Perussuomalaiset

Krista Bister

Järjen sanat kuultiin Nasima Razmyarin suusta

Jotain käsittämätöntä reittiä päädyin demareiden nettisivustolle lukemaan Nasima Razmyarin kommentin, jossa hän esittää huolensa kansan jakautumisesta kahtia ja aikoo omalla esimerkillään edistää vuoropuhelua hakeutumalla Perussuomalaisten kanssa samoihin pöytiin. Alkuperäisen tekstin voi löytää tämän linkin takaa: http://demokraatti.fi/nasima-razmyar-lupaa-hakeudun-useammin-perussuomalaisten-kahvipoytiin/ En kuitenkaan suosittele sinne menemään, koska koko muu sivusto vilisee vihapuhetta Perussuomalaisia kohtaan.

Perussuomalaisia on viime päivinä kohdannut järjettömän suuri epäoikeudenmukaisuuden aalto, jota eilisessä mielenosoituksessa entisestään lietsottiin. Me olemme kuunnelleet vihanlietsontaa ja epäasiallisuuksia menemättä itse yhtä matalalle.

Mutta kuinka kauan jaksaa kukaan pysyä asiallisena nyt vallitsevassa ilmapiirissä?

Kaksi suurta ihmisryhmää tuntee pelon ja vihan tunteita toisiaan kohtaan. Tästä on huolestuttavan helppo liukua kahtiajakautumiseen ja pahimmillaan väkivaltaisuuksiin. Yksittäinen ihminen ei kovin helposti antaudu ylilyönteihin, mutta joukkohurmio aiheuttaa usein lopputuloksia, joihin ei tietoisesti pyritty. Ryhmän voima näkyy yksilöiden tekoina.

Pelkään ryhmääni kohtaan suuntautuvaa vihaa, mutta yhtä paljon pelkään mahdollista kahtiajakautumista.

Viha nousee pienellä vaivalla, se pysyy yllä pitkiäkin aikoja, kaiken kaikkiaan viha on helppo tunne. Paljon vaikeampaa on tuntea epävarmuutta tai epätietoisuutta. Vaatii vahvaa selkärankaa kyseenalaistaa omat tunteensa ja yrittää ymmärtää, erilaisia mielipiteitä asiasta, johon itse suhtautuu suurella intohimolla. Liian harvalla on rohkeutta kyseenalaistaa omat mielipiteensä hakeutumalla oman piirin ulkopuolelle. Tämä koskee niin meitä Perussuomalaisia kuin muitakin ryhmiä.

Ensimmäinen reaktioni Razmyarin kommenttiin oli epäusko; Valehtelee, kerää irtopisteitä, onhan hän pahimman luokan demari.  Samalla tavoin eilisen mielenosoituksen yleisö tuomitsi Matias Turkkilan pelkästään hänen puoluekantansa perustella, ei sen mitä hänellä oli sanottavaan. Turkkilan henkilökohtaisesti useammankin kerran tavanneena kuitenkin tiedän, että hän tarkoitti mitä sanoi tuomitessaan rasismin.

Nielin siis omat ennakkoluuloni demareista ja arvioin Razmyaria hänen sanojensa perusteella. Arvioni on, että Razmyar puhuu viisaasti ja rohkeastikin, erotessaan oman ryhmänsä vallitsevasta mielipiteestä. Juuri tällaista puhetta me tarvitsemme tällä hetkellä enemmän; sovittelevaa ja kaikkia osapuolia kunnioittavaa.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


32 kommenttia
Perusäijä
Tyytyväinen
#1

15000 vihervasurihurrin mölinä torilla on kuin hyttysen ininää verrattuna 500 000 perussuomalaiseen. Respektit Turkkilalle ja rauha Immoselle.
Nasima ja kumppanit tekevät vaan median avustuksella politiikkaa. Ei se sattumaa ole että torilla olivat riekkumassa juuri sdå, vihreiden ja rkp pahimmat mamuttajat .

Kansan keskuudessa tämä sataa vielä Soinin laariin. Muistetaan pressavaalit ja valtava vihermedia homorummutus haavistosta.

Mites kävikään.. 🙂

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Charlie Black
Hämmentynyt
#6

Mitä, ainoastaan puoli miljoonaa, ei toki! Persujen harrastaman korkeamman matematiikan mukaisesti heitä on yli 5 miljoonaa, kaikki ne jotka eivät olleet paikalla! Asiat on tapana yksinkertaistaa, älä nyt tee poikkeusta!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Perusäijä
Tyytyväinen
#12

Vaaleissa perussuomalaisia äänesti yli 500 000 kansalaista. Jotka tukevat Turkkilaa ja Immosta.

