Perussuomalaiset

Laura Huhtasaari

Opettajat arvoon - kuri kunniaan

Perussuomalaiset Naiset ovat huolissaan koulukurin repsahtamisesta ja opettajien kunnioituksen puutteesta.

Kollegani kertoi, kuinka huonosti käyttäytyneen lapsen isä kehui lastaan sanoen: ”Nyt poika olet oikeilla jäljillä”. Oppilaan istuessa jälki-istuntoaan opettaja kertoi minulle pohtineensa, että vanhemmanhan tässä olisi pitänyt saada jälki-istuntoa. Vanhemmat eivät aina kykene lapsiaan kasvattamaan, eikä opettaja voi tätä tehtävää korvata, mutta koulun tulee tarjota kasvatuksellinen ympäristö, jossa huonolle käytökselle laitetaan rajat.

Psykiatrian erikoislääkäri Juha Lehti sanoo, että on olemassa hyvää kansainvälistä tutkimustietoa siitä, että tehokas välituntivalvonta, kunnon koulukuri sekä väkivallan tekijän vanhempien mukanaolo ojentamisprosessissa ovat hyviä keinoja kouluväkivallan vastustamisessa. Arviolta 15 prosenttia suomalaisista koululaisista joutuu kouluväkivallan uhriksi.

Juha Lehden mukaan välituntivalvonta on riittämätöntä. Toinen keskeinen epäkohta on se asenne, jolla kouluväkivaltaan puututaan. Ongelma pyritään ratkomaan pahoittamatta kenenkään mieltä tyyliin ”ei tehdä tästä nyt numeroa”. Kun lapsi kokee henkistä tai fyysistä väkivaltaa, uhkaa se hänen mielenterveyttään vuosikymmeniksi eteenpäin, siitä nimenomaan pitää tehdä iso numero. Jos siihen ei suhtauduta asiaan vaativalla vakavuudella, häviää raja oikean ja väärän välillä. Joskus tuntuu, että ihmiset eivät osaa enää hävetä, vaan kiusallisissa tilanteissa he pikemminkin käyttäytyvät hävyttömästi ja sysäävät syyn muiden niskoille. Omista teoistaan on opittava ottamaan vastuuta. Ilmapiiri vailla kenenkään syyllistämistä ei ole mahdollinen, jos tekijän käyttäytymistä todella halutaan muuttaa. Lapsi on eri asia kuin hänen käytöksensä. Oppilaalla on oikeus tulla ojennetuksi. Aiheellinen syyllisyys ja häpeän tunne ehkäisevät pahantekoa. Vastuun ottaminen on lähde, josta myös itsekunnioitus kumpuaa.

Kiusaamiseen on puututtava lujalla kädellä. Tämä tarkoittaa sitä, että opettajalla tulee olla auktoriteettia. Jos opettajalla ei tätä johtajuutta luokassa ole, sen ottaa joku muu. Opettajalta vaaditaan koko ajan enemmän ja velvollisuudet lisääntyvät. Kuitenkin opettajien valtuuksia ja kurinpitokeinoja on rajoitettu. Mentiin jopa siihen pisteeseen, että opettaja ei saanut ottaa luvattomia tavaroita oppilailta pois. Voimaan tullut perusopetuslaki selventää nyt, että opettaja saa ottaa luvattoman tavaran pois oppilailta ja jälki-istunnossa voi teettää oppilailla tehtäviä. Opettajille tulee taata riittävät keinot velvollisuuksiensa hoitamiseen. Jos on vastuu, täytyy olla oikeus. Miten lasten oikeudet voivat toteutua, jos opettajalla ei ole riittäviä keinoja pitää yllä turvallista oppimisympäristöä. Lähtökohdaksi on otettava vuoropuhelu opettajien kanssa siitä, mitä he tarvitsevat, jotta voivat toteuttaa kutsumustaan.
Lähtökohdaksi on otettava vuoropuhelu opettajien kanssa siitä, mitä he tarvitsevat, jotta voivat toteuttaa kutsumustaan.

Opettaja tekee maailman tärkeintä työtä. Opettajan tulee olla kunnioituksen arvoinen. Mikään oppi tai tieto ei korvaa kannustavaa ja ymmärtävää kommenttia, jonka on kuullut opettajalta.

Koulun tulee uudistua koko ajan. Paikalleen ei voi jämähtää. Opiskelu elämää varten tarkoittaa jatkuvaa kehittämistä. On tärkeää päivittää, mitä kuuluu esim. 12-vuotiaan yleissivistykseen. Opetuksen ja uusien opetusmenetelmien kehittäminen ei poissulje opettajan ammatin arvostamisen tärkeyttä ja auktoriteettina toimimista, päinvastoin. Hyvänkin opettajan työ vesitetään kurin puutteella. Kunnioitus ja hyvä käytös ovat aina ajankohtaisia.

Laura Huhtasaari
Erityisopettaja
Perussuomalaisten Naisten 2. vpj.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


1 kommenttia
Tuula Takkala
Hämmentynyt
#1

Niin, kuka sen kurin on vienyt ja piilottanut? Missä se nyt lymyää, jos ei ole luokassa?

Kirjoitus esineellistää kurin. Kuin se olisi jokin konkreettinen objekti, jonka joku on ilkeyttään hukannut. Tyypillistä persujen yksinkertaistamisajattelua.

Huhtasaari opettajana ymmärtänee, että se on abstrakti asiantila. Riippuu opettajan karismasta, lainsäädännöstä, tieteen kulloisistakin vallalla olevista painotuksista, lasten sosiaalisista taustoista, vanhempien asenteista. Siitä, onko aamu ja iltapäivä, mikä on opetettava asia, työtavat ja opetusmenetelmät jne. Kuria ei voida ’klik, kas näin’ klikata päälle tai päältä pois. Paljon monimutkaisempi asia, lukemattomia tekijöitä ja osa-alueita ja kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Jotenkin niin ”kököltä” vaikuttaa tuommoinen kirjoittelu.

Ja edelleen, jotenkin epäloogisesti rakennettuihin. Ettei olisi taas kopipeisyailtu sieltä sun täältä?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000