Perussuomalaiset

Kauko Tuupainen

Olisiko aika jo tehdä jotain – Hallitus?

Koronavirus on aiheuttanut melkoista tuskaa kansalaistemme joukossa. En ota kantaa tautiin enemmälti, koska en ole terveysalan tuntija, mutta COVID-19 on aiheuttanut tuskaa myös valtion, kuntien, seurakuntien, yritysten ja yksittäisten kansalaistemme talouteen.

Valtio joutuu ottamaan lisälainaa useita miljardeja budjettinsa katteeksi, mutta onneksi se saa sitä jopa miinuskorolla.

Sen sijaan yritysten, työntekijäin ja nykyeläkeläisten maksamilla rahoilla jatkavat yksityiset eläkeyhtiöt porskutteluaan. Viime vuoden lopulla työeläkerahastoissa olevat varat olivat 215 miljardia euroa, kun valtion tämän vuoden talousarvio on ”vain” 55 miljardia ja rapiat päälle.

Rahastojen johto kertoo julkisuudessa, että koronasta johtuva pörssiyhtiöiden osakkeiden arvon pudotus vaatii tulevaisuudessa joko eläkemaksujen nostoa tai maksettavien eläkkeiden pudotusta. Absurdi ajatus. Miksi? Siksi, että saamieni tietojen mukaan rahastojen varoista on vajaat puolet (49 %) sijoitettu osakesijoituksiin. Enemmistö on sijoitettu kohteisiin (kiinteistöt ja korkosijoitukset), joita osakemarkkinat eivät heilauttelu millään tavalla.

Edellä olevan tiedon perusteella, voidaan ynnätä, että rahastojen laskennallinen arvo oli viime maaliskuun lopussa 198,3 miljardia euroa eli vähennystä tämän vuoden ensimmäisellä kvartaalilla oli vain 16,6 miljardia.

Vaikka osakesijoitusten kurssit ovat hieman laskeneet, tullevat osakeyhtiöiden maksamat osingot olemaan samaa luokkaa kuin vuosi sitten eli nykykursseilla noin 6 prosenttia. Kun tähän lisätään muiden sijoitusten tuotto, tullee Eläkeyhtiöiden tämänkin vuoden tuotto olemaan lähes 10 miljardia euroa.

Edellä kertomani perusteella tulisi työeläkeyhtiöiden ja maamme hallituksen sopia siitä, että työeläkkeellä olevien eläkkeitä nostettaisiin esimerkiksi 2,5 miljardia euroa, jolloin yhteiskunnan verotulot kasvaisivat noin miljardin. Tähän summaan päästään, kun huomioidaan myös eläkeläisten ostovoiman parantumisesta aiheutuva ALV:n tuoton kasvu valtiolle. Nyt olisi tekojen aika Sanna Marinin hallitus.

KAUKO TUUPAINEN

Jyväskylä

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


8 kommenttia
Nimetön
Vihainen
#1

Jotenkin nyt vaan alkaa tuntua, että puhetta Marinilta kumppaneineen kyllä pukkaa, mutta tekeminen onkin toinen juttu.
Kyllä he sentään olivat perustaneet jonkinlaisen ”nyrkin”. ”Nyrkin” joka oli ollut olemassa jo maaliskuun alusta asti. Miten sitten sattuikin, että ”nyrkin” vetäjä oli toteuttanut Rinteen ohjeistusta ”synnytystalkoista”. Vaimo oli siis saanut lapsen ja tuore isukki jäi isyyslomalle. Tätä ”nyrkkiä” Niinistökin kaiveli ja kyseli. Siitäkös Sanna nokkaantui.
Eihän suosikin tilalle voinut Pääministeri ketään muuta nimittää, joten homma pyöri paikallaan kolmisen viikkoa. Eikä taida vieläkään toimia? Se siitä tekojen ajasta!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Nykyiset taudin leviämistä rajoittavat toimet olisi voitu suorittaa ilman järeää ja mahdollisesti pysyviä poikkeuslakejakin. Suomalaiset tekivät munauksen, joka heijastuu vuosiksi eteenpäin. Hallituksen toimiin ei voi enää luottaa, nyrkki voi heilahtaa, ennen kuin huomaakaan. Suomi on muuttunut ennalta arvaamattomaksi sosialistivaltioksi. Suomi on siis kommunistivaltio, josta on syytä paeta, ennen kuin hallitus keksii omat Siperiansa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Nykyiset puolueet äänestivät Suomen kommunistivaltioksi. Näin Suomi on hyvin yhteensopiva EU:n osavaltio. Kiitos puolueille, perkele.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ilmari
Tyytyväinen
#3

Täytyy rehellisesti myöntää, että demarien gallup-kannatuksen voimakas noste on pääministerin taitavan esiintymisen ansiota. Toinen puoli menee hänen suurelle avustajakaartilleen. Ilman avustajia olisi hänen politiikkansa melko ohutta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Marinin kannattaisi nyt ajaa aiemmin kannattamiaan hankkeita:

– siirrytään nelipäiväiseen työviikkoon

– lakkautetaan pakkoruotsi kouluista, mukaan lukien virkamiespakkoruotsi

Nämä kaksi keinoa toisivat sekä säästöjä että auttaisivat työmarkkinoita.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Kaikkien Suomen Naisten piti mennä Yleislakkoon !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

6 tunnin työaika 8 tunnin palkalla

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

lisää pakolaisia

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000