Perussuomalaiset

Kauko Tuupainen

Miksi nuorisojärjestöt vastustavat taitetun indeksin poistoa

Olen jonkin aikaa ihmetellyt, miksi poliittiset nuorisojärjestöt vastustavat työeläkeläisten ns. taitetun indeksin poistoa? Vaikuttaa siltä, etteivät he ole ”esikuviensa” tapaan perehtyneet asiaan. Eli, mitä isot edellä – sitä pienet perässä.

Kehotan heitä tutustumaan valtiotieteen tohtori Kimmo Kiljusen kirjoittamaan kirjaan ”Eläkekatekismus”, mikä julkistettiin vuonna 2016. Tähän kirjoitukseeni perustuvat faktat löytyvät kyseisestä kirjasta.

Aivan aluksi totean, että työeläke on ansiosidonnainen sosiaalivakuutus. Se turvaa henkilökohtaiseen työsuoritukseen perustuvan tulotason säilymisen eläkevuosina. Työeläkeindeksin avulla mahdollistetaan saavutettu eläketulo, mikä on karttunut työansioista.

Työeläkettä ei pidä sekoittaa pelkän kansaneläkkeen varassa eläviin eläkeläisiin, koska he eivät ole olleet työelämässä, eivätkä siksi saa työeläkettä.

Työeläkeindeksin tulisi huolehtia siitä, että eläkeläisten ostovoima säilyy, tarkistamalla työeläkkeitä vuosittain hintojen nousun verran.

Työeläkelakien tullessa voimaan vuoden 1962 alussa näin tehtiinkin TEL-indeksin avulla, mikä perustui yksinomaan ns. palkkaindeksiin. Tällöin todettiin, että rahastoitava eläkemaksu on tavallaan myöhennettyä palkkaa, jonka avulla eläkeläisten ostovoima haluttiin säilyttää ansiotuloon nähden. Menettelyä voidaan verrata vaikkapa osuuskaupan maksamaan bonukseen, mikä on saajalleen myöhennettyä alennusta.

Menettelyä noudatettiin vuoteen 1976 asti, jonka jälkeen käyttöön otettiin ns. TEL-puoliväli-indeksi. joka puolestaan oli käytössä vuoden 1995 loppuun. Tämän jälkeen siirryttiin pääministeri Lipposen sateenkaarihallituksen (sdp, kok, vas, vihr ja rkp) päättämänä tilapäiseen ns. taitettuun indeksiin. Tilapäisyys on ollut voimassa jo parikymmentä vuotta!

Kimmo Kiljusen ja yli 85 0000 muun allekirjoittajien tarkoituksena oli varmistaa sekä nykyisten, että tulevien eläkeläisten eläketurva, onhan indeksiuudistus kaikkien yhteinen etu.

Eläkerahastot (tällä hetkellä yli 200 miljardia euroa) jatkavat vuosittaista kasvuaan. Olisiko järkevää sijoittaa varat kotimaahan ja käyttää sijoitustuottoja työllisyyden parantamiseen ja luomaan nuorille työpaikkoja? Tällöin nuoret kartuttaisivat omaa eläketurvaansa.

Työeläkkeiden nosto olisi myös parasta mahdollista elvytystä. Unohtaa ei pidä sitäkään, että kasvaneista eläketuloista valtio, kunnat ja seurakunnat hyötyvät, lisääntyneiden verotulojen muodossa.

Toivon, että joku kymmenistä nuorisojärjestöistä vastaa kysymykseeni omilla ajatuksillaan, tukeutumatta eläkerahastojen johtajien lausumiin. Miksi? Siksi, ettei kukaan heistä halua ”sahata omaa hyvätuloista oksaansa”, joten he vastustavat esitystä.

KAUKO TUUPAINEN

eläkeläinen

Jyväskylä

www.tuupainen.net

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


11 kommenttia
Nuortenpuolella
Tyytyväinen
#1

Mihin minä luottaisin tässä kysymyksessä? Siihenkö, että eduskunta äänesti tästä ja yhdeksan kymmenestä edustajasta ei halunut muuttaa indeksiä. Eläketurvakeskukseenko, joka on samoilla linjoilla? Vai sinuun ja Ilaskiveen? Vastaus on minulle selvä. Nyt tätä ei enää kannata jauhaa. Enemmistö on puhunut ja demokratia toimii. Minä olen todella tyytyväinen nykykäytäntöön, indeksiin ja siihen, että eläkeyhtiöillä on riittävä puskuri huolehtimaan myös tulevista polvista. Ahne sukupolvi on tietysti eri mieltä, mutta näinhän se aina on ollut. Minä ensin, muista niin väliä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Hohhoijaa
#5

