Perussuomalaiset

Kauko Tuupainen

Älkää kadehtiko meitä eläkeläisiä

Mielestäni eläke on myöhennettyä palkkaa samaan tapaan kuin osuuskaupan bonus on myöhennettyä alennusta.

Taustaa mielipiteelleni. Nykyinen työeläkelaki tuli voimaan heinäkuussa 1962. Tällöin ajatus oli, että eläkettä maksetaan 40 prosenttia eläkkeelle jäämishetken palkasta. Samalla päätettiin, että työeläkettä korotetaan vuosittain samalla prosentilla kuin palkkojakin. Vuonna 1975 eläkeprosentti nostettiin 60 %:iin silloisesta loppupalkasta.

Ensimmäinen heikennys työeläkkeisiin tuli jo vuonna 1977, kun eläkkeitä ei nostettukaan samalla prosentilla kuin palkkoja. Toimittiin päinvastoin eli eläkkeitä leikattiin. Tällöin puhuttiin ns. puoliväli-indeksistä. Toinen heikennys tuli vuoden 1996 alusta, jolloin siirryttiin nykyiseen ns. taitettuun indeksiin ja jälleen eläkkeitä leikattiin.

Toistan jälleen kerran, että me työeläkkeellä olevat 1,5 miljoonaa kansalaista todellakin vauhditamme kansantalouttamme. Meitä on valtion toimesta petetty raskaasti, sillä myöhennettyä palkkaamme eli eläkettämme on leikattu jo kahdesti. Eläkkeet eivät ole vuosikymmenien saatossa nousseet samalla prosentilla kuin palkat. Työssä olevien ansiotaso on noussut vuodesta 1995 vuoteen 2021 noin 112 %, mutta työeläkkeet vain 54 % eli eläkkeiden jälkeenjääneisyys on ollut 27 vuoden aikana 58 prosenttiyksikköä.

Maksukykyä eläkeyhtiöillä kyllä olisi, sillä olihan yhtiöiden taseissa viime vuoden lopussa varoja reilusti eli 257,5 miljardia euroa. Ainut hyvä puoli asiassa on, että varat toimivat eräänlaisina finanssipolitiikan puskureina ja mahdollistavat valtion edullisen lainansaannin.

Monet kanssaihmiset ovat kadehtineet sitä, että me työeläkkeellä olevat saamme Sosiaali- ja terveysministeriön ilmoituksen mukaan ensi vuonna 6,8 %:n korotuksen eläkkeisiimme. Perusteena on ns. taitettu indeksi, jossa palkkojen muutoksen osuus on 20 % ja hintojen muutoksen 80 %.

Korotuksella on suuri merkitys erityisesti pienituloisten jokapäiväiseen elämään, sillä alle 1500 euroa kuukaudessa eläkettä saavia on lähes 725 000. Heidän osuus kaikista työeläkeläisistä on noin 48 %. Suuria eläkkeitä (yli 10 000 euroa/kk) saavia on Suomessa tällä hetkellä noin 940. Heidän eläkkeistä lähes puolet palautuu takaisin yhteiskunnalle verojen muodossa.

Summa summarum. On siis totta, että työeläkkeet nousevat ensi vuoden alusta enemmän kuin palkat, mutta näin on käynyt viimeisen 27 vuoden aikana vain neljä kertaa.

KAUKO TUUPAINEN

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


36 kommenttia
Ahneudella on paskainen loppu
#1

Otetaan velkaa ! Sanoo Hallitus.
Hallituksen näytelmäkin oli tehty vain ja ainostaan sen takia että voidaan ottaa lisää enemmän velkaa….. (vaali budjetti ) Ei se pelkästään kepun kannatuksen noston takia ollut suunniteltu. kaikki ahnehtii rahaa nyt niin paljon kuin suinkin voi saada. Maajussitkin tulee saamaan oman osansa vielä jopa ennen Joulua että saa tilata tämän vuoden vähennyksiin uusia Valtroja.
Mitähän se IMF sanoo tästä touhusta ? hmm.. Kohta nähdään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ahneudella on paskainen loppu
#6

