Perussuomalaiset

Laura Huhtasaari

Maahanmuuttokriittisyys on fiksua

Isossa kuvassa maahanmuuttokritiikissä ei ole kyse yhdestä tai kahdesta tapauksesta. Kyse on ilmiöstä. Islaminuskossa on miljoonia uskonkiihkoilijoita. Se ei tarkoita sitä, että maltillisia muslimeita ei olisi, vaan se tarkoittaa sitä, että merkittävä prosentti muslimeista eivät ole maltillisia. 

Islamistisissa maissa tai niissä maissa, joissa islamilla on suuri rooli, niin jokainen voi miettiä toteutuvatko siellä ihmisoikeudet? Millaista naisilla on niissä maissa asua? 

Saksan liittokansleri Angela Merkel ilmoitti (2010) että monikulttuurisen Saksan rakentaminen on epäonnistunut täysin. Saksassa ei ole pystytty luomaan yhteiskuntaa, jossa erilaisista kulttuuritaustoista tulevat ihmiset pystyisivät elämään rauhanomaisesti keskenään.

Simo Elo kirjoittaa blogissaan: ”Erikoisinta terrorismikeskustelussa on, että valtamedialle, poliitikoille ja tutkijoille tärkeintä ei ole että miten estetään tulevat terrori-iskut, vaan miten terroriteot vaikuttavat ihmisten mielikuvaan islamista.”

Päättäjät ovat vastuussa kansalaistensa turvallisuudesta.

Osallistu keskusteluun!


43 kommenttia
Laura Huhtasaari Europarlamentaarikko, KM
#1

Voisiko joku kertoa, missä arabimaissa länsi on onnistunut tuomaan niihin demokratian sinne menemällä?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

reijo mustonen
Iloinen
#6

mun mielestä suomeen otettavat turvapaikan hakijat/maahanmuuttajat pitäisi sijoittaa ahvenanmaalle,tai lappiin täysin omaan yhteisöön koska he eivät sopeudu valtaväestön joukkoon kulttuurillisten erojen vuoksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#11

Voisiko joku kertoa, miksi länsimaiden on mentävä arabimaihin? Onko tämä taas sitä USA ja muut länsimaat ovat maailman poliisi -ajattelua?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Maajussi
Hämmentynyt
#16

Tätä minäkin ihmettelen. Jussi Niinistö puhui radiossa 13.1 että Irakiin lähetetään suomalaisia kouluttamaan muslimeja tappamaan toisiaan tehokkaasti.

Mielestäni sotilaskoulutus ja aseet ovat väärissä käsissä, siis ilman niiden käyttöön liittyvää arvopohjaa ja tavoitetta, on erittäin vaarallisia ihmiskunnan kannalta. Peruutusnappia ei ole.
Sanoi jenkkien kansallinen kivääriyhdistys mitä tahansa.

Lähi-itä tarvitsisi mielestäni enempi rauhanturvaajia jotka tuntevat paikalliset olosuhteet ja tavat, pelkkä tappaminen ja ylivoimainen sotilaallinen uhka ei ole riittänyt tähänkään asti tekemään muslimeista lauhkeita lampaita. Muutenkin elämänviisaus puuttuu kokonaan näistä lähi-idän kuvioista.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#12

Vai Lappiin. Lappi on kautta historian ollut monikulttuurinen, siihen asti kun kanta-suomalaiset (hämäläiset?) saapuivat turkis- kalavesi riistoineen.
Kyllä meidän laskettelukeskukset Teille kelpaa, mutta älä syytä meitä josko
me suljetaan Teiltä etelän vareksiltä säätövoima? Mitä sitten teet?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

JJ
#15

Rovaniemelle ja Kemiin otetut muslimipakolaiset eivät kauaa viihdy Lapissa vaan muuttavat heti kun mahdollista etelään. Ja maahanmuuttajien parissa työtä tehneenä minulla on tästä tietoa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Persut ei persettä myy
#17

