Perussuomalaiset

Kauko Tuupainen

Harkimo ja Jungner oikealla tiellä

”Ideoitsija” Hjallis Harkimo ja ”kannustaja” Mikael Jungner ovat mielestäni oikeassa ottaessaan kantaa tämän päivän eduskuntatyöhön. Heille on kirkastunut jo ensimmäisen istuntokauden aikana, että eduskuntaan ovat kansalaiset valinneet kansanedustajia, eivät puolueita.

Tämä on selkeästi ilmaistu Suomen perustuslain 2 §:n 1. momentissa. ”Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta”.

Olen heidän kanssaan samaa mieltä. Olen myös todennut eri yhteyksissä, että suomalainen parlamentarismi on ollut pitkään tiensä päässä. Miksi? Siksi, että eduskuntaryhmät ovat perättäisinä vuosina eri mieltä yhdestä ja samasta asiasta, riippuen ovatko hallituksessa vai oppositiossa.

Otanpa esimerkin vasemmistoryhmien työtavoista. Vasemmiston ollessa oppositiossa Matti Vanhasen hallituksen aikana ja eduskunnan käsitellessä vuoden 2011 talousarviota, niin vasemmistoryhmien kesken kehkeytyi kilpalaulanta kuntien valtionosuuksien lisäämisestä.

Demarien esittäessä lisäystä valtionapuihin 300 miljoonaa euroa, panivat vasurit paremmaksi halutessaan budjettiin lisäystä 731 miljoonaa euroa. Näin toimivat silloiset oppositiopuolueet. Mitä tapahtui samassa asiassa vuoden kuluttua?

Päästyään Jyrki Kataisen (kok) hallitukseen molemmat puolueet hyväksyivät hallituksen esityksen, jonka mukaisesti kuntien valtionosuuksia leikattiin 631 miljoonaa euroa vuoden 2012 talousarviossa. Seuraavana vuonna leikattiin lisää 756 miljoonaa euroa eli kahden vuoden aikana leikattiin 1,387 miljardia euroa. Näin muuttuu ääni kellossa, kun siirrytään räksytyksestä vastuulliseen asioiden hoitoon.

Olenkin pohdiskellut, että eduskunnassakin pitäisi siirtyä ns. kaikkien puolueiden (lue: eduskuntaryhmien) hallituksii, peruskuntien tapaan.

Tällöin viime vaalien perusteella tulisi 15 ministerin hallitukseen Suomen Keskustasta 4 ministeriä, perussuomalaisista, kokoomuksesta ja demareista kustakin 3 sekä vihreistä ja vasureista 1 ministeri. Hallituksen puheenjohtajan eli pääministerin salkku kuuluisi tässä esimerkissä suurimmalle ryhmälle eli keskustalle. Hallituksen ulkopuolelle jäisivät vähäisen kannatuksen saaneet pienpuolueet.

Jos Suomen kunnat pärjäävät päätöksenteossaan ilman nykyisen kaltaista parlamentarismiakin, niin miksei eduskuntakin.

KAUKO TUUPAINEN

eläkeläinen

Jyväskylä

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


7 kommenttia
Nimetön
Tyytyväinen
#1

Tässähän voi olla myös kysymys , tyytymättömyydestä valtamedian/ylen yksipuolisesta ja puolueellisesta uustisoinnista !! Monet tuntevat jäävänsä pimentoon/asioita vääristellään mustamaalataan !!!?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

valtamedia ?
#6

kysehän on valtamedian lellikkien liikkeestä …

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#2

Hjallista kuunnellesa tuli jotenkin mieleen ”entisten hyvien aikojen” Ay-politrukkien tapa hoitaa asioita. ”On sovittu” ja kaikki tyytyivät siihen. Jos kysyi, kuka sopi, missä ja miksi, jäi vastausta vaille ja sai omaan pesään kuseksijan maineen.
Näinhän näyttää käyneen Orpon päätöksessä heittää Persut ulos Hallituksesta ja ottaa hajonneen ryhmän nöyristelijät mukaan.
Se on tuo Arvopohja näemmä kokkareilla harvojen ja valittujen tulkinnassa.
Tuohan tuntui olleen Hjallikselle eräs viimeisimmistä niiteistä. Kansan äänestämälle Eduskuntaryhmälle vain ilmoitetaan, että ”näin on sovittu”!
Eli jotenkin ymmärrys Hjallista kohtaan lisääntyi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Hjalliksen mietteitä lukenut että miksi kuin mitä varten on tätä liikettä suunnitellut kuin tietyllä tapaa ajaa nykyhetken politiikkaan – herättääkseen – tapaa tehdä politiikkaa ts.yhteiskuntaan ”järkevämmällä tavalla”,ilman ”demokraattisia klikkejä puolueittain”.
Mutta millainen tapa/tyyli olla itse autoritaarinen boss,ilman ”toimivaa demokratiaa” jos ja kun bisnesmiehet pääsevät yhteiskuntamme pankolle … toimiakseen – asettaa uskottavuuden hiukka eri sfääreihin.

Toisille politiikka merkkaa vastuullisuutta kokonaisuuksista kun taas toisille ”viihdykettä poliittisille areenoille ja ehkä myös bisneksille”… toisaalta sitähän tämän maan politiikka onkin,siitä huolimatta että olemme tasa-arvon maa ” eikä tuloerot ole kasvaneet kikyssä”.
Myös toisaalta politiikkamme lienee tietyin osin korruptiotakin kun tarpeeksi syvälle mennään mm.eri etupiireihin ymv.joissa pyörii omanlainensa ” tehotalous omine pääomineen vallan kiemuroissa”.

T. Seppo

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Toveri
#4

Ei Jungner & Harkimo ole esittänyt kaikkien puolueiden hallitusta. Se on Tuupaisen omaa maalailua.

Ja jos sellainen hallitus tehtäisiin niin kohta kaikkien 200 kansanedustajan pitäisi päästä ministeriksi. Sen verran vallantavoittelijoita kaikki ovat.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kake
#5

Nimimerkki ”Toveri”. Kaikkien merkittävien puolueiden (lue: vaaleissa pärjänneiden) hallitus oli, kuten kerroin minun omaa pohdiskeluani, jonka voit ampua alas.

Eiväthän kaikki kaupunginvaltuutetutkaan pääse peruskunnissa kaupunginhallitukseen, miksi kaikkien kansanedustajien pitäisi päästä. Esimerkissäni oli 15 ministeriä, joka on mielestäni optio.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000