Perussuomalaiset

Kirsi Mäkilaine

Näistä kansa säästäisi - hallitus tehnyt päinvastoin

31.1.2015 Iltalehden jättiselvityksestä käy ilmi, että kansa olisi valmis leikkaamaan eniten EU-maksuista ja kehitysyhteistyöstä sekä taiteen ja kulttuurin tukemisesta. Kaikkein viimeiseksi suomalaiset ovat valmiita säästämään poliisitoimesta (2 %), ammatillisesta koulutuksesta (4 %) tai kansaneläkkeistä (4 %). Niin minäkin!

Vikaan menee tuo lista muutamassa kohdassa omiin mielipiteisiini nähden. Muunmuassa listalla on 4. ja 7. kohtana puolustukseen liittyviä säästöjä, niistä en ole samaa mieltä. Mielestäni Suomella pitää olla oma puolustus kunnossa.

Euroopan Unionin maksuista ja Kansainvälisestä kehitysyhteistyöstä tinkiminen ovat suoraan Perussuomalaisten säästölistalta.

Miksiköhän enemmistö kansaa sitten äänestää samat vanhojen puoluiden päättäjät uudelleen eduskuntaan? Vaikka nykyinen hallitus ei ole valmis näistä kolmesta ensimmäisestä säästämään ja leikkaavat  kansan vähiten haluamista kohteista: lapsilisät, poliisitoimi ja kansaneläkkeet.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015013119120632_uu.shtml

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


2 kommenttia
Tyytyväinen
#1

ainahan näemmä äänestetään ne samat sinne uudelleen ja uudelleen… kaavoihin kangistuttu vai?

Lisää pohdintaa..
http://www.selantakana.fi/2015/01/kuka-aanestaa.html

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Tänään mieleiosoitusmarsseja ympäri Eurooppaa leikkauksia vastaan:

”Thousands protest nationwide over water charges”
”Tens of thousands are marching across Ireland in protest of the country’s austerity policies that have been put in place as a result of a Troika bailout.”
”Podemos a rassemblé des dizaines de milliers d’Espagnols à Madrid”

Ei ehkä kannata puhua ”leikkaustarpeesta”, ”rakennemuutostarpeesta” ym., koska sellaisia ei ole, jos talouspolitiikka on taloustieteen, eikä eliitin etujen mukaista ”leikkaa ja tuhoa”-politiikkaa.

Velkaannuta (eurolla) – leikkaa – lakkauta hyvinvointi – ota lisää köyhiä maahanmuuttajia – kurja orjatyövoimaarmeija on valmiina eliitin palvelukseen!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000