Ei tarvitse olla kovin kummoinen ennustaja kun voi ennustaa että tulee Rahakato ! se tulee juuri velkaantumisesta ja hintojen noususta ja kilpailukyvyn heikkenemisestä. (toiselta nimeltään LAMA )

Hallitusta se ei hetkauta ne torjuu vain Luontokatoa. (Velkarahalla sitäkin)

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#14

Eläkkeet eivät ole koskaan nousseet enempää kuin palkat, sillä eläkkeet ovat paljon palkkoja alhaisempia jo lähtökohtaisesti! Niinpä myös euromääräinen korotus on eläkkeillä palkkoja alhaisempi huolimatta prosentuaalisista muutoksista.

Emme elä prosenteilla, vaan absoluuttisilla rahoilla!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Ei kannata kadehtia , meitä eläkeläisiä !?! Tämä kirjoittelu , jotenkin vinksahti vika raiteelle !!?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#18

On todella väärin että eläkkeissä on niin isoja eroja toinen saa 700,- ja toinen 7000,- Kk

Pitäs olla kaikille (Suomen kansalaisille) sama perustulo 1000 ,- / kk 18 v-Hautaan asti oli opiskelija tai työntekijä ja itse saisi maksaa sen päälle eläkemaksuja jos haluaa…tai tehdä töitä näin palkkojakin voitaisiin alentaa -1000 ,- ja Suomen kilpailu kyky nousisi kohisten siihen kun päälle lätkäistäisiin Viron vero malli niin Suomen nousua ei voisi estää mikään ! Sosiaali kulujen pienemisesta ja verotulojen nousulkla voitaisiin rahoittaa tämä homma samalla työttömyyskin loppuisi kun ei kannataisi sosiaali pummina olla kun ois kannatavampaa lähteä tienaamaan 1000,- lisäksi rahaa kun kotona istua kun ei saisi sosiaali avustuksia entiseen malliin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Hohhoijaa
#24

Tonninperustulossa on yksi ongelma, millä se rahoitetaan, velallako? Valtio ei sitä pysty rahoittamaan jos palkat pienenevät saman verran niin myös verotulot pienenevät. Verojen nostolla maksettava kansalaispalkka on plus miinus hanke.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Tuupainen unohtaa sen, että kaikilla ei ole ollut edes keskipalkan mukaisia palkkoja työaikana, jotkut ovat työskennelleet tosi pienillä palkoilla ja osa on ollut työttömänä eläkeiän alkaessa.
Ei siinä eläkkeeksi jää paljon mitään.
Eli ei prosenttinousukaan ole juuri mitään.
Tämä prosenttinousu on tuntuva vain niillä, joilla on mukavan suuruiset eläkkeet.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Juuri niin ,näillä väliinputojailla jotka on nuorena jäänyt pieneipalkaiseen hommaan ja asuneet ensimmäiset vuosikymmenet vuokralla ei ole ollut varaa rakentaa uutta okt vaan ne on joutunut ostaan ”KULTALUSIKKA SUKUPOLVEN (jotka sai kaiken ) ARAVALAINALLA (valtion kustannuksella todellsiuudessa) RAKENTAMAN VÄLESOKKELI OKT”
Nyt sähkölasku on suurempi kuin käteen jäävä eläke !!!!

KOSKA KOMMUNISTI HALLITUS NOSTI SÄHKÖN HINNAN POILVIIN ETTÄ SAADAAN RAHAA UKRAINAN SOTAAN TALOJEN SÄRKEMISEEN JA IHMISTEN TAPPAMISEEN JA HÄTISTÄMISEEN PAKOLAISIKSI YMPÄRI MAAILMAN !
LISÄKSI VALTION VELALLA SOTAAN VARMSITETAAN ETTÄ TAPPAMISEN TULEE MAKSAMAAN SEURAAVATKIN SUKUPOLVET !!!!

