Perussuomalaiset

Lauri Karppi

Eduskunta vai kansallisteatteri

Viime päivät politiikassa juonenkäänteineen ovat jättäneet varjoonsa Netflixin hittisarjatkin. Kuten hyvissä realitysarjoissa, eivät asiat tapahdu sattumalta ja itsestään, vaikka se kuva katsojalle halutaankin antaa. Temptation Arkadianmäen viimeisimmän jakson käsikirjoitus alkoi jo kuukausia sitten, kun kolmen hallituspuolueen johtohahmot tajusivat että Jussi Halla-aho saattaa tulla perussuomalaisten puheenjohtajaksi. Tämä oli ongelma, koska tulossa on EU-liittovaltiokehitykseen liittyviä päätöksiä, joita ei voi tehdä noudattamalla hallitusohjelmaa. julkifederalistit Sipilä, Orpo ja salafederalisti Soini päättivät yhdessä, että perussuomalaisten ministerit jatkavat hallituksessa tosiasiassa Soinin johdolla, riippumatta siitä kuka puolueen puheenjohtajaksi valittaisiin perussuomalaisten viikonlopun puoluekokouksessa.

Suunnitelmasta sai vihiä viikkoa ennen puoluekokousta Lännen Median Lauri Nurmi, joka teki siitä jutun. Itse pidin tätä vain keskustan ja kokoomuksen pelotteluna, ja ohitin olankohautuksella. Ajattelin että ne varmaankin pelkäävät sitä suosion kasvua joka perussuomalaisille tulee kun Jussi Halla-aho valitaan. Timo Soini vastasi väkevästi juttuun blogissaan: Ajatus siitä, että loikkaisin perustamastani puolueesta on mieletön. Se oli Juudas, en minä, joka meni ja hirtti itsensä. Pelkäsi paljastumista.

Kun Sampo ei sitten tullut valituksi puheenjohtajaksi, Timo Soinin johtaminen tämän käsinuken kautta ei ollut enää vaihtoehto, eikä voinut enää näytellä kunnioittavansa demokratiaa. Piti käynnistää suunnitelma b, jossa mukana juonessa olivat vahvasti keskusta ja kokoomus. He omaksuivat hienosti roolihahmonsa näytelmässä ”Hallituskriisi”, jota katsoi jännityksellä koko Suomi, kahden päivän ajan. Myyräntyön takia Halla-aholla ei missään vaiheessa todella ollut mahdollisuutta jatkaa maan hallituksessa, koska Soini oli periaatteensa ja loikkariryhmän jo etukäteen hallituskumppaneille myynyt. Perussuomalaisten eduskuntaryhmä hajosi ja Soini sai pidettyä ministerinsalkustaan kiinni. Sipilä kävi näyttävästi lentokoneella tekemässä U-käännöksen että oho ei tarvinnutkaan käydä presidentin puheilla, hallituskriisin näytteleminen oli ohi.

Kun seuraa blogeja ja sosiaalista mediaa, loikanneiden suussa elää vahvasti tarina puolueen ”kaappaamisesta” ja ”junttaamisesta”. Tämä on tietysti törkeä valhe, en vain ole varma onko se valhe heitä itseään vai jotain muita varten. Perussuomalaisen puolueen aatteessa kärkisijoilla on ollut isänmaallisuus, itsenäisyys ja kyky suhtautua maahanmuuton ongelmiin järjellä. Timo Soini on ratsastanut näillä jo Tony Halmeen ajoista lähtien sekä varsinkin 2011 eduskuntavaalien alla, mutta ne eivät olleet hänelle koskaan muuta kuin keppihevonen saada valtaa. Missä EU, siellä ongelma, sanoi hän joskus. Nyt loikkareiden ryhmä ilmoittaa kannakseen EU-jäsenyyden kunnioittamisen. He antautuivat henkisesti kansallivaltion itsenäisyyden suojaamisen tieltä, oman lyhytaikaisen etunsa vuoksi.

Kaappamis- ja juntaamispuheet ovat muutenkin omituisia. Osallistuin puoluekokoukseen 2015, jo silloin oli suosionosoitusten määrästä selvää että Jussi Halla-aho on puolueessa suositumpi kuin Soini. Tietysti oli, koska Jussi edusti sitä linjaa mikä on perussuomalaisuutta. Lisäksi ainut junttaus mitä minä olen nähnyt, tapahtui Terhon puolesta. Perussuomalaisten piirin puheenjohtaja Vistbacka junttasi piirin hallituksen kokouksessa, antoi ymmärtää että kaikkien on sitten syytä äänestää Terhoa tai mörökölli meidät vie. Lisäksi vain Sampo Terho tuli esittäytymään piirin alueelle. Puoluekokouksessa kaappaukseksi väitetty kilpaileva lista puoluevaltuustovaalissa ei myöskään ollut merkki kaappauksen onnistumisesta, päinvastoin, sillä se hävisi murskaavin luvuin äänestyksessä. Puoluekokouksen henkilövalinnat eivät myös siksi olleet yllättäviä, että voittajat olivat kaikki saaneet enemmän ääniä julkisissa vaaleissa kuin kilpailijansa.