Näitä marginaaliporukoita jotka ovat nyt oppositiossa riekkumassa äänesti paljon, paljon vähemmän. Faktat on faktoja, sen luulisi vihervassarinkin ymmärtävän.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Jäsen 5422
Vihainen
#17

Minä en ainakaan tue Immosta,Turkkilaa enkä Halla-Ahoa, enkä koskaan äänestäisi heitä missään vaaleissa missään valipiirissä. Herätkää pahvit. Immosenkin äänet tippu viime vaaleissa 1500 yksikköä , jos sama tahti jatkuu vaalipiirin vaihto voi olla tarpeen. Kuntavaalit näyttää suunnan paljonko ääniä ropisee. Tosin olisi parempi ettei Immonen olisi enää missään vaaleissa perussuomalaisten listoilla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Facebook
Utelias
#9

Kuka mahtoi kirjoitta sen Immosen kirjoituksen sinne Facebookkiin. Minun tietojen mukaan kaveri on nipin napin saanut suoritettua apukoulun. Eduskunnassakin erikoistunut vain kahvittelemaan. Immonen on yhteiskunnan loinen joka nostaa kansanedustajan palkan 6335 € ja kulukorvauksia 1800 € kuukaudessa. 2019 jälkeen nostaa sopeutuseläkkeen ja se siitä. Immonen sai 2011 6419 ääntä 2015 4960 ääntä ja 2019 tuskin 3000 ääntä. On yksi tilasto missä Immonen on kärjessä kaikissa toimissaan, POISSAOLOT luottamustoimissa mihin on valittu.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#15

Ja mistähän nimimerkki facebook onmahtanut tietonsa onkia…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Itsekin tuota ihmettelen
Utelias
#16

että miten tätä ns.oikeisto väkeä viedään kuin pässiä narussa,helppo heikkejäkö?Immonen itse nauraa partaansa ja kerää dollarit himaan,nyt kyllä taisi lento loppua kun alkaa ihmisillä silmät avautua ainakin heillä jotka omaavat omat aivot ja uskaltavat ottaa kantaa ja jopa kertoa mielipiteensä joka on ihan ikioma.
Surullisinta tässä kaikessa on vielä sekin että mies on Suomen Sisun keulahahmoja ja sokeita/paskat housuissa ovat sielläkin,kiirehtivät verkkosivuillaan kehumaan:) Immosta ja heittivät hatusta kannatus käyriä joiden mukaan suosio olisi noussut tämän episodin mukaan huippuunsa,taitaa olla nolo paikka Sisullekin ainakin häpeä on syvä.

T.Ent.oikeistolainen perussuomalainen tulevaisuuden keskitienkulkija

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Hieno kirjoitus ja aihe
Tyytyväinen
#2

Perussuomaisetkit osaavat olla fiksuja,upea tapahtuma tuo mielenosoitus….ja 2 päivän viiveellä!!!!se on valtava osoitus siitä mitä suuri osa kansaa on mieltä näistä Immosen kannanotoista,aamun eri keskustelu palstoja selattuani olen edelleen sitä mieltä että suomalainen ”perusjuntti” osaa ja haluaa olla suoraselkäinen eikä pelkää sita monikulttuurisuutta jota nyt kovin parjataan mediassa vaan haluaa olla osa sitä ja suvaita lähimmäisensä sellaisenaan kuin hän on.
Kiitos.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Charlie Black
#3

Krista Bister, Suomi oli ennen hyvä ja rauhallinen paikka asua ja elää, aika ennen persuja oli hyvää aikaa. Olet varmaan huomannut muutokset ihmisten asenteissa, kovempaan suuntaan ollaan koko ajan menossa. Eilisessä mielenosoituksessa oli suurin osa ihmisistä tavallisia, rauhaa rakastavia ihmisiä, puoluekannasta riippumatta. On aika alhaista väittää persujen saaneen epäoikeudenmukaista kohtelua, miksi joka ainoa kerta vika on muissa, miksette voi myöntää edes kerran teistäkin löytyvän syytä? Kun näitä kommentteja lukee, tulee kyllä väkisinkin mieleen rotuoppi, itse ollaan täydellisiä ja kaikki muut väärässä. Selkärankaa pitää löytyä, sitä odottavat myös suurin osa omista kannattajista.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Perusäijä
Tyytyväinen
#7

Rauhaa rakastavat mukana mustien lippujen kanssa ? Hah hah.