MIKSI PERSUT EI NOUSE TÄTÄ HULLLUUTTA JA JÄRJETTÖMYYTTÄ VASTAAN JA VAADI SODAN RAHOITUKSEN LOPETTAMSAISTA VÄLITTÖMÄSTI !!!!
MIKSI PERSUT KANNATTAA TÄTÄ HULLUUTTA KAIKKIEN MUIDEN PUOLUIDEN RINNALLA ???

PITÄÄ MUISTAA ETTÄ KULTALUSIKAT SAI -70 LUVULLA LÄHES ILMAISEN OKT JA LOPPU RAHALLA OSTI VIELÄ UUDEN AUTON !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#12

Kultalusikoiden (sotien jälkeen syntyneiden sukupolvien -40-50 luvulla syntyneiden ), rosvous viedään lopuun asti niille on keksitty mm. Hoitaja mitoitus niitä hyysätään kallispalkkaisten hoitajien toimesta valtion velalla loppuun asti TULEVAT SUKUPOLVET MAKSAA TÄMÄNKIN HULLUUDEN JA JÄRJETTÖMYYDEN !!!

TÄMÄ ON AIVAN JÄRJETÖNTÄ HOMMAA !!!

Ajatelkaa nämä kultalusikat on nyt jo ajat sitten myyneet ne -70 luvun homemökit pieni tuloisille ne asuvat uusissa kerrostaloissa ja mökit on meren tai saimaan rannoilla ja sijoituksia ja rahaa on vaikka muille jakaa niin ne saatanat kehtaa vielä vetää maton tulevien sukupolvien jalkojen alta !!!!!

Eihän nykyajan nuoret voi edes uneksia tällaisesta ,mitä ne on saaneet ja tulevat sukuppolvet joutuvat lähtemään pakoon tästä maasta valtion velkoja ja raiskaavia ja ryöstäviä Mutiais jengejä. samaan aikaan kun Kultalusikat makaa herroksi loppuun asti !!!!
NHYT NIIDEN KORKEAT ELÄKKEET NOSTETAAN SUUREMMIKSI KUIN NUORTEN PALKAT KEINOTEKOISESTI !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#19

Eläkkeiden nosto on tehty keinotekoisesti Ukrainan sodan ja Koronan verukeella Valtion Velalla !

PERSUJEN ON VIHELLETTÄVÄ PELI POIKKI !
On vaadittava !

-Kultalusikat kuriin !
-Valtion velkaantuminen lopetettava
-Ukrainaan,Italian Mafialle ,/ Isikselle , Huume ja Pakolaisbisnekseen jne.. rahan jako lopetataan välittömästi !
-Viron veromalli voimaan heti.

Näin saadaan Valtion velkaantumien lopetettua, ja Sähkön hinta järkevälle tasolle ja Hintojen nousu lopetettua. !!!

SANOOHAN SE SAATANA JÄRKIKIN ETTÄ HINTOJEN NOUSULLA SAATUA INFLAATIOTA KUN ALETAAN KIIHDYTTÄÄN KAIKKIEN HINTOJEN JA PALKKOJEN NOUSULLA, NIIN LUMIPALLOHAN KASVAA NIIN NOPEAA ETTÄ SE RÄJÄHTÄÄ KÄSIIN KUIN SUOMEN VELKAANTUMIEN JA TALOUDEN ALAS AJO !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#25

Miksi elättäisimme muiden maiden kansalaisia? … EI MIKSIKÄÄN!!!!!!!!!!!!!!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Sotaveteraanin jälkeläinen
Hämmentynyt
#22

