Perussuomalaiset

Kauko Tuupainen

Vieläkö talouspetokset saavat jatkua EU:ssa?

Vieläkö talouspetokset saavat jatkua EU:ssa?

EU:n varojen hoito on ollut holtitonta useita vuosia ja valvontaviranomaiset ovat salailleet talouspetoksia vuodesta toiseen.

EU:n tilintarkastaja Maarten Engwirda, hollantilainen EU:n tilintarkastuslaitoksen (ECA, European Court of Auditors) jäsen kertoi jo vuonna 2012, että EU:n varojen väärinkäytöksiä on lakaistu maton alle tilintarkastuslaitoksen toimesta, vaikka kyseisen instanssin kuuluisi valvoa varojen käyttöä ja paljastaa väärinkäytökset.

Brittilehti The Telegraph on julkistanut, että EU:n vuotuiset kirjanpidot eivät koskaan saaneet ”terveen papereita”. Tämä johtui siitä, että EU:n entinen liikenneministeri, virolainen Siim Kallas otti yhteen ECA:n kanssa, kun tilintarkastajat käyttivät hänen mielestään liian tiukkoja standardeja tilintarkastuksissa. Kallasia syytettiinkin tilintarkastajien painostamisesta ja vaatimuksista salata ikäviä paljastuksia.

EU:n entinen päätilintarkastaja Britannian MEP Marta Andreasen erotettiin jo vuosituhannen alussa EU:n toimesta, kun hän oli tuonut julkisuuteen totuuden EU:n varojenkäytöstä.

Käsitykseni mukaan rötöstely jatkuu EU:ssa edelleenkin. Ovathan EU:n tilintarkastajat kritisoineet ja evänneet vastuuvapauksia vuosittain, mutta mitään ei ole tapahtunut. Tai tarkasti ottaen on tapahtunut. EU:n komissio on päättänyt, että tilintarkastuksia tehdään jatkossa vain viiden vuoden välein, jolloin ei tarvitse vuosittain selitellä tehtyjä mokia (lue: rötöksiä).

Pari vuotta sitten EU:n maksamien tukien ja avustusten virhetaso oli noin 5,5 miljardia euroa eli yhtä paljon kuin Suomen vuosittainen netovelan lisäys. Tästä on saatu perittyä takaisin noin puolet, mutta loppuosa on jäänyt perimättä takaisin.

Suomi on ollut nettomaksaja EU:lle vv. 2012–2016 noin 2,853 miljardia euroa eli keskimäärin 571 miljoonaa euroa/vuosi.

Kysynkin, olisiko jo tullut aika, että Suomen hallitus puuttuisi pääministerin toimesta EU:n talouspetoksiin?

KAUKO TUUPAINEN

Ex. tilintarkastaja, talousneuvos

Jyväskylä

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


2 kommenttia
Nimetön
Tyytyväinen
#1

Jos se on sitä , Lipposen mainostamaa Euroopan ytimessä olemista ??! Meinaan ne epärehellisyydet ja rötöstelyt myös ne suuret jäsenmaksut EUlle , en minä muuta ymmärrä , niistä lipposen höpinöistä ?!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Tyytyväinen
#2

Niin kauan kuin pukki on kaalimaan vartijana, mitään muutosta parempaan ei ole odotettavissa.

Koko tilintarkastusjärjestelmä on rakenteellisesti väärä. Nyt tarkastajat saavat palkkansa EU:lta, se on ensimmäinen rakenteellinen virhe, ja pimeitä lisäbonuksia, jotka maksetaan kavalletuista miljardeista, ei ole toivoakaan kavallusten vähenemisestä.

Kavalluksista on tullut rakenteellinen osa EU:ta ja sen hallintoa. Liian moni, ja korkealla tasolla, on riippuvainen EU:n pimeistä rahavirroista.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000