Perussuomalaiset

Laura Huhtasaari

Syyllinen on jo löydetty, nyt pitäisi keksiä rikos

 
Patriotismi eli isänmaallisuus on hyveellisen politiikan edellytys. Immosen face päivitystä on nyt analysoitu päivät pääksytysten. Sitä on jopa luonnehdittu väkivaltaan lietsovaksi. Siitä ei ollut kuitenkaan kyse. Minulle oli itsestäänselvyys, että Olli ei kirjoituksellaan kannattanut väkivaltaa tai rasismia. Julkisessa ja varsinkin poliittisessa keskustelussa puhumme helposti toistemme ohi. Ei politiikka ole rikki, ihmiset ovat. Keskusteluilmapiiriin sutaistiin ajatus, että Perussuomalaisten mielestä kaikki ulkopuolinen ja vieras on uhka isänmaalle. Se pitää ajaa puukko kädessä pois.

Kuten muitakin politiikan osa-alueita, myös maahanmuuttoa tulee arvioida ensisijaisesti tavoitteiden toteutumisesta käsin. Ongelma on se, että vanhat puolueet idealistisesti ohittavat tosiasioita. Hoetaan vain vuosikymmenestä toiseen samoja fraaseja, kuten ”tulevaisuuden Suomi tarvitsee maahanmuuttoa”. On kuitenkin mahdollista saada koeteltua tietoa. Voidaan katsoa ja verrata kuinka hyvin erilaiset ryhmät integroituvat Suomeen. Mittarina käytetään usein työllisyysastetta ja rikostilastoja. Tämä ei suuntaudu yksittäiskohteisiin vaan on luonteeltaan tilastollista.
Myös maahanmuuttajat arvostavat samoja asioita kuin tavalliset suomalaisetkin, eli kohtuullisia veroja, hyvää koulutusjärjestelmää, toimivia palveluita, yhteiskuntarauhaa ja turvallisuutta. Epäonnistunut maahanmuutto nakertaa pohjaa Suomen vetovoimalta. Epäonnistunut maahanmuutto ei ole luonnonvoima. Se on poliittinen valinta.

Maahanmuuttoa on tapahtunut aina. Tämä ei siis ole valtakunnassa mitään uutta. On kuitenkin saatava keskustella, ketkä saavat tulla maahamme ja kuinka pitkäksi aikaa. Maahanmuuttopolitiikka on yksi keskeinen teemamme. Perussuomalaiset toimivat aktiivisesti paremman maahanmuuton puolesta. Esimerkiksi ministeri Mäntylä laittaa ministeriössä virkamiehet selvittämään ja tukkimaan porsaanreiät, että tulevaisuudessa ei voida maksaa Kela-tukia Isis-joukkoihin lähteneille.

Poliitikolla pitää olla lempeä sydän, mutta rationaaliset aivot. Pitää uskaltaa sanoa ei, vaikka joku suuttuisi. Suomalaiset ovat aina miettineet liikaa, mitä meistä muut ajattelevat. Meidän tulee työskennellä onnistuneen ja turvallisen yhteiskunnan puolesta. Se on paras käyntikorttimme. Politiikan on oltava tiukkaa sellaisen maahanmuuton osalta, jonka vaikutukset suomalaiselle yhteiskunnalle ovat kielteiset. Myöskään pakolaispolitiikkaa ei pitäisi sekoittaa työperäiseen maahanmuuttoon eikä humanitaarista maahanmuuttoa yleisesti koko maahanmuuttoon. Mitä tulee anteliaisuuteen, niin onko se sitä, että ollaan valmiita antamaan toisten rahaa.

Se joka taistelee kriittistä maahanmuuttokeskustelua vastaan, ei taistele rasismia vastaan. Rasismia ja järkiperäistä maahanmuuttoa ei tule sotkea keskenään.

Laura Huhtasaari
KM, kansanedustaja (ps)
Pori

Osallistu keskusteluun!


