Perussuomalaiset

Kaj Turunen

Duunarin etu on oma valuutta

Suomessa on kohta puoli miljoonaa työtöntä. Olemme eläneet jo kauan velaksi. Näin ei voi yksinkertaisesti jatkua. Olemme vajonneet euroalueen hännille, vain Kreikalla menee meitä huonommin. Osallistumme kuitenkin Kreikan tukemiseen. Meidän ongelmamme on vientiteollisuuden kilpailukyvyn puute suhteessa kilpailijamaihimme. Kysymys ei ole vientituotteistamme, vaan siitä, että esim. Ruotsi vie samoja tuotteita halvemmalla. Miksi? Ruotsilla on oman valuutan tuoma noin 5% kilpailuetu euroon nähden.

Jos haluamme taloutemme kuntoon, on meidän nostettava reilusti työllisyysastettamme. Se onnistuu vain palauttamalla vientiteollisuutemme kilpailukyky. Vientiteollisuuden menestys valuu alihankkijoiden työpaikoiksi aina mikroyrityksille asti. Miten se tehdään, onkin ratkaisevan tärkeää duunarin kannalta. Jos kilpailukykyä parannetaan vain palkkoja ja työehtoja leikkaamalla, kurjistaa se työläisten elämää. Ja jos työllisyyttä ei hoideta ja valtiontaloutta hoidetaan vain leikkaamalla palveluita, kurjistaa se kaikkien kansalaisten elämää. Näin on troikka vaatinut toimittavan Kreikassa ja näin siellä on toimittu. Suomi on jo pitkällä Kreikan tiellä.

Kilpailukyky voidaan palauttaa ulkoisella devalvaatiolla siirtymällä eurokahleesta omaan valuuttaan. Tällöin palkkoja eikä työehtoja tarvitse leikata.

Onko eurosta mahdollista erota. Käsitykseni mukaan on. Raimo Sailas pohti asiaa Lännen Medioille http://www.iltalehti.fi/talous/2014120718903104_ta.shtml Ihmettelen Sailaksen lausuntoa, ettei sillä saavutettaisi mitään. Enemmän luotan kuitenkin Suomen Pankin entiseen johtaja Koskenkylään ja lukuisiin muihin asiantuntijoihin paluusta omaan valuuttaan. http://www.iltalehti.fi/talous/2014120818905460_ta.shtml Duunarin etu on oma valuutta. Palkkoihin eikä työehtoihin tarvitse kajota. Siirtyminen takaisin omaan valuuttaan täytyy valmistella hyvin ja turvata asuntovelallisten ja yrittäjien asema 5-10% devalvaatiossa. Se on täysin mahdollista.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


1 kommenttia
Persut ei persettä myy
#1

En oikein usko tuohon omaan valuuttaan siirtymiseen ja devalvaation voimaan korjata tilanneta koska kaikki rakenteelliset ongelmat jää,euro määräisten laina pääomien määrä kasvaa devalvaatio prosentin verran (on selvää että olemme Eurossa mukana väärällä kurssilla ) se että olemmeko liittyneet väärällä kurssilla siihen aikoinaan kun markka kiinnitettiin euroon vai onko syynä se että olemme ottaneet ns. halpa maita liian halvalla kurssilla minusta kysymys on jälkimmäisestä ja siitä kun täällä on viimmeiset 15 vuotta eletty kuin siat pellossa Nokian sokaisemana ja nostettu surutta palkkoja ja tehty tästä euroopan kallein maa hintataso on todellakin kuin öljyntuottaja maissa,vaikkei öljystä ole tietoakaan.

Asiaa pitäs miettiä nin että kaikki olemme samassa veneessä niin työntekijät kuin yrittäjät kuin sijoittajat.

Kaikkien etu olisi kun kustannustasoa saataisiin pienemmäksi Soini kysyi että viher verot alas vai palkka ale ? niin minusta pitäsi molempia käyttää se olisi kaikkien etu tietenkään pienimpiä palkkoja ei voi laskea ellei kustannuksia saada reilusti laskettua tämä on ainoa oikea vaihtoehto omalle valuutalle ja devalvoinnille.
Devalvointi ei todellakaan jäisi 5-10 % vaan se olisi ja pitäisi olla n30 % luokkaa
se olisi myrkkyä velkaiselle Suomen valtiolle ja velkaisille yrityksille ja asuntovelkaisille.

