Perussuomalaiset

Laura Korpinen

Terveiset Pimiältä keskiajalta

Yhdenvertaisuusvaltuutettu suosittelee, että uimahallit sallisivat burkinien käytön, ja katsoo niiden kiellon olevan syrjintää https://www.syrjinta.fi/-/yhdenvertaisuusvaltuutettu-burkinit-tulisi-sallia-uimahalleissa

Toivoisin yhdenvertaisuusvaltuutetulta laaja-alaisempaa katsantokantaa. Meillä on yli sadan vuoden ajan ollut maassamme islaminuskoinen vähemmistö, tataarit, ilman huiveja katukuvassa, saati burkineja uimahalleissa.

Kaikkien tiedossa on, että maailmassa on tälläkin hetkellä maita, joissa naisia rangaistaan huivittomuudesta. Ruotsiin muuttanut somalipakolainen Mona Walter on kertonut, että huivipoliiseja on nykyään jopa Ruotsissa. En ihmettelisi, vaikka heitä olisi Suomessakin. Mona Walterin nuoruudessa huiveja ei ollut edes Somaliassa, nyt niitä on pikkutytöilläkin pääkaupungissamme.

Huivit ja burkinit eivät ole islamin, vaan naisia ja tyttöjä alistavan kivikautisen asennemaailman vaatimuksia.

Pahinta huivissa on se, minkälaisen viestin se antaa kyseisen kulttuurin miehille. Viestin, että nainen on vastuussa miehen seksuaalisuudesta. Viestin, että pikkutytönkin on oltava kaavussa, jotta mies voi hillitä halunsa. Miten voimme koskaan saada seksuaalirikoksia alenemaan, jos sallimme kyseisen kulttuurin miehille tällaisen asennemaailman, nyky-Suomessa?

Suomen naiset ovat saavuttaneet maailman mittakaavassa harvinaisen tasa-arvoisen, yhdenvertaisen aseman suhteessa miehiin. Miten nurinkurista on, että nyt tasa-arvoamme on vaarantamassa yhdenvertaisuusvaltuutettu, joka lyhytnäköisesti vaatii toimia, jotka vakiinnuttavat tyttöjen ja naisten alistamisen osaksi yhteiskuntaamme. Ei anneta sen tapahtua.

Osallistu keskusteluun!


3 kommenttia
Nimetön
#1

Lauralta niin täyttä asiaa!! Mikähän siinä on, että nämä moraaliposeeraajat eivät koskaan ajattele, että näiden yhteiskuntamme rikastuttajien tulisi pikku hiljaa osallistua itsekin edes joihinkin yhteiskuntamme kustannuksiin. Miksi heidän on päästävä eri säännöillä meidän sääntöjä noudattavien uima-altaisiin ja samalla tuoden rutkasti enemmän bakteereja uimaveteen? Maksakoot omat burkinialtaansa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Seppo Muurinen
#2

Asiaa Lauralta. Voidaanko ajatella näin että se on syrjintää kantaväestöämme kohtaan kun tai jos sallitaan ? Batman viitat huiveineen uima-altaisiin?

Onko mitään pahaa sanonnassa ”maassa maan tavalla”?
Sillä se on sitä oikeaa yhdenvertaisuutta !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Mitäs tälle Voi jos maailma menee Tuhoaan Kohti ?!? Ja kihmiset on/pysyy Sokeana !?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000