Perussuomalaiset

Kauko Tuupainen

Valtio elää jatkuvasti velaksi

Istuva hallitus ei näytä vieläkään tiedostavan finanssipolitiikan alkeita, vaan noudattaa ex. ministeri Paavo Arhinmäen (vas) neuvoa, jonka mukaisesti valtion velkaa ei tarvitse koskaan maksaa takaisin. Kuolleena syntynyt ajatus.

Valtion ensi vuoden talousarvio tullee olemaan noin 79,5 miljardia euroa (mrde). Valtiokonttorin mukaan, valtion bruttovelanotto on ensi vuonna 35,5 mrde ja nettovelanotto 6,3 mrde.

Valtion lainojen takaisinmaksut, lyhennykset ml. pääomatappiot ovat 29,2 mrde. Eli velaksi on eletty ja velkarahalla on rahoitettu ja rahoitetaan jatkossakin juoksevia menoja. Bruttovelan määrä on lähes puolet (44,6 %) valtion ensi vuoden talousarviosta. Jatkossa kohoavat korkomenotkaan eivät näytä maamme hallitusta surettavan.

Viime heinäkuun lopussa oli valtion velan määrä 135,7 mrde (24 382 euroa per suomalainen), joten yhden prosentin korkomeno on 1,357 mrde/vuosi. Sanomattakin on selvää, että alati paisuva velka lisää myös merkittävästi velasta maksettavien korkojen määrää. Opposition vaatimukset – talouden vakauttamisesta – näyttävät jatkuvasti menevän kuuroille korville.

KAUKO TUUPAINEN

talousneuvos, eläkeläinen

Jyväskylä

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


20 kommenttia
Nimetön
Iloinen
#1

Odotappa mikä mahtaa olla seuraavan hallituksen jälkeen velkataso, kun media ja hyödylliset idiootit tuovat Sannalle vaalivoiton. Muotikuvilla rikas maa konkurssiin – Sanna I Suurista Suurimman tarina.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Suomi on Venetsuelan tiellä !

Rikas öljyntuootaja maa tuhottiin kommunistien toimesta hetkessä !

Kommunistien ihanne maassa maksaa nyt leipä tavallisen duunarin kuukausi lakan verran.

Kommunistien ihanne maa on nyt maailman vaarallisin maa joka ei ole sodassa ,siis tapetaan mailman eniten ihmisiä,se on ohittanyt tilastoissa jopa Etelä-Afrikan joka on johtanut pitkään tilastoja.

Semmoisia on kommunistien ihanteet…tähän huumeistus ,homotus ja pedofiilien ihailu johtaa !

Ihmetellä täytyy miten täällä on niin saatanan tyhmiä äänestäjiä tässä maassa !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Suomessa ei saatan ole edes öljyä millä rellestää… Turvetta ja Puuta vaan !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#14

Turve ei ole vähäinen energiavara. Turvesato kasvaa nopeasti, eli sadon voi korjata keskimäärin 25 vuoden välein, huomattavasti nopeampi kasvu kun puulla, kun olosuhteet ovat entisellään. Turpeen kasvun nopeus perustuu kahteen tärkeimpään seikkaan; vesitalous on aina kunnossa ja hiilidioksidi yhtenä raskaana kaasuna on aina lähimpänä, kuten luonnollisesti valoa riittää, ei varjostavia puita jne. On vain järjen puute, miksi turvetta ei käytetä enempää, vastaa mittavia öljyvaroja, paitsi turve on käytännössä täysin hiilineutraali.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kauko Tuupainen
Vihainen
#17

Moni ei taida muistaa, että turpeesta tuli fossiilinen polttoaine tiukan äänestyksen jälkeen. Tämä tapahtui Suuressa valiokunnassa 5.12.2000, jolloin demarien ja Vihreiden esitys voitti äänestyksen jälkeisen arvonnan.

Äänestyksen tulos oli 12 – 12, yksi tyhjä. Olisiko asia otettava uudelleen esille Eduskunnassa? Mielestäni olisi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#19

Suomi elää kuin siat pellossa !

Jos Valtiovarain Ministerinä on henkilö joka syö enemmän kuin kulutta…
(Ylipainoa on kuvasta päätellen arviolta lähes 100 % )
Niin ei ihme että valtiokin kuluttaa enemmän kuin tienaa ja näin velkaantuu niin että Kohta valtion velka on lähes 100% Bkt:stä !