Ei pidä paikkaansa tuo sinun kirjoittelusi.Kuulun suuriin sodanjälkeisiin sukupolviin.Mutta kultalusikka suussa en ole syntynyt.Koulumatka oli 7,5 kilometriä yhteen suuntaan,ja siitä 5 kilometriä täysin synkkää korpea.Eikä kunnon tietä,vain kärrypolku pahanen,jota tahkottiin sulanmaan aikaan polkupyörän rämällä.Ja talvi aikaan suksilla,mikäli puusukset luistivat,ei ollut köyhässä metsämökissä vara ostaa suksirasvoja.Susiakin oli aina välillä maakunnissa liikkeellä,ja niitä joutui pelkäämään koulumatkalla.Mutta päivääkään en ollut susien takia pois koulusta.Ja heti kun kynnelle kykeni,joutui tekemään talon töitä.Kesällä olemaan heinäpellolla haravoimassa ja nappulapoikana.Kotini oli pieni maanviljelys tila,keskellä korpea.Jonnekka isäni oli kuokkinut peltoja n.1,5 hehtaaria,metsää oli vähän enemmän…jatkuu…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#27

Sotaveteraanin jälkeläiset rakensti uuden okt -70 luvulla korottomalla arvalainalla (jonka inflaatio söi pois ja jonka hinta moninkertastui) rahaa lainasta jäi niin paljon että sillä sai uuden Ford Taunuksen !
Tietenkin samaan aikaan samoissa työpaikoissa samalla palkalla oli kommunisteja jotka asui valtion yhtiön kerrostalossa vuokralla ja osti Ladan ja loput rahat ne poltti savuna ilmaan ja kusi juotuna kaljana maahan.Ne jäi nuolemaan näppejään omasta syystään ja katkeroitui entisestään,nehän ne pahimpia änkyröitä olikin ja on edelleen vanhainkodeissa missä niitä hoitavat hoitajat saavat vittuilut palkaksi.
Ei nykyajan 20 v. nuorilla ole tuollaisia valinnan mahdollisuuksia,kysykää vaikka -70 luvun nuorilta jotka totta puhuu.Turha se sellaisilta on kysyä jotka jotka on kaiken kurkusta alaskaataneet ja savuna keuhkoihin vetäneet…Nykyään pitää tehdä töitä kovasti sen eteen että saisi lainan oma vastuu osuuden edes kasaan se on melkoinen saavutus jo se !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#31

Ennen oli vaan Malboro mainokset nuorten houkuttimena paheisiin…

Nyt Hallituksen ajamat Huumeistus ja Homotus kamppanjat vaanii viattomia nuoria ja Hallitus tuo nourten ja lasten raiskaajia Välimeren takaa tänne harjoittamaan perverssioitaan.

Kyllä voi sanoa että on paljon vaikempaa nykyajan nuorilla nyt mitä 50 v. sitten.

Ei Ihme että Huumeisiin kuolee nyt yli 1000 kertainen määrä mitä silloin ja Homouteen lankeaa liian moni ja Pedofilian uhreiksi joutuu monet.
kiun moraali on unohdettu.

80 v osattiin rauhassa elää tässä maassa ja nyt tämä moraalin menetys homma johtaa taas sotaan..
Pitää näköjään saada kunnon selkäsauna ja sakin hivutus että järki palaa päähän…että osataan taas elää 80 v. ihmisiksi. Nyt on Suomessa Peiliin katsomisen paikka eikä sitten vahdata sitä kun on paskat housuissa !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Sotaveteraanin jälkeläinen
Utelias
#32

Kyllä sitä töitä piti tehdä ennenkin.Se on sitten eriasia.Jos olet syntynyt niinsanotusta.=”Rikkaasta perseestä”,tai saanut kunnolla perintöjä,tai voittanut lotossa/veikkauksessa??? 🙁

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Sotaveteraanin jälkeläinen
Hämmentynyt
#28