Nyt Myydään ja uhrataan Tästä maasta kaikki ,niin työpaikat kuin yritykset kuin luottoluokitus kuin vapaat velkakirjat ja lopuksi vielä moraali ! Moraalin myynti näkyy selvimmin Politikkojen homotus rummutuksessa ja pakolaisten houkuttelemisessa tänne sota alueilta vielä niin että siinä tulee kaikki riskiryhmät samalla tänne.
Pakolaisia myydään kuntiin kuin huutolaisia ennen vanhaan,maksetaan niin paljon kunnille että ne alkaa kilpailemaan kuka enitgen saa vaikka ne tietää itsekkin että ongelmia on tiedossa.
Pakolaisten kotoutus on epäonnistunut täysin, vaikka sota toimet on menessakin paikassa laantuneet niin pakolaisia ei ole saatu kotoutettua kotimaihinsa ja ne maleksii täällä toimettomina yhteiskunnan elättinä velka rahalla ruokittavina.
Lieve ilmiöinä Jälkeen on jäänyt erittäin paha huumeongelma juuri Rovaniemellä ja Kemissä ,on epäilys että pakolais politiikalla on ollut yhteys siihen koska ongelma on jostakin systä keskittynyt juuri samalle alueelle.Juuri noissa kaupungeissa se on Lapin ja ehkä koko maan pahin !
Esim. Kemin Maine on mennyt niin pahoin että vaikka siellä on teollisuutta ja työpaikkoja lähistöllä niin kukaan ei halua enään sinne sekopäisten puukkojunkkareiden sekaan elämään.
Todisteena siitä on asuntojen hintojen romahtaminen !
Saat valita 15.000,- Eurolla kerrostalohuoneiston tai rivitalon pätkän joka vastaava maksaa pääkaupunkiseudulla 150.000-250.000,- http://www.etuovi.com
Rovanimellä taas ei uskalla liikenteeseen lähteä viikonloppu iltaisin koska siellä toikkaroi sekopäiset huume kuskit kahta puolta tietä ja välillä ovat ojassa ja lyhty pylväässä ja missä milloinkin Autoineen josta saamme päivittäin lehdistä lukea.
Kyllä järjen käyttö pitäisi olla sallittua myös pakolaispolitiikassa ja myös huumepolitiikassa.
Jos meille tulee joskus aika että tänne pitää lisätä työperäistä maahan muuttoa (paljon pitää muutoksia tapahtua ennen sitä) niin silloin oikea osoite on Aasin maat , siellä on ahkerat ihmiset joille työ maistuu eikä mielssä ole valitus,rikosten teko ja pummaaminen ja maleksiminen (jokainen on nähnyt tai kuullut esim. ahkerista marjan poimijoista jotka tulevat poimimaan meidän työttömille ja pakolaisille marjat valmiiksi jotta ne saa niitä syödä sosiaali tuilla) nillä ei todellakaan ole mielessä pummaminen kun ne tänne tulee,ne tulee tekemään töitä !.Yhteiskunnan elättejä me emme tarvi yhtään enäään lisää,niitä on meilä aivan tarpeeksi jo omasta takaa , tämä maa on menossa jo muutenkin konkurssiin pummejen takia nin koti kuin ulkomaalaisten,joita löytyy sosiaalituilla elätettävien lisäksi vähintäänkin yhtä paljon julkiselta sektorilta. Eihän tällä menolla kohta kenenkään moraali kannusta työntekoon ja verojen maksuun kun pummit varastavat kaiken minkä verotta vie. Tähän on saatava muutos !
(pahimmat pummit löytyy johtavista politikoista,eläkeyhtiöiden johdosta ,ammattiyhdistysten johdosta,suurista valtion virkamiehistä jotka pyörittävät hyväveliherra kehoa ,ryöstävät ja uhraavat itselleen ja kavereilleen yhteiskunnan rahaa surutta)
Pahimmat putti löytyy Brysselliin pyrkijöistä ”Kataisen oppi pojista ja tytöistä”

