Perussuomalaiset

Kari Pohjola

Aatemaailma

Olen Presidenttimme uudenvuodenpuheen jälkeen ihmetellyt sen antia ja sanomaa. On totta kultuurimme muuttuneen myös sanallisella tasolla. Somessa hyvin herkästi leimataan, maalitetaan ja haukutaan. Tätä ei missään nimessä edesauta tämän uuden silakkaliikkeen synty jossa rekrytoidaan anarkistit saman nimen alle. Liike on äärivasemmistolainen joka kosii myös vihreää anarkisti aatetta. Liikkeellä on voimakas halu parjata sekä panetella Perussuomalaisia, lähes ilmiömäisen vihan voimalla. Tämäkö sitten auttaa politiikan tekemistä, ja kenen laariin se sitten sataa jää nähtäväksi. Tämä lienee vastavetona Perussuomalaisten kannatuksen nousuun, callupit huutaa hoosiannaa. Itse olen aina ollut puhumisen ja järkevän keskustelun kannalla, toivon ettei kyseinen suvaitsemattomuus leviä vaan vaan hiipuu omaan hulluuteensa. Suvaitsematon kulttuuri meitä Suomalaisia kohtaan tuntuu kohtuuttomalta, onhan meillä muitakin tärkeitä asioita hoidettavana kuin asiaton öyhöttely somessa. Nykyinen marionetti hallituksen naruissa on puolueiden sisällä olevat kaverit. Tämä tuli selväksi haastatteluissa ja kannanotoissa joissa oli selvästi ulkoaopitut fraasit, ei mitään omaa kantaa tai kannanottoa. Samalla Eu:n puheenjohtajuuskaudesta jäi käteen vain Rinteen ”tekoälykurssi”. Mitään konkreettista ei saatu aikaan, jokainen asian tunteva tietää miten tärkeää olisi ollut saada vaikutettua asioiden kulkuun sekä tehdä yhteistyötä muiden maiden kanssa. Toivon tämän nukketeatterin loppuvan ja Perussuomalaisten pääsevän viemään Suomalaisten asioita eteenpäin. Suomen tulevaisuus on vaakalaudalla ja tällä hetkellä näyttää tulevan myös jälkipolville kalliiksi. Hallituksen toiminnan seurauksella on nostettu autoilun verotusta yms. Samalla kuljetukset kallistuvat ja tuotteet kallistuvat. Tämä siis kostautuu niille vähätuloisten kukkaroille kaikkein eniten. Jos ei ole varaa kulutukseen , ei ole myöskään kaupankäyntiä ei työpaikkoja. Kaikesta huolimatta tulisi aina muistaa yritysmaailman kuitenkin antavan sen toimeentulon ja verotulon valtiolle. Oravannahkoilla kun ei enää kauppaa käydä.

Osallistu keskusteluun!


48 kommenttia
Silakka
Iloinen
#1

Niin ympäripyöreä kirjoitus, että ”suvakeistakin” oli saatu suvaitsemattomia, elikkä siis persuja.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Eikös , sale ole tullut ajatelleeksi , että ketäköhän /puoluetta on viime vuosina eniten maalitettu/haukuttu ?!? Oliskos siinäkin peiliin katsomisen paikka ??

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#17

Selvää on että suurta yleisöä on informaatiovaikuttamisen keinoin yritetty mobilisoida toimimaan isänmaallisia ja kansallismielisiä poliittisia tahoja kuten Perussuomalaisia vastaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

eastfinn
#11

Suvakit ovatkin niitä jotka suvaitsevat vain omia mielipiteitä, ei muiden kuten itse sen jo todistit.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Silakka
Iloinen
#18

Persut siis suvaitsevat, niinkö? Kiva huomata, että olettekin suvakkeja!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Osmo
#14

