Perussuomalaiset

Laura Korpinen

Ehdollisesta vankeusrangaistuksesta

Seksuaalirikosten ja erityisesti lapsiin kohdistuvien rikosten osalta on vaadittu rangaistusten koventamista, esimerkiksi korottamalla vähimmäisrangaistuksia, mitä itsekin kannatan. Kiinnittäisin huomiota kuitenkin myös siihen, että enintään kahden vuoden vankeusrangaistus voidaan tuomita Suomessa ehdollisena, ja usein myös tuomitaankin.

Itse muuttaisin rikoslakia siten, että seksuaalirikoksissa vankeusrangaistus tulisi pääsääntöisesti aina tuomita ehdottomana. Myös muiden rikoslajien osalta tulisi voida tuomita vain osa vankeustuomiosta ehdollisena, jolloin osa vankeusrangaistuksesta pitäisi aina kärsiä ehdottomana.

Tästä aiheutuu toki lisäkustannuksia, mutta ei voida jatkaa niinkään, että rangaistuskäytäntö ei vastaa kansalaisten yleistä oikeustajua, ja pahimmassa tapauksessa loukkaa lisää uhria ja tämän läheisiä.

Nuortenkaan rikostentekijöiden kannalta ei ole hyvä, että annetaan ehdollisia vankeusrangaistuksia toinen toisensa jälkeen, kunnes lopulta tulee pitkä ehdoton vankeusjakso. Nuoren kannalta olisi parempi, jos jo ensimmäisestäkin vankeusrangaistuksesta edes lyhyt aika, esim. 14 – 30 päivää, kärsittäisiin ehdottomana. Lyhyessä ajassa nuori tuskin ehtisi laitostua, mutta opetuksellinen vaikutus voisi olla sitäkin merkittävämpi.

Tuolloin nuori toivon mukaan ryhtyisi vakavasti miettimään, onko valittu polku oikea, vai pitäisikö yrittää elää siten, ettei vankeustuomioita enää omalle kohdalle koskaan tulisi.

Osallistu keskusteluun!


2 kommenttia
#1

> Nuoren kannalta olisi parempi, jos jo
> ensimmäisestäkin vankeusrangaistuksesta edes lyhyt
> aika, esim. 14 – 30 päivää, kärsittäisiin
> ehdottomana.

Tuo on todellisuudenmukainen ja oikeasti rikollisuuteen vaikuttava ratkaisu. Tässä näkökulmaa siihen miten myymälävarkaan asema muuttuisi.

Kun vankilaan nyt joutuu pitkän rikosketjun seurauksena, pitäisi asian olla aivan päin vastoin:
— Ensimmäisestä rikoksesta tuomitaan kova rangaistus, mutta
— jos henkilö ei ota opiksi vaan jatkaa rikollista uraansa voidaan siirtyä vähitellen lievempiin rangaistuksiin ja lopulta antaa vain pieniä sakkoja.

Jos henkilö on niin ”paatunut” rikoksentekijä, että jatkaa rikollista uraansa rangaistuksista huolimatta, on näitä rangaistuksiakin aivan turha enää myöhemmin jaella. Hän jatkaa toimintaansa joka tapauksessa.

Paatuneet tapaukset pitää valtion luovuttaa yhteiskunnan armoille.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#2

Itse kysyisin, voiko yhteiskunta suojautua pikkurikollisia vastaan (vahinkojen minimoimiseksi) valtion myönteisestä asenteesta huolimatta. esimerkiksi
— Voiko kauppias estää myymälävarkaan tulon kauppaan sillä perusteella, että hän on suorittanut varkauden naapurikaupassa.

Yhteiskunnalliset toimet pikkurikollisten aiheuttamien vahinkojen minimoimiseksi ovat tehokkaita ja kunnioittavat myös tekijän ja uhrin oikeuksia.
— Estämällä pikkurikollisen tulo kauppaan vaikka hän ei olisi suorittanut rikosta juuri kyseisessä kaupassa turvaa kauppiaan omistusoikeuden.
— Potentiaalinen rikollinen saa olla vapaalla jalalla.
— Vain muutaman kaupan sisätila on hänen ”vankilansa” ulkopuolella sen sijaan, että häkki, eli vankila, tehdään hänen itsensä ympärille.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000