Tämäkin sataa Soini laariin, kun kohta taas kuullaan uutisista paljonkon on työttömiä ja paljonko maahanpyrkiviä kamelikuski-elättejä. Ja raiskauksia ja Malmön pommeja… ei kansa niin tyhmää ole että näitä vihervasuhurririekkujia kuuntelee !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

takinkäätäjä
Vihainen
#10

Vai oli Suomessa hyvät ajat ennen Perussuomalaisia?Kyllä varmaan joo!Muistelen syvää inhoa tuntien70-80ja90 lukujen
Demari hallituksia ja sen aikaisten politiikkojen neuvostoliiton perseennuolemista ja toimintatapoja.Entisten taistolaishenkisten kommarien mielipiteet olivat pikkuisen eri luokkaa kuin Immosen yön pimeinä hetkinä livahtanut lipsahdus.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Jaassu
#4

Nasima on lukuisia kertoja osoittanut vihamieliset näkemyksensä maahanmuuttokriittisiä kohtaan, eikä ole muuttanut omia näkemyksiään joten tuossa avautumisessa ei taida olla kyse muustakuin poliittisesta taktikoinnista jossa ollaan antavinaan sovinnonkättä, mutta sopivan tilanteen tulleen hyökätään täysillä päälle.
Nasiman käyttäytyminen muistuttaa islamin(taqiyya) käsitteen mukaista toimintaa jossa sanotaan ja tehdään muuta mitä oikeat tavoitteet ovat.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Suomalainen, yes. Persu, never again.
Vihainen
#8

Jos kerran tarvitsemme ”sovittelevaa ja kaikkia osapuolia kunnioittavaa” puhetta, niin miksi kannattaa puoluetta joka kerta toisensa jälkeen syyllistyy lietsomiseen ja toisten osapuolien halveksimiseen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Jaassu
#13

Älä naurata.
Naivia kuvitella että politiikka olisi sovittelevaa ja osapuolia kunnioittavaa muuta kuin tarpeen vaatiessa ja vain äänestäjille esitettyjen puheiden tasolla jos silloinkaan ja yleensä vain sitä jos osapuolet ovat useimmista asiasta samaa mieltä tai jos on pakko jotta yhteistyö toimisi tai saisi äänestäjien ääniä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nuotio
Vihainen
#18

Vähän otta pattiin toi perussuomalaisten nuotioon kuseskeleva Immonen ja sen kaverit. Suomen pakolaispolitiikka on iha OK koska se on aika rajoitettua ihan oikeasti. En kannata Islaminuskontoa enkä Turkin liittymistä EU:hun. Kannatan Kotia Uskontoa ja Isänmaata. Täällä riehuvat hyypiöt ovat poikkeuksetta ateisteja kuten ymmärtääkseni herra Immonenkin. Millaista arvopohjaa he edustavat??. Me Suomalaiset olemme maahanmuuttajia jotka veimme Saamelaisilta maat ja tavat tulla toimeen luonnon antimilla. Olisi kiva kun tämä sananvapauden airut tulisi esiin ja ottaisi vastuun kirjoituksestaan ja selvittäisi meille tavallisille ihmisille mitä tarkoitti. Pakoilu ja pään pensaaseen työntäminen on Ollin tapa hoitaa asioita kuten vamppa armeijasta osoitti. Eli lopettakaa Krista, Jarmo ja Jaassu perussuomalaisten nuotioon kuseminen. Olette marginaalissa ja sinne myös jäätte ateisminne kanssa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Jaassu
#19

Itse edustan sellaista näkemystä että Suomi säilyisi kehittyneenä ja turvallisena maana. Eli vastustan monella tapaa sitä mitä Ruotsissa tehdään.

Meneppä lukemaan Immosen facebook-sivulle, niin siellä on tämä viimeisin Immosen kommentti asiasta. Immonen ei ole tehnyt mitään väärää silti jopa jotkin perussuomalaiset ovat lähteneet häntä vastaan mikä on moraalitonta.

Päivityksessään Immonen ei yllytä väkivaltaan eikä uhkaile ketään. Hän puhuu toki taistelusta, mutta tämä ei ole politiikassa mitenkään erikoista vaan usein käytetty metafora. Hänen päivityksensä on tuomittu vihapuheeksi, vaikka siinä ei vastusteta yhtäkään yksittäistä ryhmää tai henkilöä, vaan poliittista ideologiaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kannatan
#20

kotia, uskonvapautta ja isänmaata. Älä sinä, Nuotio, luule voivasi ihan vapaasti kuseskella minun kintuilleni

Onko jumala sinun mielestäsi säätänyt niin, ettei kristittyjen joukkoon ole ikinä syntynyt kusipäitä?

Mieti esimerkkejä, ja palaa sitten uhoilemaan uudestaan.