Kansakoulun ylemmillä luokilla ollessani,hakkasin aina vapaa-aikoinani halkoja.Ja ajoin niitä hevosella kauenpana asuville naapureille.Että saatiin vähän lisätienistiä,sillä ei kahdesta lehmäkantturasta niin paljon maitoa tullut.Että sillä olisi elänyt,vaikkakin kaikki omantarpeen yli jäävä,kyörättiin n.5 kilometrin päähän maitolaiturille,ja lähetettiin meijeriin.15 vuotiaana menin paikkakunnalla sijaitsevaan osuusliikkeen myymälään harjoittelijaksi.Työmatkan kuljin polkupyörällä,ja talvella suksilla,kunnes pystyin omilla säästöilläni ostamaan ensimmäisen mopon Zyndabin.Ja tuolla työsaralla vierähtikin sitten pitkälti 40:tä kymmentä vuotta.Maakunnissa eri elintarvike liikkeissä.Nyt jo sitten 8:sas vuosikymmen hyvänmatkaa meneillään,ja ansaitulla hyvin pienellä eläkkeellä kituuttaen.Enkä ole omakotitaloa pystynyt ostamaan.Siinä sulle kultalusikkaa… 🙁

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#15

Ota jotain rauhoittavaa! Vaikka pikkuryyppy Stoliznajaa.
Onko tekstin sanoma, että sähköhinnan kohoamisella rahoitetaan Venäjän hyökkäystä Ukrainaan?
Meillä suomalaisilla on näkemys, että pikemminkin rahoitetaan Saksan, pääsiassa vihreiden möhläyksiä, hirttäytyä venäläisten varaan ja luottaa heihin.
Nyt joudumme kaikki sitten kärsimään siitä, sekä tietysti Ryssian älyttömästä Ukrainaan kohdistuvasta sotakiihkosta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#21

Väännetäämpä rautalangasta !

Saksaan on lahjoitettu kymmeniä Miljardeja Euroja rahaa Valtion Yhtiö Fortumin kautta
Nämä rahat manee Ukrainan sotaan niin Lännen kuin idän puolelle (Saksa on ostanut kallista kaasua ym. Venäjältä ja lännen puolelle kun on lahjoitettu rahaa ja aseita )

Venäjälle on lahjoitettu 5 Miljardia rahaa Valtion yhtiö Fortumin kautta …nämä rahat memee idän puolelle sotaan

On sama kummalle puolen rahat menee niin lopputulos on se että Ukrainassa särjetään sitä enemmän taloja ja tapetaan ihmisiä mitä enemmän sinne rahaa sotaan menee…..

On selvää että Suomi maksaa nyt vuosikymmeniä sähköstä ylihintaa että saadaan kuitatuksi nämä sota rahat !
Sota on kallista hommaa !
Sähkön pörssi hinta jne… on aivan turhaa tekosyyn keksimistä pitäs sanoa suoraan kuin asiat on että Tappamiseen ne kalliit sähkölaskut menee koska asia on todellisuudessa juuri niin…

Ei tämä sodan rahoitus ole mitään raketti tiedettä valtion velat menee myös sinne !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

eastfinn
#17

En kyllä muista saaneeni kultalusikkaa enkä mitään muutakaan ilman työntekoa. Jos opiskelee ammatin jossa on hyvä palkka ja myöhemmin hyvä eläke niin miksi et ole itse näin menetellyt. Joka ei työtä tee ei pidä vaatia johtajan eläkettä. Venäjääkö mielestäsi pitäisi kannattaa?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

KESKUSTA ROMAHTAA KOHTI 5 % TASOA !

Persut olkaa varovaisia nyt sieltä alkaa kansainvaellus kun rotat jättävät uppoavan laivan !!!

KÄRNÄ ON PAHIN VAIHTOEHTO !!!! Varokaa Persut että se ei pääse livahtaan puolueeseen se on persujen tuho se !!!!
Kepun on päästävä eroon siitä jos se meinaa kääntää kannatuksen nousuun…
Saarikolle tulee myös lähtö ! PERSUT EI TAVI SITÄKÄÄN !
Eikä Kaikosia eikä juuri ketään sieltä kannata ottaa !
Väyrynen nousee Kepun johtoon lähes varmasti ,niillä ei ole muuta konstia !

