Perussuomalaiset

Laura Huhtasaari

Käymään saa kyllä tulla muttei loisimaan...

Sivistysvaliokunta vieraili Japanissa ja Koreassa. Etelä-Korea ja Japani ovat moderneja teollisuus- ja palveluyhteiskuntia. Molemmissa on korkea sisäinen turvallisuus ja yleinen järjestys. Suomen ja Japanin suhteet ovat poikkeuksellisen hyvät. Japanilais-suomalaisia suhteita yli 200-vuotisen historian aikana ovat värittäneet merkittävät poliittiset, jopa maailmanhistorialliset käännekohdat. Muumit ovat Japanissa tänäänkin hitti. Suomi tunnetaan. Japani on hyvin mielenkiintoinen. Se on samaan aikaan todella konservatiivinen ja kehittynyt. Japanissa on yhteisverotus. Perheessä vaimo on perinteisesti toiminut kirstunvartijana ja mies on saanut viikkorahaa. Nykyään myös naiset ovat paljon työelämässä. Koulutusta, kuria, järjestystä ja ahkeruutta arvostetaan. Opettajat tekevät keskimäärin 11-tuntisia työpäiviä. Oppilaat siivoavat luokkahuoneet ja jopa vessat. Työttömyyttä ei juuri ole. Kuten monissa muissakin kehittyneissä maissa, syntyvyys on kääntynyt laskuun. Suomessa syntyvyys on myös laskussa. Syntyvyyttä voidaan lisätä parantamalla perheen ja työelämän keskinäistä joustavuutta ja panostamalla perhe-etuuksiin. Näillä toimilla syntyvyys ei kuitenkaan tule nousemaan toisen maailman sodan jälkeiselle tasolle. Syntyvyyttä tulisi oikeastaan maailmanlaajuisesti vähentää, mutta yksittäisen valtion kannalta se tuo haasteita. Japani ei ota vastaan humanitaarista maahanmuuttoa, eikä halpatyövoimaa. Japani kehittää mieluummin teknologiaa. Robotteja voidaan hyödyntää monella tavalla, kuten esimerkiksi vanhusten hoidossa.

Laitoin miehelleni viestiä, että haluatko tulijaisiksi humanoidin. ”Upgradatumman” version minusta, kun olen niin paljon pois. Siihen voisi ohjelmoida vähän sävyisämmän luonteen.

Japani on todella turvallinen maa. Suurlähettiläs kertoi, että vaikka eksyisit yöllä niin pelätä ei tarvitse. ”Käymään saa kyllä tulla muttei loisimaan. Käymään vaan papereitta ei milloinkaan. Käymään saa kyllä tulla, kunhan muistaa että tämä on japanilaisten maa.” Tokion yliopiston Vice President sanoi: ”There is no diversity, if we don’t hold on to our culture.” Täällä ei puhuta rasismista.

Matkani aikana Suomessa vietettiin presidentti Mauno Koiviston hautajaisia. Seurasin ohjelmaa televisiosta. Mieleen jäi erityisesti piisa Eero Huovisen sanat: ”Ei meidän tule arvata muiden ihmisten sydämen tilaa, se on Jumalan ja ihmisen välinen asia. Aikamme on lyhyt. Auta, että saisimme viisaan sydämen.”

Matka jatkui kohti Etelä-Koreaa. Etelä-Koreassa arvostetaan koulutusta. Julkinen koulutusbudjetti on 11,3 miljardia dollaria ja yksityiset koulumenot ovat 20 miljardia dollaria. Lapset käyvät normaalin koulupäivän jälkeen vielä lisäkoulua. Pitkiä päiviä. Kysyimme, että mikä on heidän PISA-tuloksiensa salaisuus. Vastauksena oli koulutuksen arvostaminen, ahkeruus ja hyvät geenit (homogeeninen kansanaines). Tästä on näyttöä myös meillä Suomessa. ”Suomalainen koulu toimii lähinnä Suomessa. Loistavat testitulokset johtuvat raportin mukaan ennen muuta yhtenäisestä kansallisuusrakenteesta.” http://www.talouselama.fi/uutiset/saksasta-nurja-viesti-suomelle-turha-kaupata-meille-kouluparatiisianne-3368120

Etelä-Korean yliopistossa oli suureellinen tulevaisuuden visio, jossa Aalto-yliopisto on mukana sitä rakentamassa. Pienelle maalle, kuten Suomelle on ensiarvoisen tärkeää tehdä kulttuurinvaihtoa, kauppaa ja kansainvälistä pitkäjänteistä yhteistyötä johtavien yliopistojen kanssa.

Lentomatka takaisin Suomeen oli pitkä. En tiedä johtuuko se iästä vai mistä, mutta uudetkin leffat näyttäytyvät minulle samanlaisina kuin vanhemmat. Käärittynä vain uuteen pakettiin. Tämän tietäen ostin kentältä kirjan nimeltä Hector and the search of happiness (psychiatrist searches the globe to find the secret of happiness). “Happiness was knowing that her country was going to be a better place. If a country doesn´t look after its children properly it is like a bad family.”

Olipas virkistävä ja virikkeitä antava työmatka. Käsitykseni siitä, että EU on uppoava laiva taas vahvistui. Juncker ja muu EU-eliitti ovat samppanjasosialisteja. Suomen pitää varautua EU:sta lähtöön. Suomi lähtee, Serbia tulee.

http://www.express.co.uk/news/world/791276/European-Union-Germany-backs-Serbia-membership-Balkan-State-recognise-Kosovo

Tuolta löytyy kuvia. http://laurahuhtasaari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/237763-kaymaan-saa-kylla-tulla-muttei-loisimaan

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


33 kommenttia
Nimetön
#1

NÄIN ON !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Laura Huhtasaari Europarlamentaarikko, KM
#2

Yhden asian liike on muuten Ruotsissa noussut 18 % toiseksi suurimmaksi puolueeksi ?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

omihli
Tyytyväinen
#3

Kyllä oli hyvä kirjoitus. Kiitos siitä. Hieman toivoa tähän maailmaan.
Olet niiiin oikeassa EN:n uppoavasta laivasta ja Keski-Euroopan shampanjasosialisteista (eikös Junckerskin kuulu lapsettomiin EU ”johtajiin” Merkelin, Macron ja vielä May?).
Persujen pitää tehdä yhteistyötä Ruotsin Jimmie Åkessonin kanssa.
Ja sinusta Laura Huhtasaari Persujen seuraava puheenjohtaja. Vai?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#4

On hienoa että sinä uskallat puolustaa suomalaisia ja suomalaisuutta vain harva politikko uskaltaa, vaikka me olemme heidät valinneet ajamaan ja puolustamaan meidän asioitamme.
Väkisin tulee mieleen että meidät halutaan vaihtaa, itse olen jo vanha joten en tule sitä aikaa näkemään, mutta säälin meidän lapsia ja lapsenlapsia jotka tulee kärsimään tulevaisuudessa. Eikö päättäjät näe mihin meitä viedään, tai ehkä he näkevät mutta yksinkertaisesti tämä on mennyt jo liian pitkälle ja he pelkäävät enää pysäyttää tätä. Nämä Eu:n lehemänkengät ovat ajaneet suomen tuhoon omaa etuaan ajaen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Tyytyväinen
#5

Räväkkyyttä että terävyyttä löytyy vaikka muille jakaa ja vielä asiapohjalla johon liittyy esiintymiskykyä – ihan suomalaisittain korostettuna. Jalat kuin pää pitää pysyä kansan syvissä riveissä ”ettei unelmahöttö yllätä” liian kauas perusjuurista.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000