Perussuomalaiset

Kauko Tuupainen

Olisiko kunnallisverotus syytä muuttaa progressiiviseksi?

Suomessa on viime vuosina puhuttu kunnallisverotuksen oikeellisuudesta. Syytä onkin, sillä nykyinen verotuskäytäntö on kaukana kuntalaisten oikeudenmukaisesta verotuksesta. Myös kunnallisveroa on syytä periä kuntalaisten maksukyvyn mukaisesti.

Useat kunnat nostavat vuosittain perimiään taksoja. tariffeja ja kiinteistöverojaan pitääkseen kunnallisveroprosentin tietoisesti alhaalla. Menettely ei tee oikeutta pienituloisille eläkeläisille, työttömille eikä muille vähävaraisille.

Kun puhutaan liennytyksestä, niin mielestäni olisi pieni- ja keskituloisten kansalaisten nettotulojen lisääminen. Tämä onnistuisi parhaiten muuttamalla kunnallisvero progressiiviseksi. Ei ole oikein, että Manner-Suomen korkeimmilla kunnallisveron kunnilla Jämijärvi, Reisjärvi ja Teuva (22,50 %) ja halvimman Kauniainen (17,00 %) perittävän kunnallisveron ero on 5,5 prosenttiyksikköä.

Edustan näkemystä, että jos palkka tai eläke on vaikkapa 30 000 euroa vuodessa, niin siitä tulisi maksaa saman verran veroa kunnalle, olipa verovelvollisen asunto, Helsingissä, Jyväskylässä, Jämijärvellä, Järvenpäässä tai Kurikassa.

Valtionverotuksen alaraja on tällä hetkellä 16 900 euroa. Vastaavan kaltainen alaraja tulisi asettaa myös kunnallisverotukseen. Se voisi olla suuruusluokkaa 13 000 euroa, jolloin esimerkiksi omaishoitajat ja muut todella pienituloiset saisivat nykyisen palkkatulonsa verottomana.

Kunnallisverotuksen progressiivisuuden myötä siirtyisimme kohti oikeudenmukaisempaa verotusta, perusteena verovelvollisen tulot eli todellinen maksukyky. Tämä edellyttää kuntien verotuskäytännön radikaalia muutosta. Olen tietoinen, että verotuksen efektiivisyydestä johtuen, myös kunnallisverotus on jo nyt osittainen progressiivinen, joten siirtymistä astetta ylöspäin eli täydelliseen progressiivisuuteen on syytä harkita.

KAUKO TUUPAINEN

talousneuvos, eläkeläinen

Jyväskylä

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


3 kommenttia
Nimetön
#1

Olen tuota pitkään ihmetellyt miksi eri kunnissa on eri veroprosentit. Mutta korjaako pelkästään progressiivisuus asian? Kunnassa voi asua hyvätuloisia ja toisessa pienituloisia. Pitäisikö olla niin, että tuloista maksettaisiin progressiivinen vero joka jaettaisiin kaikkien kuntien kesken, sama rahamäärä per nuppi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kauko Tuupainen
#3

Tottakai progressiivisuus korjaa kuntalaisten tasapuolista verotusta eli verot tulojen mukaan. Selvää on myös, että valtio tukee köyhiä kuntia nykyiseen tapaan valtionosuuksien kautta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#2

Vahvasti epäilen korjaantuuko tämä kierre enään verotusta tai Valtion loppuakin omaisuutta myymällä. Tarpeeksi kun ”hyväosaisia” rokotetaan ollaan kohta kuin entisessä Neuvostoliitossa. Kaikki kähmii sen kun ehtii ja pimeät touhut lisääntyy.
Voisiko tuosta Kansanedustajien määrästä aloittaa tervehdyttämistä, malliksi? Siis vähentämällä heitä. Ei tilanne toki sillä korjaannu, mutta olisi psykologinen viesti siitä, että myös puolueet ottavat vakavasti maamme tilanteen.
Demokratian portaita kun alkaa olla kohta yllin kyllin. Kunta-maakunta-valtio ja EU. Jostain on pakko karsia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000