Perussuomalaiset

Kauko Tuupainen

Miljardi valtiolle - veronmaksajia rasittamatta!

Työeläkkeitä nostamalla verotulot kasvavat

Olen eri yhteyksissä todennut, että 1,4 miljoonaa työeläkeläistä odottelee ns. taitetun indeksin muutosta eli eläkkeiden tarkistusta. Ihmettelen eduskunnan saamattomuutta asioiden hoidossa. Pari vuotta sitten ei yksikään kansanedustaja ”lotkauttanut korvaansa” asian etenemisen puolesta käsitellessään yli 80 000 kansalaisen allekirjoittamaa aloitetta.

Ovatko päättäjät tietoisia, että työeläkkeiden tarkistuksella kasvavat paitsi valtion myös kuntien ja seurakuntien verotulot? Miten niin? Minäpä kerron: Työeläkeyhtiöiden taseissa oli viime vuoden vaihteessa meidän eläkeläisten ja työnantajien maksamia sekä rahastojen sijoitustuottojen varoja 193,4 miljardia euroa.

Vuosina 1995 – 2017 on rahastojen kasvu ollut keskimäärin 7,5 miljardia euroa vuodessa. Oletettavaa on, että kun lähivuosina myös korkotaso nousee, niin on turhaa spekulointia, että sijoitustuotot vähenisivät ja sen myötä rahastot tyhjenisivät.

Ehdotankin, että työeläkkeiden korotuksiin käytetään tulevina vuosina kolme miljardia euroa, josta verottajalle palautuu vuosittain noin miljardi käytettäväksi Kelan eläkkeiden tarkistuksiin tai muihin valtion tärkeisiin menoihin. Esitystäni voidaan kokeilla vaikkapa neljän vuoden ajan, jolloin asian vastustajat saavat dokumentoitua tietoa laskelmieni vahvistukseksi.

Ehdotukseni perustuu laskelmaan, jossa sijoitustuottojen korko olisi tulevaisuudessa ”vain” 3 % ja alkupääoma 193,4 miljardia euroa sekä vuosittainen sijoitustuottojen käyttö eläkkeiden maksuihin 3 miljardia euroa. Korostan, ettei veromaksajien budjettivaroja käytetä eläkkeiden korotuksiin senttiäkään, koska eläkkeiden tarkistus rahoitetaan rahastojen sijoitustuotoista.

Exel-taulukon avulla totean, että rahastojen taseiden arvo on – nostoista huolimatta – vuonna 2060 noin 425 miljardia ja vuonna 2100 noin 1154 miljardia euroa ja rapiat päälle.

Mielestäni työeläkeyhtiöiden julkisuteen tuomat arviot työeläkerahastojen taseiden arvon vähenemisistä eivät perustu faktoihin, vaan johtajien spekulaatioihin. Kukapa ”sitä omaa oksaansa sahaisi” – on käsitykseni mukaan heidän ajatuksenjuoksu – esittämälleni asialle.

KAUKO TUUPAINEN

eläkeläinen, talousneuvos

Jyväskylä

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


4 kommenttia
#1

> vuonna 2060 noin 425 miljardia ja vuonna 2100 noin
> 1154 miljardia euroa ja rapiat päälle

Laskelmasi on epäilemättä oikea, mutta kuinka monta kuppia kahvia miljardilla eurolla saa vuonna 2100. Itse olen sitä mieltä, että tulevien vuosien ongelmat ovat aivan muualla kuin eläkeläisten indeksikorotuksissa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#2

Voihan Musta Pekka ne ongelmat olla hyvinkin jossainmuualla , 2100 v. Mutta miksei indeksi korotusta voisi/kannattaisi korjata jo heti ???

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Sdp sai aikaan eläkeleikkurin. Sdp on siis oikealla työväestön asialla kurmuuttaessaan eläkeläisiä. 4 vuotta ja paljon tuhoa tiedossa.
Perussuomalaisten ei pidä mennä hallitukseen. Jos menee on siitä erottava näyttävästi jos toistuu Soinin aikainen sovitusta hallitusohjelmasta lipeämänen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#4

No onpa todella helppo tapa saada valtiolle miljardi euroa puhtaana käteen. Samalla eläkeläisten ostovoima lisääntyy ja tarve käydä toimeentuloluukulla vähenee. Hyvä ehdotus – kertakaikkiaan. Nyt persutasialle

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000