Järjetöntä menoa jonmkunhan tähän pitäås puuttua !
VALTIOVARAIN MINISTERIHÄN SAA AIKUISIÄN DIAPEETTEKSEN JOS SITÄ EI SAADA HOITOON

JA SUOMI JOUTUU IMF HOLHOUKSEEN JOS TALOUTTA EI ITSE SAADA KUNTOON !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#20

Eikö noin arvottu Hölmölässä?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

Venetsuelan tiellä ollaan!

Tai eurooppalaisemmin Kreikan tiellä, Italian tiellä…

Konkurssia kohti mennään!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#15

Suomi pitäs laittaa kuntoon ulkomaisin opein kun päättäjät ei osaa omalla järjellä mitään ajatella.

Suomen pitäs ottaa vaikka Venäjästä mallia

1. Valtion velkaantumisessa
2. Moraali käsityksissä (homotuksessa,Huumeistuksessa,Pedofiilien suojelussa jne)

Suomen pitäs ottaa Virosta mallia

1. Verotuksessa
2. Valtion velkaantumisessa
3. Pakolaisten elätyksessä

Suomen pitäs ottaa Norjasta mallia

1. Ettei sekaannuta toisten asioihin jotka ei sille kuulu
2. Talouden hoidosta (velkaantumisen vähyys ja täystyöllisyys takaa erittäin hyvän toimeen tulon kansalle)

Suomen pitäs ottaa Kiinasta mallia

1. Työmoraalissa

Suomen pitäs ottaa Filippiineiltä mallia

1. Huumehörhöjen hyysäämisessä
(siis ei käyttöhuoneita eikä järjetöntä summaa (miljardeja rahaa huume bisnekseen) vaan kuri ja laki niille paskoille.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#18

Turkista pitäs myös ottaa mallia
1. Terroristien suojelussa (että ei suojella ja rahoiteta niitä )
Onneksi Turkin Presitentti opettaa Suomea ja varsinkin paska maa Ruotsia josta Suomi ei saisi ottaa mitään oppia !!! ei mitään !!!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#2

On turvallista ottaa velkaa,kun aika käy vähiin.Toisinsanoen Eduskuntavaalit on ensi keväänä.Ja hallituksessa nyt olevat tietävät, että seuraavien vaalien jälkeen valta vaihtuu.Ja palkkiovirka odottaa eräitä Brysselissä,ja täten ei joudu vastuuseen koheltamisistaan ym!!!!!:(

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Vassarit ja vihreät (=anarkistit) odottavan valtion romahtamista, edesauttavat sitä parhaansa mukaan.

Vassareiden ja vihreiden tavoitteena on kansallisvaltioiden kuolema, häviäminen. Ne tavoittelevat maailmaa ilman rajoja, maailmaa ilman kansallisuuksia, tavoittelevat utopiaa, jossa kaikki saa kaikkea, eikä kukaan maksa mistään mitään.
Tässä tavoitteessa palataan takaisin kivikauteen, tai ne palaavat, jotka vielä sattuvat olemaan hengissä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#12

Vassarit ja vihreät toivottavat!=Tervetuloa utopiaan!Saat ratsastaa mun yksisarvisella.Tralal laalla lalla,trala lallala laa,tralal laalla lalla lala lallala laa,jne,ja silleen,ja niikseen.:):):)

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#3

Kauko , kuuroille korville menevät , hyvät ohjeet !? Suomi / Eu tarvitsisi viisaita taloudenhoitajia , aivankuin Egytti aikoinaan Joosefin , joka pelasti sen aikaisen ihmiskunnan , nälänhädältä !?!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Uliuli persut kitisee kun kannatus laskee!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Toinen Nimetön
Hämmentynyt
#8

Miten niin laskee? Gallup näyttää jatkuvaa nousua. Sitäpaitsi Kake on oikeassa lukujensa kanssa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#13

Eikös kaikki gallupit valehtele? Näin on täällä moni sanonut.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#16

Valehtelee / valehtelee , mutta joskus antavat jonkinmoista , osviittaa , niinkuin nyt !!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#9

Sinunhan ei tarvitse kitistä kun saat kaiken yhteiskunnalta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#5

Pitäisi itsekin noudattaa Arhinmäen neuvoa. Ainoa ongelma on ettei itsellä ole euronkaan velkaa minkä voisi jättää maksamatta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000