Perussuomalaiset

Laura Korpinen

Aikuisen oikeus kotona oleiluun

Rinteen tuleva hallitus aikoo palauttaa kotona olevalle vanhemmalle oikeuden viedä lapsensa koko päiväksi yhteiskunnan hoidettavaksi.

Pientä lasta ei voi jättää yksin kotiin, ja sen vuoksi on oltava toimiva päivähoitojärjestelmä, jotta työtä tekevä pääsee töihin ja opiskeleva opintoihinsa.

Vihervasemmistolaisesta katsantokannasta tämä ei tietenkään käy. Eihän työssä käyvällä tai opiskelevalla aikuisella saa olla mitään sellaista yhteiskunnan palvelua, jota kotona olevalla aikuisella ei ole.

Asiaa voi semanttisesti käännellä ja väännellä ”lapsen subjektiiviseksi oikeudeksi varhaiskasvatukseen” mutta tämä ei muuta sitä mistä on kyse: lapsen hoidon järjestämisestä ja sitä kautta aikuisen arjen helpottamisesta. Kun työssä käyvän ja opiskelevan arkea helpotetaan, on vihervasemmistolaisen mielestä helpotettava kotonakin olevan aikuisen arkea.

Kun yhteiskunnalliset resurssit ovat rajalliset, pitäisi pystyä toteamaan, että keskeisempää on käyttää hupenevat resurssit vaikkapa vanhusten hoitoon, kuin kotona olevan aikuisen palveluihin.

Todellisen hinnan ”subjektiivisesta oikeudesta varhaiskasvatukseen” maksavat työssäkäyvien päiväkotilapset. He eivät saa täysien päiväkotien takia hoitopaikkaa läheltä kotiaan, jolloin lapsen työpäivät matkoineen venyvät 10-11-tuntisiksi.

Pienen lapsen parhaat kasvattajat ovat hänen omat vanhempansa, pois lukien sosiaalitapaukset. 3-vuotias kaipaa aktiviteetteja ja toisten lasten seuraa, ja niitä olisi järjestettävissä kevyemmin järjestelyin kuin mitä tuleva hallitus kaavailee, kerho- tai puistotoiminnalla – tai nykyisellä nelituntisella päiväkotipäivällä. Uudistuksessa unohdetaan tärkein: lasten etu. Aikuisen oikeus oleiluyhteiskuntaan menee lasten edun edelle.

Osallistu keskusteluun!


5 kommenttia
#1

1/2
> palauttaa kotona olevalle vanhemmalle oikeuden viedä
> lapsensa koko päiväksi yhteiskunnan hoidettavaksi

Tämän kaltaisilla ”oikeuksilla” on taipumus ajan myötä muuttua velvollisuuksiksi.
— Seuraavaksi joku kysyy, että onko lasten tasa-arvoista kohtelemista se, että toisille ”annetaan” päivähoitoa ja toisille ei.
— Ja vastaa, että oikein voi olla vain sama hoito kaikille.

Sitten on vielä sekin ilmiö, että näitä valtion pakottamia ja kansalaisiin kohdistuvia hoitoja toteutetaan aina vähemmistön ehdoilla. Tuloksena on huonoin mahdollinen ”hoito” (hoito-minimistä tulee hoitomaksimi) kalleimmalla mahdollisella hinnalla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#4

2/2
Esimerkiksi oppivelvollisuutta perustellaan sillä, että jotkut vanhemmat kuitenkin laiminlöisivät lapsensa opettamisen. Se on aivan totta. Kuitenkin noita laiminlyöjiä on alle 2% väestöstä (tai mistä tahansa kohderyhmästä).
— Sitten säädetään tuon pienen 2%:n asian hoitamiseksi laki, joka pakotetaan 98%:lle, jotka eivät tuota lakia tarvitse.
— Seurauksena on, että 98%:lle kohderyhmästä tilanne huononee. Heidät on pakotettu kaavaan, joka sopii vain 2%:lle.

Valtion ja kunnan resursseja ei pidä tuhlata sellaisiin kohteisiin, jotka eivät alun alkaen ole mikään ongelma.
— Esimerkiksi oppivelvollisuuden sijaan pitäisi kohdentaa resurssit tuohon 2% kohderyhmään eikä turhaan levitellä rahoja 98%:lle, jotka eivät niitä tarvitse. Seurauksena on vain se, että resurssit loppuvat kesken, kun niitä käytetään sellaisten asioiden korjaamiseen, jotka eivät mikään ongelma edes ole.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#5

Kyllä se niin on , että resussit on jo Suomessa aika tiukoilla niinkuin Musta Pekka mainitsikin !! Sekin kertoo jotain kun urpilaisen/kataisten ym.hallitusten aikana syömävelkamme kaksinkertaistui !!? Velan oton taittumista ei ole käköpiirissäkään !?! Otetaan vielä huomioon tiestön korjaus velat ?! Ym!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#2

Ensin nousi ”karvat pystyyn”, eikö vanhempien ensisijainen tehtävä ole kasvattaa omat lapsensa? Eikä ulkoistaa sitä tehtävää virkamiehille, kenties jopa ”voittoa tuottaville pörssiyhtiöille? Ei näytä olevan.
Näin rakennetaan vihervasemmistolaista yhteiskuntaa, jossa olet almujen ja apujen varassa elävä avuton yksilö ja valtava virkamieskunta päättää, suuressa viisaudeessaan mikä on SINULLE ja LAPSILLESI parasta. Tätäkö me todella haluamme, että meidät tuuditetaan hyvänolon tunteeseen, minulla on vain oikeuksia, velvollisuudet ovat muilla?
Komiteat ratkaisee ja ohjeistaa mikä on oikea asenne ja tapa toimia yhteiskunnassa. EI h*****i!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Jukka
Hämmentynyt
#3

Minä tein epäsäännöllisiä kolmivuorotyötä ja kun lapset oli pieniä, halusin pitää lapseni kotona kun siellä itsekin olin, päiväkodista ilmoitettiin että lapset pitää tuoda jokapäivä hoitoon, sanoin tuovani lapseni”säilöön”kun itse en voi hoitaa. Keskustelu pakkohoidosta loppui siihen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000