Perussuomalaiset

Kauko Tuupainen

Toivon suurempaa aktiivisuuta puoluevaltuuston jäseniltä!

Uutissuomalainen (toimittaja Markus Mattlar) suoritti hiljattain kyselyn PS:n puoluevaltuuston jäsenille (48 jäsentä) ja vain 56,3 % vaivaantui vastaamaan. Kiitokset niille 27 jäsenelle, joilla riitti aikaa kyselyyn.

Toivon kuitenkin puolueen rivijäsenenä, että ne puoluetoverit, jotka on valittu sääntöjemme mukaisesti edustamaan puolueen muita tuhansia jäseniä, hoitavat hommansa mallikkaasti. Tähän kuuluu myös yhteydenpito mediaan ja vastaaminen median tekemiin gallup- ym. kyselyihin. Kun näin toimitaan, niin poliittiset vastustajat eivät kykene lyömään puoluetta eräiden jäsenten saamattomuudella.

Nyt on näin päässyt käymään ja esimerkiksi maakuntalehti Keskisuomalaisen verkkosivuilla persuja mollataan oikein olan takaa.

Puoluevaltuuston jäsenet, olkaa saamanne luottamuksenne arvoisia, varsinkin näin kuntavaalien alla.

KAUKO TUUPAINEN, kotikylä Jyväskylä

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


7 kommenttia
Lasse Hietanen
Iloinen
#1

Hei. Kiitos Kaukokin. ”Parempi julkinen nuhde, kuin, salattu rakkaus.” Sanoo Raamatun Sana. Kiitos. Koitetaan muistaa, etteipidä luistaa: TaivaaIsältä tulleesta tehtävästä. Kiitos. Siunaten, Lasse Hietanen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

eastfinn
#2

Totta puhut.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#3

Kauko hyvä , että seuraat asioita , veteraanit saisi kirjoitella enemmänkin !? Kun niillä on kokemusta menneiltäki vuosikymmeniltä , niistä voisi oppia nuoremmatkin , jotain!? Toinen juttu tulimieleen , siihen vastaamattomuuteen , että minkälaisia ne kysymykset , mahtoivat ollakaan ?!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kauko Tuupainen
Hämmentynyt
#4

Uutissuomalainen kysyi puoluevaltuutetuilta

Uutissuomalainen kysyi viiden suurimman puolueen puoluevaltuutetuilta heidän näkemyksiään oman puolueensa johtajatilanteesta, oman puolueensa presidenttiehdokkaasta sekä hallituksen ministerien onnistumisesta.

Kyselyt toteutettiin verkkokyselyinä maalis–huhtikuussa. Perussuomalaisten 48 puoluevaltuutetusta kyselyyn vastasi 27. Vastausprosentti oli 56,3.

Kyselyiden aineistosta on aiemmin julkaistu SDP:n puoluevaltuutettujen vastauksia ja kaikkien puolueiden valtuutettujen presidenttiehdokassuosikkeja koskevat jutut.

Puoluevaltuustot ovat tavallisesti puolueiden ylintä päätösvaltaa käyttäviä elimiä puoluekokousten välisenä aikana.

Yllä vastaus esittämääsi kysymykseen. -Kt

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Omituisen hiljaisia persut kyllä ovat Jyväskylän medioissa, ainakin ne älykkäimmät persut. Paljon useammin näen keskisuomalainen(ksml) lehdessä kannanottoja ja mielipidekirjoituksia Vihreiltä, SDP:ltä, vasemmistoliitolta. Sekä äänestävistä kansalaisista enemmän persujen mollaajia kuin kehujia.

Persuja pidetään Jyväskylässä yleisesti kokoomuksen apupuolueena, valeoppositiona. Porvareiden puolueena joita ei kiinnosta muiden kuin rikkaiden ihmisten hyvinvointi. Aika moni yhdistää nykyisetkin persut Teuvo Hakkaraisen, Toimi Kankaanniemen takavuosien hölmöilyihin. Sekä ajattelevat hölmösti ja yhteistyökyvyttömästi käyttäytyneiden Ano Turtiaisen, Teemu Torssosen olevan samanlaisia kuin useat muut persujen nykyjäsenet.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kake
#6

Tietääkseni Jyväskylän PS-ehdokkaat tarjoavat kirjoituksiaan Keskisuomalaiseen, mutteivat saa lehdestä palstatilaa. Näin on käynyt minullekin paperilehden osalta, vaikken ole ehdokkaana. Kake

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Minkälaisia kirjoituksia persut ovat sitten pääasiassa yrittäneet saada keskisuomalaiseen julkaistavaksi?
Jos lähinnä maahanmuutosta valittamista tai hallituksen haukkumista. Niin sitten voin hyvin ymmärtääkin, että miksi persujen kirjoituksia ei julkaista keskisuomalaisessa koska niiden julkaiseminen tahraisi lehden mainetta aika vakavasti.
Jyväskylässä on paljon laillisiakin maahanmuuttajia, moni näistä maahanmuuttajista ovat hyviä kavereita useille kantasuomalaisille, monella kantasuomalaisella on jopa ulkomaalaistaustainen puoliso. Osa lehden tilaajistakin ovat melko varmasti ulkomaalaistaustaisia.

https://www.ksml.fi/haku/?q=kaisa+garedew
Aiemmin julkistetuista persujen kirjoituksista ainakin Kaisa Garedew on saanut palstatilaa siksi koska hän ei ole puhunut maahanmuutosta. Vaan keskittyi puhumaan suomalaisten arjesta rakentavalla, viisaalla tavalla ketään mollaamatta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000