VAROITUS PERSUT !
EI KÄRNÄÄ PERSUIHIN !!!!!! MUUTEN ALKAA PERSUJEN SYÖKSYKIERRE 5 % PUOLUEEKSI !

Honkonen on yksi harvoja jonka Prsut voisi ottaa !!

VAROKAA MYÖS SOISIA ETTÄ SE EI VAAN PÄÄSE LIVAHTAMAAN TAKAISIN PERSUIHIN !!!

Se yrittää päästä Kepuun mutta ei ne voi ottaa sitä kun se tuhosi jo Persujen kannatuksen niin Kepu olisi vaarassa syöksyä entisestään jos ne sen Perseen myyjän ottaisivat !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Saarikon rasvoilla kommunistipuolueeksi. No hajaantuuhan nuo äänet vaaleissa muille puolueille, tuskin vasemmistolle, joka muistuttaa täysin pettäjä kepupuoluetta. Kepu pettää, vaikka ei vaaleissa ei saisi yhtään ääntä, jo historiakin pettää. kepun luuranko on onneksi pian vain historiaan jäävä painajainen, neukkulan ajan kommareiden kumartaja ja maanviljelijöiden pettäjä. Vasemmistoliiton ja kepun välillä ei juuri eroja huomaa, kommunistit ovat aina kommunisteja.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#13

Juuri näin, demarit ja vihreät ovat taas talouden tappajia ja maahamuuttajien hyysääjiä, joka vie palvelut suomalaisilta, jotka ovat maksaneet ikänsä hyvinvointipalvelujen kustannuksista korkeina veroina, eläkemaksuina jne., ja perkele sosialistit tuovat ulkomaalaiset asumaan ja nauttimaan meidän selkänahalla rakennettua hyvinvointia. Tuota äärikommaridemarit sitten sanovat rasismiksi, jos me suomalaiset emme suostu tuohon helvetin rulettiin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#20

Näin on, jos vierasmaalaiset tulevat tänne asumaan, tuokoon rahansa mukanaan, me emme maksa, emmekä ole velvollisisia elättämään miljoonia ulkolaisia, olkoon minkä maalaisia tahansa, tai rotuisia. Menkööt demarit Afrikkaan ja elättäkööt afrikkalaiset omilla varoillaan, mutta meidän rahat jättäkööt rauhaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#26

Etkö sinä tajua että eihän ne tänne tule jos ei ne saa rahaa !
Täällä maksetaan sosiaalikorvauksia kuukaudessa jopa moninkuymmen kertainen summa mitä lähtömaan työntekijän keskimääräinen kuukausi palkka on !
esim. jos kaikki sosiaali korvaukset asumistukeineen ym. on 2500,-/ kk lähtömaan palkka voi olla 70,-/ kksehän on lähes 40 kertainen summa minkä saa että tarvitsee tehdä yhtään mitään.
Jos me halumme heitä tänne niin meidän pitää kiltisti maksaa, otetaan ulkomailta velkaa vaikka jos ei muuten rahat riitä kun pitää sotiakkin samaan aikaan että saisimme sieltäkin lisää elätettäviä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#30

Sosiaali pummien korvaukset nousee vuoden vaihteessa lähes 10 % indeksi korotusten johdosta !

Duunareiden käteenjäävä osuus taas laskee kun verotus nousee mm. Sähkölaskut joka on veroluonteinen maksu nykyään kun keinotekoisella valtion sähköpörssi (verolla) hinta saatiin lähes 10 kertaiseksi.
Pitää muistaa että sosiaali pummit ei sähkölaskuja maksa niille sähkö tulee töpselistä kuin saulille illallinen ja sosku maksaa viulut….

