Perussuomalaiset

Kauko Tuupainen

Tulovero pois yrityksiltä

Tein jo kesäkuussa 1984 Lahdessa kokoontuneelle demarien XXXIII puoluekokoukselle ehdotuksen, jonka punaisena lankana oli tuloverotuksen poistaminen yrityksiltä.

Esitykseni ideana oli, että annettakoon yritysten näyttää voittoa, siitä ”rankaisematta” niin kauan kuin voittovarat pysyvät yrityksessä. Tällöin yritysten maksuvalmius kohentuisi, oman pääoman suhde vieraaseen pääomaan muuttuisi nykyistä edullisemmaksi ja jopa kansainvälinen kilpailukyky paranisi. Verotus tapahtuisi vasta silloin, kun omistajat ottavat rahaa yrityksestä omaan käyttöönsä.

Näin esitin jo 36 vuotta sitten, toki esitystäni perustelin myös edellä kerrottua laajemmin. Eihän demarien ay-väki tietenkään suostunut, koska heidän ajatuksenjuoksuun ei tuolloin mahtunut, että myös menestyvät yritykset työllistävät kansalaisiamme.

Suomessa on ollut puhetta ns. Viron mallista, joka on periaatteessa samankaltainen kuin esitykseni vuosikymmenien takaa. Olen tietoinen, että Virolle myönnettiin poikkeus EU:n jäsenneuvotteluissa, koska katsottiin, että maasta tulee ns. veroparatiisi.

En ihmettele yhtään kun tänä päivänä monet suomalaiset yrittäjät siirtävät tai perustavat yrityksensä Suomenlahden eteläpuolelle. Myös suomalaiset konserniyhtiöt ovat oivaltaneet Viron – mielestäni järkevän – yritysverotuksen. Onhan emoyhtiön saama osinkotulo virolaiselta tytäryhtiöltä verovapaata tuloa EU:n emo-tytäryhtiödirektiivin perusteella.

Perussuomalaisten säännöissä todetaan, että puolueen eräänä päämääränä on edistää maamme talouden rakentamista vahvaksi ja kilpailukykyiseksi siten, että työntekoa ja yrittämistä kunnioitetaan.

Erityisesti puolue haluaa puolustaa mm. pien- ja perheyrittäjiä sekä itsenäisiä ammatinharjoittajia, jotka elinkeinoelämämme merkittävinä tukipilareina pitävät pystyssä kansantalouttamme niin ulkomaankaupassa kuin ennen kaikkea kotimarkkinoilla, sekä rahoittavat korkeilla välillisillä maksuilla nykyistä sosiaaliturvaamme.

Eräät eduskunnan talousvaliokunnan PS-jäsenet ovat hiljattain todenneet, että ”Yrittäjät ovat tämän maan selkäranka. Suomessa on noin 280 000 yritystä, joista 180 000 on yksinyrittäjiä. Suomen Yrittäjien selvityksen mukaan puolet yksinyrittäjistä ansaitsee alle 2 000 euroa kuukaudessa. Näin merkittävää joukkoa ei saa unohtaa”, totesivat ps-kansanedustajat maamme hallituksen esitykseen määräaikaisesta kustannustuesta.

Summa summarum. Maamme hallitus ottaa melkoisesti velkaa EU:n elvytyspaketin vuoksi, paketin jolla tuetaan useita EU:n hulttiomaita. Kysynkin, että olisiko paikallaan muuttaa yritysverotusta Viron mallin mukaisesti, vaikkakin se merkitsee – siirtymävaiheessa – muutaman miljardin euron verotulojen menetystä. Yritysten vakavaraisuuden ja työpaikkojen lisääntymisen johdosta yhteiskunnan verotulot myöhemmin kasvaisivat, jolloin kaikki osapuolet: yritykset, työntekijät ja verottaja olisivat ratkaisuun tyytyväisiä.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


8 kommenttia
Lasse Hietanen
Iloinen
#1

Hei. Kiitos Kaukokin; Taas sinulta tuli; ”Järkipuhetta.” Kun vaan suomalaiset; ylpeä,-ja ymmärämättömis’-sydämiset ottaisivat; viisautesi; konkreettiseen käyttöö, kaikki tulisi; kuten sanot; pienellä viiveellä; ihastuttavaan; näyttöön. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Kommunstiakoille on aivan turha selittää mitään, eivät yksinkertaisesti ymmärrä kuitenkaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#3

Näin se taitaa olla , Kauko , että p -k ja -perheyritykset on jonkunlainen , tukipilari !!? Pitää myös Suomen asutettuna !!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#4

Tuota Viron malliahan myös Persut käsittääkseni ajoivat, tai ainakin puhuivat siitä, Soinin ollessa Puheenjohtaja?
Ikävä kyllä asia unohtui, pyllyn kohdatessa mustan auton pehmeän takapenkin. Kuten moni muukin asia hautautui.
Nyt on kuitenkin herättävä miettimään sitä uudestaan, koska se saattaisi olla viimeisiä oljenkorsia selvitä tämän hallituksen kaameasta rahanjaon krapulasta.
He tulevat tyrkyttämään meille, polttoaineveron korotuksen lisäksi jotain epämääräistä ”veropohjan laajentamista”.
Olkaa tarkkana! Keväällä meillä on tilaisuus antaa palautetta, kunnallisvaaleissa. Tietysti niiden merkitystä valtakunnan politiikaan vähätellään, osaksi oikein, mutta on niillä merkitystä, joten antakaa palaa. Kaavaillun SOTEN myötä kuntien rooli tulee vähenemään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Autoveron poisto lupauksella Soini sai niin suuren vaali tuloksen että pääsi Hallitukseen !
Olisi päässyt Pääministeriksi Vaalivoitolla, ellei olisi alkanut ennen vaaleja perseileen ja sekoileen jotakin Paavin uskonlahkon (Jossa myös pedofiilit pesii) paska juttuja Abortin kieltämisestä.

PERSUJEN ON OTETTAVA ASIALISTALLE YKKÖSEKSI NYT VIRONVEROMALLI JA AUTOVERON POISTO !
JA SITÄ KAUTTA TYÖLLISYYDEN NOSTO JA VALTION VALKAANTUMISEN LOPETUS JA TIETENKIN SAMASSA YHTEYDESSÄ JULKISEN SEKTORIN RAJU LEIKKAUS JA KAIKESTA MUUSTA TURHASTA JÄRJETTÖMÄSTÄ LEIKKAUS ( Joista Persut on puhuneetkin säännöllisesti)

Kun Soinin Perseenmyyjästä eroon päästiin. !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Eikö olisi vielä yrittäjälle parempi kun työntekijä maksaisi vaikka 50€ tunnilta että saa käydä töissä ja hankkia yrittäjälle mahdollisiman paljon voittoa. Mitä tuota nyt turhaa vain poistamaan yrittäjän veroja. Säädetään laki että jokaisen työnekijän on käytävä vuodessa 2 kuukautta tekemässä työnantajalle taksvärkkiä ilman palkkaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Kukaan ei maksa veroja!!! Siinä upee tavoite!

Valtiosta tulee tarpeeton. Yövartio yhteiskunta pelkästään = poliisi ja sotilaat pitää järjestystä yllä.

Jokainen pärjätköön omillaan! Sosiaaliturvaa ei enää ole, koska ei ole rahaa sen ylläpitämiseen.

No, matuista ilmeisesti ainakin päästään eroon, kun seinästä ei enää rahaa tule.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000