Perussuomalaiset

Kauko Tuupainen

Vihreät ja keskustanuoret köyhdyttämässä eläkeläisiä

Vihreät ja keskustanuoret köyhdyttämässä eläkeläisiä

Perjantain (23.8.2019) uutisissa kerrottiin, että niin vihreiden kuin keskustankin nuoret ovat vaatineet eläkkeiden leikkauksia, jotta rahaa riittäisi heidänkin eläkkeisiin. Melkoista tohotusta, mikä perustuu poliittiseen kokemattomuuteen. Albert Einstein sanoi aikoinaan: ”Only source of knowledge is excperience” eli ainoa tietolähde on kokemusta. Nuorilta näyttää kokemuksen ja tiedon lisäksi puuttuvan myös ymmärrys.

He eivät tiedosta, että heinäkuussa 1962 voimaan tullut työeläkelaki ”lupasi”, että eläkkeitä korotetaan vuosittain samalla prosentilla kuin palkkojakin. Näinhän ei asia ole ollut enää yli 40 vuoteen. Tästä johtuu, että sadat tuhannet eläkeläiset elävät EU:n määrittämän köyhyysrajan alapuolella.

Tietävätkö nuoret, että leipäjonojen asiakkaista noin 40 % on eläkeläisiä. Heidän köyhtyminen jatkuu ikääntymisen myötä niin, että yli 75-vuotiaista 20 %, yli 85-vuotiaista 30 % ja satavuotiaista puolet elää edellä mainitsemani köyhyysrajan alapuolella.( Lähde: Eläkekatekismus, Kimmo Kiljunen).

Suomen valtion talousarvio on 55,3 miljardia euroa, velkaa oli tämän vuoden kesäkuussa 109,5 miljardia euroa, mutta töissä ja työeläkkeellä olevien sekä työnantajien maksamat eläkemaksut ja työeläkerahastojen sijoitustuotot ovat kasvattaneet eläkerahastot yli 200 miljardiin euroon.

Vaikka eläkeyhtiöiden sijoittajat eivät ole kyenneet sijoittamaan rahastojen varoja pörssiyhtiöiden tapaan – parhaalla mahdollisella tavalla – huitelevat rahastojen tuotot vuosittain 10 miljardin euron tasolla.

Tunnustan, etten minäkään ymmärrä miksi työeläkerahastoja kasvatetaan jatkuvasti, kun niitä voitaisiin käyttää paljon puhuttuun elvytykseen lisäämällä eläkeläisten ostovoimaa ja sen myötä valtion verotuloja.

KAUKO TUUPAINEN

Jyväskylä

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


18 kommenttia
Nimetön
#1

Demarit haluaa kasvattaa pääomamassoja, jotka aikanaan kansallistetaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Näin, pitäisi myös selvittää eläkeyhtiöiden ahneuden syyt, tulospalkkiojärjestelmä? Ainakin veikkauksen motiivit on hankkia yhä enemmän tuloja, haitoista huolimatta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#10

Eihän vain ole kupru mielessä ???! Että kun kasvattavat valtionvelkaa riittävän Suureksi , yhtenä päivänä sanovatten , että nyt on Pakko ottaa Eläkeläisten Rahoista !!?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nuori
Tyytyväinen
#2