Perussuomalaisten onni onnettomuudessa oli, että hajosi vain eduskuntaryhmä. Jos Soini olisi saanut omia käsinukkejaan puolueen varapuheenjohtajistoon, olisi hän voinut sabotoida sieltä koko puolueen toimintaa. Olisi pitänyt järjestää uusi puoluekokous että virhe olisi voitu korjata. Loikkareillahan ei ole ollut tähän mennessä sen vertaa selkärankaa että olisivat edes eronneet selkään puukottamastaan puolueesta, vaan jättävät sen puolueen murheeksi miten asia saadaan tehtyä sääntöjä noudattaen mutta väkisin.

Jälkeenpäin katsottuna ymmärtää myös, miksi persut vaihtoivat oikeusministerin salkun kevyempään kulttuuriministerin salkkuun. Se oli etukäteismaksu näytelmään osallistumisesta. Kokoomus ja keskustahan eivät voineet kuin voittaa tässä, kilpailija hajoaa, ja he saavat käytännössä kahdestaan jatkaa hallituksessa, eikä persujen mielipidettä tarvitse enää edes näytellä huomioitavan.

Vaikka loikkareiden teko suututtaa ja harmittaa. Uskon että tulevaisuus lupaa hyvää. Suomessa on edelleen yksi puolue, joka on isänmaallinen, Suomen itsenäisyyttä kannattava, liittovaltiokehitystä vastustava ja kykenee suhtautumaan maahanmuuttoon järjellä eikä tunteella. Se puolue on Perussuomalaiset.

Osallistu keskusteluun!


7 kommenttia
toto
#1

Pahin takinkääntäjä ikinä on Simon Elo, joka aikoinaan tuki Halla-ahoa ja suurella paatoksella puhui haittamaahanmuuttoa vastaan.
Nyt yrittää nostaa profiiliaan ryhmänsä johtajana. Pelkkä petturien pomo, kuka tuollaista äänestää enää mihinkään?
Soini ryssi ihan itse puolueensa, ryhtyi globalistien peppua nuoleskelemaan
Sipilän ja Orpon seurassa.
Aito perussuomalainen liike jatkaa jytkyjen jytkyyn ensi vaaleissa, se on satavarma!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lauri Karppi Kaupunginvaltuuston jäsen
Hämmentynyt
#6

Joo luulin tuntevani Simonin tuo oli suuri pettymys henkilökohtaisesti. Mutta Simon ei ollut ministeri, en ymmärrä mitä hän saa Soinin peesiin lähtemisestä.

Mutta jos Soinia ei lasketa, puolueen kannalta suurin juttu on Sampo Terhon petturuus. Minä ainakin odotin hänestä vaikka mitä, presidenttiä vaikkapa. Hyvä suustaan ja terävä. Todella sääli että oli muuten pilalla. Tietysti hyvä että paljastui.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#2

Olipa hyvä kirjoitus. Kiitos.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Kyllä niin sataa Halla-ahon laariin! Kyllä, kaikissa tulevissa vaaleissa ropisee ääniä kuin sadepisaroita peltikattoon.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Veera Ruoho totesi, että parasta mitä olen perussuomalaiselta puolueelta saanut, on potku takapuolelle, Ruohoa naurattaa.

No eipä ole mennyt hyvin, kerta se on parasta mitä olet puolueelta saanut itsellesi. Kannattaisi miettiä antoiko sen potkun loppupeleissä hillotolppa vai Perussuomalainen.

Ei se ole helppoa ole näköjään ollut, mutta eipä kyllä tule teikäläistä ikäväkään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#5

Puheenjohtaja kisassa kahden naisen jakolinja a) Leena Meri b) Veera Ruoho. Toinen Halla-aho ja toinen taas Terho … korjatkaa jos olen
väärässä ?
Että näin jakautunut naistenkin osalta !
Odotettavissa oli ettei ”sekametelisopasta ts. yhteisestä perheestä” tullutkaan kokonaisuutta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lauri Karppi Kaupunginvaltuuston jäsen
#7

Kaikki puoluekokouksissa tehdyt henkilövalinnat olivat myös julkisissa vaaleissa olleet suositumpia kuin muut. Ei siis mitään yllätyksiä tai dramatiikkaa siinä.

katso Mariannen selvitys:
https://www.facebook.com/marianne.ostamo.5/posts/10213560469234014?pnref=story

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000