iltalehti uutisoi, että nyt työmies on mennyt selittämään jotain lepakoista ja tuulivoimasta.

Kun lepakot lentävät 10-20 metrin päässä tuulivoimaloista, ne räjähtävät, kun infraäänisyke nousee niin korkeaksi. Tarkemmin sanottuna niiden keuhkot räjähtävät.

Työmies on oikeilla jäljillä kyllä, lepakon ei ole pakko osua tuulivoimalan siipeen menettääkseen henkensä, myös muuttuva ilmanpaine voi olla lepakolle turmiollista jos on riittävän lähellä, mutta siitä ei voi päätellä mitään vaikutuksista tuhansien metrien päässä asuville ihmisille, eikä räjähtävät lepakot ei missään nimessä voi olla perussuomalaisten kuntavaaliteema.

Tunnin päästä tuuliasiasta ollan järjestämässä jo tiedostustilaisuutta, ja nyt jännittää että pysytäänkö tutkitussa tiedossa vai ammennetaanko nyt jostain omasta päästä tehdyistä tutkimuksista.

Ymmärrän halun puolustaa heikkoja ja ajaa sitä asiaa tiukasti ja voimakkaasti, mutta kaiken toiminnan pitäisi perustua tutkittuun tietoon. Muuten asetetaan koko puolueen uskottavuus naurunalaiseksi.

muoks:

Ei hyvältä näytä tiedotustilaisuus, työmies maalaa tuulivoimalat joksikin viherpunaiseksi juoneksi. Työmies vetäisi hulppean aasinsillan siitä, että kun lepakoihin vaikuttaa ilmanpaine tuulivoimalan lähellä, niin tuulivoimala on silloin vaarallinen kaikelle elämälle. Lepakot jopa mainitaan esityksen Diassa:

muoks2:

Onneksi tiedotustilaisuuden loppupää oli parempi, ei työmiehen julistusta ja johtopäätöksiin hyppäämistä, vaan vaatimus tutkimuksen ja tieteen tekemiseen.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


14 kommenttia
Hämmentynyt
#1

Olen Laurin kanssa samoilla linjoilla. Ilman tieteellistä näyttöä ei pidä puolueen lähteä lietsomaan aiheettomia pelkoja.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#3

Hyvä Lauri!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Notbad
#7

Not bad at all.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#4

Kyllä on taas ihmeellistä Työmiehen silmille hyppimistä kenttä väeltä. Taitaa olla kohta taas kunnollisen harjauksen paikka.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lauri Karppi Kaupunginvaltuuston jäsen
Hämmentynyt
#6

Kerrotko vielä missä vaaleissa olemme valinneet työmiehen? Olen ollut nyt muutamassa puoluekokouksessa mukana eikä sitä vaalia koskaan tule. Jos työmies tekee tai sanoo typeriä asioita, niin kyllä siitä pitää voida saada antaa palautetta. Vai onko jossain säädetty että työmies on pyhä ja kaikki mitä hän tekee tai sanoo on hyvää?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Eihän siinä ole kyse kuin ”työmiehen” pätemisen tarpeesta. Sitä se tekee kun ei saa tarpeeksi huomiota.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#9

Pitäisi nyt varmaan tyhmemmänkin ymmärtää olla olematta puolueen virallista linjaa vastaan. Joka asiassa on vaan sitten joku Karppi tai muu Hakkarainen haraamassa vastaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Mikä on ensinnäkin puolueen virallinen kanta kyseisessä asiassa??????

Oli kanta mikä tahansa, niin on se kumma kun ei saa sanoa omaa mielipidettä. On hyvä, että puolueessa on heitäkin jotka uskaltavat sanoa sen ääneen mitä ajattelevat, vaikka loppupeleissä käy kuten on huomattu, että ”kaikki käy”, ja nimet paperiin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Kelpuuttaisin ehkä omalle katollenikin hiljaisen savonius-spiraalimyllyn.
http://ilkkahyttinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/93840-spiraalituuliturbiinit-potkurimyllyjen-tilalle

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000