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#16

Kesksustan kannattajissa ei ole jäljellä enään muuta kuin maajussit ja Lestadiolaiset.
Ne ei ole koskaan olleet Kommunismin kannatjia kummatkaan…
Maajussien pää on sekoitettu sikamaisilla Eu tukien avulla.
Lestadiolaisten lapsilisien nostolla.
Kaikki muut sielät on jo äänestäneet jaloilla Kommunismia vastaan !
Ei ois Pekkarisestakaan koskaan uskonut mikä persesilmä ukko se oikein on ! Helvetin helvettii !!! täys Kommunisti !

Väyrynen on ainoa jolla siinä puolueessa on järki pysynyt päässä !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#23

Tai sitten ei , ole pysynyt väyryselläkään ?!?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#29

Väyrynen on jo vanha”huru-ukko”.Joka luulee enemmän kuin pystyy tekemään.Kyllä”Paven”ois jo aika jäädä eläkkeelle politiikasta!Mutta kun ei näytä sitä tajuavan?Vallan huuma/tavoittelu sokaisee järjen!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#33

Parempi politikko Väynen on kuin hänen nimen mukaan ilkeyksillään nimetty auto (maailman huonoin vika ja ruoste pesä ) Joku äly pää keksi kun Väyrysellä oli 1990 luvun puolivälissä pyöreät silmälasit niin kuin Väyrys mersussa lamput.
Onneksi ne kauheat autot on 99 % jo paalattu,niitä ei ole kenelläkään ikävä,ei edes vannoutuneilla Mersun miehillä ,Ladakin toimi paremmin.
Mutta Värynen sen kun porskuttaa vaan Kyllä Väyrysellä ois paljon annettavaa Suomelle ,sehän on lähes kaikissa asioissa Persujen linjoilla .

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Kärnä on Puutinin Trolli ! Se oli Kataloniassa aloittamassa käsi kädessä Putinin (Rahoittajan) kanssa Espanjan sisällisotaa !!!

Pitäs kärnä laittaa myös häkkiin situmaan niiden terroristien kanssa joita se tuli ja Suomessakin kuljetti.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Etenkin yleen kyllästynyt
#4

Sama tutkimus, periaatteessa sama yhtiö. Otsikot poikkeavat
Yle; Kasvisruokavalio on tehokkain keino pienentää hiilijalanjälkeä
Svenskayle; Taloudet saavuttavat parhaiten ilmastotavoitteet vähentämällä lihan syöntiä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

eastfinn
#5

Jotain on nyt pielessä kun nykyinen hallitus aikoo nostaa polttoaineiden hintoja 55 senttiä/ litra vuonna 2024. Eikö ne tiedä että rahan tuhlaus loppuu ensi keväänä?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

Mietippä kuin paljon sote alalla tuhlataan rahoja turhuuksiin ?????

-Perusterttiin uusia vaali hommia jossa valitaan uusia Miljonäärejä
-Maksetaan aivan sika palkkoja lääkäreille
-Pidetää yllä huume hommaa jossa jaetaan reseptien kautta aivan järjettömiä määriä huume lääkkeitä kansalle ja valtio maksaa kaiken
-Leikellään sukupuolen pilaamis leikkauksia valtionrajoilla
-Pidetään yllä vanhainkoteja joissa istuu vanhukset huumattuna vaipoissaan kuset ja paskat housussa tötterönä jotta saataisiin hoitajia lisää

PERSUJEN ON VAADITTAVA SOTE ALALLE 20-30 mILJARDIN VUOSITTAISIA LEIKKAUKSIA KULUIHIN !!!!

On vaadittava että mieliala/ kipulääkeet vain ja ainostaan niitä oikein tarvitseville niin niiden kulutus vähenee 97 % sieltä tulee Miljardeja ja varmsitetava että Hoitajat ja Lääkärit ei syö niitä huumeita enään.
(Hoitajat ja Lääkärit on Suomessa suurin ammatti ryhmä ketä huumeiden takia irtisanotaan ) se johtuu tietysti kuormasta syönnistä…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000