En usko että, silakkaliikettä on perustettu ainoastaan perussuomalaisten kiusaksi. Kyse on alta vastaajista. Naisista ja lapsista joilla on hyvin vähän valtaa omassa islamilaisessa yhteisössään. Sallimalla heidän paluunsa Suomeen, saadaan leiriä osaltamme purettua. Vaikka uhkakuvia on olemassa. En minäkään pidä, näitten naisten ja lasten demonisoinnista.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Todennäköisesti mikään ei tule muuttumaan. Eipä tarvitse mennä kuin erään Alma-konserniin kuuluvan JSN-julkaisun sivuille ja lukea sieltä uutisten muotoon puettua poliittista piilovaikuttamista. Joka kolmannessa jutussa on muistettu mainita pahat ”oikeistopopulistit”, ”äärioikeisto” tai perussuomalaiset lähes kaikkien ongelmien juurisyynä. Lähde siinä nyt sitten keskustelemaan ja argumentoimaan järkeviä asioita ihmisten kanssa, jotka painavat kädet korvilleen ja sensuroivat fiksutkin mielipiteet, vain jos ne tulevat väärästä suunnasta tai väärältä henkilöltä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Jukka
Hämmentynyt
#3

Mikä vika on Silakka-liikkeen tavoitteissa:

– Vaikuttaja: muutenkin voi vaikuttaa kuin puolueessa
– Antifasisti
– Antirasisti
– Empaattinen
– Silakka on silakka, puoluekanta ei kiinnosta
– Kiinnostunut faktoista
– Parvikala, yhdessä tekeminen
– Toiveikas

Miten tästä saadaan ”Liike on äärivasemmistolainen joka kosii myös vihreää anarkisti aatetta.” ?? Mikä erityisesti PS:n näissä kohdissa närästää ? Vai oletteko ko. kohtien negaatio ?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Liittyisikö siihen että toiminnan keskiössä on Suojelupoliisin yhteiskunnalle uhkaksi määrittelemän äärivasemmistolaisen verkoston ekstremistejä?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Jukka
Utelias
#15

Ketkä ne ovat ? Siis ne ”Suojelupoliisin yhteiskunnalle uhkaksi määrittelemän äärivasemmistolaisen verkoston ekstremistit” ??

Ihan vaan etten joutuisi Supon listoille

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ei kannata radikalisoitua
#21

Lähtökohtaisesti ei kannattaisi osallistua ääriliikkeiden toimintaan. Me puhutaan nyt vihamielisestä äärivasemmistolaisesta liikkeestä jonka toimintaa verrataan muualla ulkomailla terroristijärjestöjen toimintaan. Toiminnasta aiheutuvista riskeista päätyminen Suojelupoliisin seurannan alaiseksi on niitä kaikista pienempiä riskejä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Sitä parempaa vihapuhetta
#25

Juuri tässäkin kuvakaappauksessa tulee ilmi malliesimerkki näiden äärivasemmistolaisten PS:ään ja sen kannattajiin kohdistuva viha ja väkivallasta fantasiointi.

https://imgur.com/a/qApxsWP

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Göran
#9

Antifasisti. Mihin sellaista tarvitaan? Löytyykö maastamme edes fasisteja?
Antirasisti. Onko maassamme ongelmia rasismin suhteen?
Siis kahden asian liike.
Silläkö mennään kohti menestystä ja parempaa maailmaa?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#4

Silakalla on tulevaisuus!
Näytti tuossa Turkin Erdogan valittelevan, että Syyriasta lappaa porukkaa vähintään kolmesataatuhatta pakolaista. Itse pommituttaa Venäjän kanssa noita alueita. Arvatkaa päätyykö osa EU:hun?
Me saamme ihan varmaan osamme, luultavasti ”kokoamme enemmän”?
Tätä vauhdittaa lähes koko johtoporukan vaihtuminen mm. Migrissä. Ohisalo sitten valitsee uudet.
Elätettävien määrän reipas kasvu, entisten lisäksi, talouden polkeminen paikallaan tai jopa taantuminen aiheuttaa toisentyyppisen silakka ilmiön. Suomalaisten on pakko keskittyä niiden syömiseen. Terveellistä!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Unionin päämäärä on tuhontie
#13

Mistähän johtuu ettei kukaan medioissamme kiinnitä huomiota jatkuviin Syyrian pommituksiin ja sotatilaan Turkin suunnalta siihen, että sen tarkoistusperänä on yksinomaan saada muslimit liikkeelle Turkkiin Syyriasta. Sen jjälkeen sitten onkin Erdoganin helppo työ ohjata ne Euroopan Unionin jäsenmaihin. Se taakanjako on suosiollinen tuollaisille toiminnoille ja etenkin jäsenmaiden islamisaation lisäämiselle. Tuo taitaa olla Erdoganin pyrkimys ja mikä ettei myös EU:n rahallinen kiristäminen. Rahalla voi sitten osallistua Libyan sotaan.