Eläkeläisistä monet ovat köyhiä, ja se on vakava asia. Valitettavasti indeksialoite on tehoton keino näiden eläkeläisten auttamiseen, sillä se ei koske kansaneläkettä tai takuueläkettä. Köyhyydestä kärsivät erityisesti ne eläkeläiset, joille työeläkettä on kertynyt vähän tai ei lainkaan. Se, että iäkkäämmät eläkeläiset ovat köyhempiä kuin nuoremmat eläkeläiset, johtuu ennen kaikkea siitä, että he eivät ole työssä ollessaan olleet nykyisen työeläkejärjestelmän piirissä eivätkä ole kartuttaneet nykyisenkaltaista työeläkettä.
Jos indeksialoitteen kannattajat ovat aidosti huolestuneita köyhyydestä, tulisi heidän ajaa takuueläkkeen ja kansaneläkkeiden korottamista. Se kohdistuisi suoraan niihin leipäjonojen eläkeläisiin, joiden eläkkeet ovat pienimmät. Työeläkeindeksin muuttamisesta puolestaan suurimman hyödyn saisivat ne, joille on karttunut eniten työeläkettä. Tämä johtaisi entistä suurempaan tuloerojen kasvuun eläkeläisten keskuudessa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Eläkeläisiä on tuloiltaan moneen tasoon, mutta vaikka ideksin korjaus ei korjaa kaikkea, se ei ole peruste jättää tuota toteuttamatta. Samahan se on takuu- ym. eläkkeiden korjaamisessa, ei niiden korjaus ole riippuvainen ideksin toimimattomuudesta. Kun kaikkea yritetään tehdä samalla toimenpiteellä, se on sama, kuin tehtäisiin selkä- ja sydänleikkausta samaan aikaan, ja silti molemmat olisi tehtävä, jos tarve. Jos halutaan, työeläkkeistä voi siirtää pienempiin eläkkeisiin, mutta esim. Kanadassa huomioidaan pienempi eläketuloisia palauttamalla 1500 paikallista taalaa arvolisäveroa vuoden lopussa. Kyse on siis arvovalinnoista ja älyn käytöstä tässä tasaverojen luvatussa maassa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kauko Tuupainen Talousneuvos, eläkeläinen
Hämmentynyt
#3

Nimimerkki Nuori on siinä oikeassa, ettei työeläkkeiden tarkistus auta KELAn eläkeläisiä. Rahoituksen KELAn eläkkeisiin myöntää Eduskunta eli kansanedustajat.

Olen myös esittänyt, että jos työeläkkeitä tarkistettaisiin vaikkapa kolmella miljardilla eurolla vuodessa rahastojen sijoitustuotoista, niin valtio saisi ”kassaansa” miljadin verotuloina. Näitä lisätuloja voitaisiin käyttää KELAn eläkkeiden tarkistuksiin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Se on täsmälleen näin, valtio tarvitsee verotuloja, ja heikentynyt pieneläkeläisten ostovoima lisää valtion menoja. Suomella ei ole enää varaa säästää eläkeindeksissä ja lukita varoja jättimäisiin säiliöihin, jossa eläkeyhtiöiden porsaat sukeltelevat rahasäiliöissä. Kaikki mm. tasaverot laskevat rimaa käydä valtion tukiin kiinni. Tämä on äärimmäisen vaikeaa tajuta sekä kokkareissa että demareissa, älyvajaus.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

eastfinn
#4

Vihervasemmisto ei ota huomioon, että nuorimmatkin suurista ikäluokista ovat ensi vuonna 70 vuotiaita ja vanhimmat nyt 74 vuotiaita. Me emme elä ikuisesti, poistuminen tapahtuu kiihtyvää tahtia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Opiskelija
Tyytyväinen
#5

Nuoret, joihin Kauko viittaa alustuksessa on hieman laajempi joukko, kuin mitä hän antaa ymmärtää. Nuorisoryhmät, jotka olisivat jopa nykyeläkkeitä valmiita leikkaamaan ja jotka haluavat taitetun indeksin säilyttää on listattuna alla.

Akavan opiskelijat
Keskustan Opiskelijaliitto
Kokoomuksen Nuorten Liitto
Kokoomuksen opiskelijaliitto Tuhatkunta
Opiskelijoiden Liikuntaliitto OLL
SAK Nuoret
Sosialidemokraattiset Nuoret
Sosialidemokraattiset Opiskelijat – SONK ry
STTK-Opiskelijat
Suomen Ammattiin Opiskelevien Liitto SAKKI
Suomen Keskustanuoret
Suomen Lukiolaisten Liitto SLL
Suomen Nuorisoyhteistyö – Allianssi
Suomen opiskelijakuntien liitto SAMOK
Suomen ylioppilaskuntien liitto SYL
Vasemmistonuoret

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Tuohtnut
Vihainen
#9

Helppohan se nuoroäillla on toisten leipää syödä. Pthyi@

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000