Kukahan se ahne sukupolvi todellisuudessa on? Ettei vaan se jolle työnteko ei näytä maistuvan, mutta palkkaa pitäisi saada kotona loikoilusta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Vanhus -49
Iloinen
#9

Minä olen tehnyt duunia 40 vuotta ja jatkan. Jatkan myös eläķeiän jälkeen ja elämäni loppuun saakka. Mitä muuta tekisin? Mökillä kuokkisin ja maalaisin. Citymarketissa pelikoneen ääressä, huoltoaseman kahviossa paskaa jauhaisin tai pubissa dokasin ja itkisin. Ei käy!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#6

Vastaavasti siis aktiivimalli on hyvä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kauko Tuupainen
#8

Luota minuun ja Kimmoon. Jos et luota, niin kerro miksi? Oletko itse perehtynyt asiaan, vai luotatko niihin, jotka eivät tunne asiaa (kansanedustajat), vaiko niihin, jotka ”eivät sahaa omaa oksaansa”(rahastojen kovapalkkaiset johtajat)? Kake

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Opiskelija
Tyytyväinen
#2

Suosittelen ehdottomasti lukemaan Osku Pajamäen Ahne sukupolvi -kirjan. Se on joutuisaa luettavaa ja avaa silmät tehokkaasti. Kirja sopii luettavaksi nuorelle pätkätyösukupolvelle, mutta aivan erityisesti sitä suosittelen niille suurten ikäluokkien edustajille, jotka uskovat maksaneensa eläkkeensä palkastaan (vinkki: olette väärässä, käsittämättömän korkeat eläkkeenne tullaan maksamaan meikäläisten pätkätöistä).

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Opiskelija
Iloinen
#3

Katsotaan laskelmia millä tahansa silmälasein, indeksialoitteella toteutettava eläkkeiden tason korottaminen tuottaa suuremmat eläkemenot. Tämän Kiljunen näyttää vielä hyväksyvän mutta ei sitä, että kerromme aiheutuvan suuremman eläkemenon rahoittamisen vaativan työeläkevakuutusmaksun nostoa tai varojen syömistä. Kiljunen toistaa toistamistaan, että rahoitus hoituu ”varojen tuotoista nipistämällä” tai väittämällä erheellisesti, että varat kuuluvat ”suurille ikäluokille”. Kumpikaan väite ei pidä paikkaansa, Kautto tyrmää.

Kauton mukaan Kiljunen on ajamassaan asiassa ”täydellisen piittaamaton siitä miltä aloitteen seuraukset (varojen loppuminen ja huikeat maksunkorotukset) näyttävät muutaman vuosikymmenen perspektiivillä, kun nyt työssä olevat nuoret ovat työuransa loppusuoralla”.

– Eläketurvakeskuksen velvollisuus on kuitenkin tämäkin tuoda esille, hän toteaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#4

Minäkin olen työssä ollessani maksanut osan eläkkeellä olevien eläkkeestä. Se on sukupolvien välinen sopimus. Näin yhteiskunta toimii.

En hyvä sitä, että maksamillani eläkemaksuilla kerrrytetään nyt jo 200 miljardiin nousevaa pottia. Ne rahat kuuluu käyttää eläkkeiden maksuun. Mitään eläkepommia ei tule. Se on todettu suutariksi jo ajat sitten.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Tyytyväinen eläkeläinen, isoisä
Tyytyväinen
#7

Ei ole todettu suutariksi, päinvastoin. Noi rahavarat varmistavat sen, että tulevatkin polvet voivat olla varmoja siitä, että jonkinlainen eläke on tulossa ja taattu. Nobel Holmström oli huolissaan asiasta, samoin eläketurvakeskus ja miltei kaikki kansanedustajat. Muutama pellepeloton heittelee ilmaan ihan mahdottomia ja ilman mitään kestävää perustetta, mutta ainahan näitä on ollut.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Fiksu
#10

Ei niillä rahaston rahoilla nytkään eläkkeitä makseta niitä vaan kerätään. Sama tulevaisuudessakin. Holmström puhuu läpiä päähänhänsä samoin eläkepomot.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Tyytyväinen eläkeläinen, isoisä
Iloinen
#11

Näinhän se on. Taloustieteen Nobel olisi pitänyt jakaa täällä kommentoiville. Ihme, ettei ne sitä tajunneet. Antoivat sen jollekkin proffalle, tylsää!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000