Näin tulee sitten kahdesta suunnasta vyöryä Unionin alueelle. Katsotaanhan kuinka taakanjako alkaa kiinnostamaan jäsenmaita jatkossa. 😀 No sinisilmäisyys saattaa auttaa monia jäsenmaita huomaamattomasti toteuttamaan Erdoganin tarkoitusperän.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Silakka
Iloinen
#5

Oli kiva katsoa kun suomalaiset nuoret nöyryyttivät jääkiekossa suuren ja mahtavan USA:n. Mikä parasta, ottelun ainoan maalin teki maahanmuuttaja, hienoa, vai mitä?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Jep. On maahanmuuttajia ja haittamaahanmuuttajia. Tämä jääkiekkoilija-mamu on hyvin kotoutunut maahanmuuttaja.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lare
#8

Maahanmuuttaja??? Suomalaisen äidin ja amerikkalaisen isän poika.
Suomen ja Usan kansalainen.
Onhan kiekkoilija Komarovkin syntynyt vissiin Virossa.
Ja Keke Rosberg Ruotsissa. Jossainhan pitää syntyä….
Mikä on ongelma?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Silakka
Iloinen
#19

Ei ole mitään ongelmaa, kuten totesin, se on hienoa! Maahanmuuttaja hän kylläkin on, taitaa tuon sanan näkeminenkin aiheuttaa joillekin kiukun nousemista, vai mitä Lare?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Tällainen äärioikeistolainen
#23

Olenko rasisti jos EN halua kotinurkilleni primitiivikulttuuria?
Sillä ei ole mitään tekemistä ihonvärin tai rodun kanssa.
Paska kulttuuri on paskaa, oli se minkä tahansa ”rodun” tuottamaa.
Sitä ei tarvitse suvaita, kuten ei paskoja uskontojakaan.
Olen kansallismielinen, silläkään ei ole mitään tekemistä rasismin kanssa. En sorra ketään.
En halua elättää pakolaisia, enkä muuten toisia suomalaisiakaan.
Ihailemani muusikoista suurin osa on tummaihoisia, Muddy Waters, BB King, Jimi Hendrix, Chuck Berry, Buddy Guy, Little Richard jne.
Miten se nyt on mahdollista?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

eastfinn
#12

Kun maahanmuuttaja tekee maalin niin sekö tarkoittaa, että kaikki halukkaat ovat tervetulleita? Ja nämä yli 5 miljoonaa kantasuomalaista jotka eivät tehneet maalia joutavat pois synnyinmaastaan? Sanohan silakka, millaisen määrän väkeä Suomi pystyy omavaraisesti ruokkimaan ( miljoonan tarkkuus riittää)

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Totuus vaihtelee
Hämmentynyt
#16

Arabi maista tulee ….n parturieita raketti insinöörejä ,autogrillin tekijöitä yms. Ei oikein urheiluhommat onnistu ? Eikä vakuuta tieteelliset saavutukset. Työn teko ei ole niin mukavaa kuin hulinointi.
Todella rikastuttavat porukkaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Silakka
Iloinen
#20

Kyllä tänne porukkaa mahtuu, työntekijöistä on joillain aloilla, varsinkin hoiva-aloilla, huutava pula. Mutta niin kauan kun yksi puolue tässä maassa lietsoo muukalaisvihaa, tietämättömyyttään, työllistyminen on vaikeaa, ennakkoluulojen takia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

eastfinn
#22

Suomeen kyllä mahtuu maahanmuuttajia seisomaan suohon useita miljoonia, sitä en sulta kysynyt vaan sitä montako miljoonaa Suomi pystyy ruokkimaan omavaraisesti. En ole kuullut olevan joku ala mihin tarvitaan valtava lukutaidottomien työvoimareservi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Paavo
#24

Ei ole mitään MUUKALAISVIHAA!
Väitteesi on paskaa.
En minä naapureitanikaan vihaa kun en halua niitä elättää.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000