43 kommenttia
I, Robot
Utelias
#1

Oikein etsimällä etsin lausetta, mistä suvakit saavat aihetta toteuttaa järjetöntä itseään.
”On kuitenkin saatava keskustella, ketkä saavat tulla maahamme ja kuinka pitkäksi aikaa. ” Tuohon osattiin jo tarttua. Hyvää blogitekstiä ja asiaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Hyvää tekstiä
Tyytyväinen
#6

Ajateltua asiaa jälleen Lauralta.
Politiikka kaipaa enemmän järjen käyttöä eikä vaan asioiden ja kohteiden demonisointia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Myyty itsenäinen ulkopolitiikka
Hämmentynyt
#8

Ja Suomi tietty on ollut juoksupoikana tukemassa alla olevaa:

Jos jopa muslimeja taistelee Ukrainan puolella, suhteelisuudentaju on  menetetty. Se on  katastrofi. Länsi pyrkii hajottamaan Venäjän sen sijaan, että auttaisi sitä integroitumaan länsimaiseen yhteisöön. Se ei merkitse mitään hyvää USA:lle, eikä Venäjälle. Se merkitsee globalisaatioon perustuvan maailmanjärjestyksen loppua, sanoi Henry Kissinger. Diplomaatin mukaan USA yrittää tahallaan eristää Venäjän kansainvälisestä yhteisöstä.

Kissingerin mukaan USA ei osaa oppia omista virheistään. Päätöksentekovalta on  ihmisillä, jotka eivät tunne historiaa. Kouluissa ei nykypäivinä enää opeteta historiaa yhteenliittyvien tapahtumien järjestyksenä. Nykypäivän lapset opiskelevat historiaa erillisinä teemoina ilman kontekstia, hän sanoi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Vastuut selviksi
Tyytyväinen
#9

Pakolaisongelmaan yksinkertainen kansainvälinen sääntö:
se maa joka hyökkää toiseen maahan tai pommittaa sitä on velvollinen täysmääräisesti hoitamaan sen alueen pakolaisongelman.

Eli suurimmat syntipukit tällä hetkellä ovat USA, Englanti ja Ranska. Muut maathan ei ole juuri ketään pommitelleet.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#2

Tähän on tultu ja kamalammaksi muuttuu. Naiset ja vanhukset on nykyään suomessa vapaata riistaa, vanhukset pelkää kadulla ja koton ryöstöjä jonka kohteeksi voivat joutua. Naiset ei uskalla liikkua yksin kaupungilla, nyt myös heilläkin kotonakin on turvatonta. Perussuomalainen ei uskalla sanoa ääneen mitä puoluetta kannattaa koska joutuu puolustamaan puoluettaan ja lopuksi saat kuulla ryöpytyksen miten huono ihminen olet.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

MarkkuH
#3

Patriotismi on jopa hyve anglo-Amerikkalaisessa maailmassa. Suosittelen esimerkiksi ”Patriotic Voices from Europe” videota http://www.youtube.com. Valitettavasti siihen ei saa suomenkielisiä tekstityksiä, mutta koulu-englannilla ymmärtää mainiosti. Videolla esiintyy amerikkalaiselle yleisölle PS kanssa samanhenkisiä eurooppalaisia puolueita, tosin eivät kuulu samaan euroryhmän EU parlamentissa. Jospa joku YouTube taitoinen osaisi tekstittää videon…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Marita Salenius
#4

Rasismi sana on nyt lähes samassa käytössä, kuin ennen aikaan naperoilla tämä homo, jos oikein halusivat kaveria haukkua sanalla, jonka todellista merkitystä eivät edes tienneet. Mutta kun isot pojatkin silleen huutelivat, niin täytyihän sen olla jotakin jämäkkää.

Nyt näyttää olevan meno saman sorttista. Sana on vain muuttunut. Mutta tätä vissiin ei parhaalla tahdollakaan voi laittaa naperoiden syyksi. Vai voiko sittenkin – entisten naperoiden. Niin siis aikaa on kulunut ja ovatko homottelijat kasvaneet rasistelijoiksi?

Oikein osuvaa tekstiä taas kerran Lauralta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Jaassu
#5

Rasistien jatkuva leimaaminen on eriskummallista, monet rasistisesti ajattelevat ovat hyviä ihmisiä jotka kannattavat kansalaisyhteiskunnan arvoja, sanavapautta, yksilönvapautta ja vastustavat totalitäärisiä aatteita ja uskontoja sekä pyrkivät siihen että yhteiskunta pysyisi vakaana ja kehittyneenä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Rasistiset raiskaajat jne???
Hämmentynyt
#7

Olisiko olemassa positiivistäkin rasismiä? Se voisi tarkoittaa esim. normaalia ihmiseen kuuluvaa varovaisuutta ja ennakkoluuloisuutta, jottei kävisi kalpaten, kun vieraat tunkeilevat omalle tontille? Varmasti tiedeihmiset pystyvät poimimaan lukemattoman määrän historian esimerkkejä, miten ihmiskunta on lopulta säilynyt, kun on oltu etukäteen varovaisia ja viisaita, eikä mitään punaviher-pellejä suvaitsemassa ensin, ennen hävitystä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000