Kaikesta puhuminen on fiksua jolla pelastetaan tämän maan moraali,työpaikat,yritykset,talous,velkaantuminen,Nuoriso ,Tulevien sukupolvien elinmahdollisuudet yms.oli aihe kuin arka hyvänsä !
Pariisissa näimme viimmeviikolla esimerkin mihin johtaa Ääliödemari politiikka ! Ranska on juuri Demarien ja vasemmiston ja Vihreiden malli ja ihanne maa,siis Kommunistinen Ranska joka on tämän koko Eu:n aika pommi joka saattaa aiheuttaa koko Eu:n romahtamisen ! tai pahimmillaan Eu:n ssällissodan.
Kannataa muistaa tosiasia että pahin Eu:n pummin Ranskan talous täysin kuralla maa on korviaan myöten veloissan ja siellä moraalia ei ole senkään vertaa jäljellä kuin Suomessa. Se on ihan Ruotsiin ja Kreikkaan verratava paikka ,on vaan ajan kysymys milloin se romahtaa ,siihen kaatuu koko Euro sitten samalla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Tarja Leinonen
Utelias
#13

Ei kannata laittaa Lappiin. Meillä on pitkä ja kylmä talvi. Kaamosmasennusta. Kuntien kantokyky ottaa vastaan on myös rajoittunutta. Esitän vastaanottokeskuksia Helsinkgin Kauniaisiin tai vastaaviin hyvin meillä menee- kaupunginosiin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Pekka Pypee
#14

Aivan, niin ihana kuin tämä meidän Laura onkin ja yksi minun suosikeistani, en ymmärrä miten sinne beduiinien sekaan demokratian vieminen olisi jotenkin järjellistä toimintaa tai miksi joidenkin sitä yrittävien touhuun olisi syytä edes ottaa kantaa?
Nämä ”muslimit” elävät niin eri maailmassa ettei heidän elämäänsä tulisi puuttua kuin sen mitä on pakko. Annettaisiin heidän vain jatkaa sitä elämäänsä siellä – mutta! Kun ne Jenkit ovat – ja miksemme mekin, niin sen halvan öljyn perään!
Eiköhän me keksittäisi jotain tilalle kun oikein yritettäisiin – tai ollaan keksittykin jo! Nimittäin esim. Liuskeöljy Jenkeissä, yhtenä merkittävimmistä vaihtoehdoista tällä hetkellä. Vähän kun vielä likistetään niin saadaan ehkä fuusio avuksi – parin vuosikymmenen sisällä… hyvässä lykyssä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Eräs ohikulkija
Hämmentynyt
#8

Ei missään. Länsi on käynyt haltuunottamassa öljykentät samalla aseistaen hallitusta vastaan taistelevia ääriryhmiä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Mielenkiintoista tässä on vuosien , jälkeen lukea juonittelevien Sinistenkin ajatuksia ” simon elon” sillon kun hekinolivat vielä järjissään !?!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Laura Huhtasaari Europarlamentaarikko, KM
#2

Missä muualla paitsi niissä maissa, joissa islamilla on suuri rooli on nyt käynnissä ”jatkuva” sota?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#7

Palaa historiaan . Suomi mm. 1900-luvun alussa. Termi oli muuten vellessota tai kansalaissota puolesta riippuen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Laura Huhtasaari Europarlamentaarikko, KM
#3

Kiina ei puutu toisten maiden sisäisiin asioihin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

kiina vaikuttaa Afrikassa
#9

Kiina antaa tukensa Afrikkalaisille diktaattoreille rakentamalla teitä, vahvistamalla armeijoita jne. kunhan saavat vapaat kädet maan rikkauksiin. Tekevät siis samaa kuin siirtomaa isännät aikoinaan. Se on sisäisiin asioihin vaikuttamista, kun antaa dikatatuurille lisää voimaa vastustaa demokraattisia muutoksia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Janne
Iloinen
#4

Hienoa kun tuot tätä rohkeasti esille, tsemppiä ja jaksamista vaalityöhön!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Olisiko islam-kriittisyys parempi termi kuvaamaan mielipiteitäsi? Suomeen muuttavista pieni osa on islaminuskoisia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000