Hirveätä hölisemistä alkaa olla some-keskusteleminen. Taidan ainakin toistaiseksi lopettaa kokonaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Outoa
#21

Jaassu, Suomi ei olisi koskaan saavuttanut sitä kehityksen astetta, mikä nykyään on, ellei tänne olisi tullut maahanmuuttajia. He perustivat tehtaat ja telakat, loivat teollisuuden tänne takamaahan, muista se. Vaihtaisimme varmaan vieläkin turkistuotteita elintarvikkeisiin jokivarsien kauppapaikoilla ilman heitä. On hölmöä joka käänteessä rinnastaa Suomea Ruotsiin, Ruotsiin muutti viime vuonna 126966 henkilöä ja Suomeen 20371, joista opiskelijoita 5611, työn takia tulleita 5062, mielestäni sivistyneelle länsimaalle kohtuullisia lukuja.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Jaassu
#22

Maahanmuuttajia saapui aikoinaan kulttuureista(mm. saksa) joiden taso oli tuolloin tieteellisesti kehittyneemmällä tasolla kuin suomessa ja joiden kulttuuri ja geenit olivat monella tapaa hyvin lähellä omamme ja joilla oli varallisuutta sekä osaamista ja investoivat suomen teollisuuteen.

Sitä ei voi verrata nykyaikaan jossa tilanne on päinvastainen, tulijoilla ei ole osaamista, ymmärrystä, eikä varallisuutta ja osa jopa halveksii länsimaisia arvoja, ja päinvastoin kuin ennen, suomalaiset joutuvat tulijoiden elättäjiksi.

Länsimaiden kultturinen ja kehityksen taso taantuu historiallisen nopeasti väkivaltaisista kehitysmaista saapuvien tulijoiden mukana, tämä näkyy ruotsissa monella tapaa mm. koulujen tasojen romahtamisena ja siinä että eivät työllisty osaamista vaativiin tehtäviin yksityiselle sektorille.
Tässä yksi artikkeli Ruotsin koulujen tilanteesta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Jaassu
#23

Hups, tuli virhe linkkiin.
http://avpixlat.info/2015/07/29/massinvandringen-enda-sakra-faktorn-faktorn-bakom-svenska-pisaraset/

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Jaassu
Tyytyväinen
#24

Tähän sopisi vielä jatkoksi kokoomuksen Wille Rydmanin laadukkaasti argumentoitu monikulttuurisuutta vastustava kirjoitus.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Perusäijä
Tyytyväinen
#14

Ilmeisesti tarkoitat tässä rkp:tä ?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Larba
#5

Järjetöntä! Järjestetään mielenosoitus rasismia vastaan, ja jengi osoittaa mieltään Perussuomalaisia vastaan. Tehkää nyt tutkintapyyntö siitä kokoomusakasta joka sanoi puolueen olevan rasistinen ja natsistinen.
IMMOSEN KIRJOITUS EI OLLUT RASISMIA!
Kyllä täytyy olla vähä-älyinen jos määrittelee monikulttuurisuuden KIELTEISTEN ILMIÖIDEN vastustamisen rasismiksi.
Ei ole väliä onko musta, valkoinen tai vaikka vihreä iholtaan, mutta itsenäisen valtion ja kansalaisenkin oikeus ja velvollisuus on vastustaa kulttuureita jotka ovat ihmisoikeuksien, demokratian, tasa-arvon, lakien ja moraalin vastaisia, jotta järjestäytynyt yhteiskunta voi toimia.
Maailmassa on paljon primitiivistä paskaa jota ei tänne sivistysmaihin kaivata, eikä sen vastustaminen ole rasismia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Outoa
Hämmentynyt
#11

Kossu, puukko, tappelu, ruumis, olemme melkoisen primitiivistä kansaa, vai ovatko ne ainoastaan perinteitä isältä pojalle. Niitä on varsin helppo tarjota länsimaisena sivistyksenä, vai kuinka! Tyttäreni asui miehensä kanssa lähiössä, jossa oli puolet maahanmuuttajia, mamuista ei ollut kertaakaan ongelmia, sen sijaan meidän perinteitämme vaalivista suomalaisista oli. Joka ilta alkoi juominen, kesti kolmeen, neljään aamuyöllä, yöunet jäivät vähiin ja töissä piti käydä. Kun hän kävi huomauttamassa asiasta, tuli tappouhkauksia ja haistatteluja, ei auttanut yhteydenotto viranomaisiin. Oli pakko muuttaa pois, hän sai onneksi asunnon keskeltä maahanmuuttajia, aivan ihania naapureita, tervehtivät iloisesti ja ovat aina auttamassa. Tutuskaa näihin ihmisiin, muutatte taatusti käsityksiänne heistä, ihmiset ovat kaikkialla samanlaisia, joukossa on myös huonoja ihmisiä, myös meissä suomalaisissa on vikoja. Liika viinan juonti on tänne tuleville vieras asia, voisi ottaa heistä mallia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000