Tuunarin etu olisi että pankkitileillä makaavat miljardit sijoitettaisiin tuottaviin investointeihin SE LUO TYÖTÄ JA VALUUTTA TULOA TÄHÄN MAAHAN !

Tuunarin etu olisi että Yrittäjät yrittäisivät eikä Suomi seisoisi.
SE LUO TYÖTÄ JA VALUUTTA TULOA TÄHÄN MAAHAN !

Eli sijoitajien rahat liikkeelle ja yrittäjät yrittämään jotta työntekijät työlistyy…
se on erittäin helppo tehdä veromuutoksin ,juuri päinvastaisin joita meidän Kommunisti hallitus teki kun nosti kaikkia yrittämiseen ja sijoittamiseen liittyviä veroja ja tulos on nyt nähtävissä kun työpaikat katoaa vauhdilla.
SUOMI SEISOO….SEISOVAT YRITTÄJÄT SUUNNITTELEE VAAN MITEN VOISI VIROON YRITYKSEN SIIRTÄÄ

Eikö olisi järkevämpää laittaa tänne saman suuntainen verotus kuin virossa ?
jotta tämä maa lähtisi liikkeelle !

Elämme edelleen kuin siat pellossa täällä tuhlaten järjettömästi rahaa aivan turhuuksiin 10-15 miljardin vuosittaiset säästöt olisi todella helppo tehdä
jotka rahat käytettisiin
1. Velkaantumisen lopetamiseen ,
2. Viron veromallin rahoittamiseen
3. Yleisen hinta ja kustannus tason laskuun

Säästöt olisi helppo tehdä.

-Julkinen sektori( siitä pelkästään saisi helposti 5 miljardia vuodessa säästöä)
-Yritystuet (parasta yritys tukea on kannustava verotus)
-sosiaalituet (yhdelle luukulle ja tasi selainen että työntekeminen kannustaa aina)
-Ammattiyhdistyksen jäsenmaksun veroväh. poisto
-Maahan muutto (ei lisää yhteiskunan elättejä tänne)
työperäistä maahan muuttoa ns. omilla kustannuksilla voitaisiin jopa kannustaa
heti kun alkaisi olla merkkejä työvoima pulasta.
– YLE alas .
-Kehitysapu alas
-Eu maksut alas
-Finairin pilotuki alas
-Tuulivoima tuki pois heti !

Näillä voitaisiin samalla rahoittaa
-Energia verojen poisto
-Autoveron poisto
-Alkoholi politiikka eu tasolle
-Ruuan hinta eu tasolle

Näillä konsteilla Suomi saisi valuutta tuloja ja työtä niin että vaihtotase kääntyisi plussalle ja me voisimme maksaa Kataisen ja Urpilaisen tekemiä velkoja pois.
Voimme tietenkin jatkaa tällä kuin siat pellossa elämisen tiellä vielä muutamia vuosia niin kuin Vihreät ja Vasemmistoliitto ja Sdp ja Kokoomus haluaa ja tehdä sitten Kreikat,mutta epäilen ettei muilla eu mailla enään ole sellaista halukkuutta auttaa ja rahaa sytää tänne kuin Kreikkaan on tehty.
Joten olisi järkevää tulla järkiin ennenkö siihen pakotetaan.
ME OLEMME VELKAHOLISTEJA,LUULTAVASTI EMME OSAA LOPETTAA ENNENKÖ ULKOPUOLISET LAITTAA MEIDÄT PAKKO HOITOON !
Aina olisi paras ratkaisu tulla itse järkiin ja tahdä muutos ,johon en oikein jaksa uskoa,niin syvää on on suoranainen tyhmyys tässä maassa.Vaikka sanotaan ja kannustetaan että pitä ajatela positiivisesti ja yrittää ja tehdä kovasti töitä niin kylä sitä selviää ,mutta kuka hulu näillä säännöillä ,kuluilla ja ehdoilla tässä maassa enään viitsii yrittää ? niin ei ihme että työpaikat katoaa.
Ihmiset ei tajua tilannetta kun sosiaali turva sokaisee kun täällä maksetaan jopa 2-3 kertaista sosiaali turvaa monen Eu maan palkka tasoon verrattuna elämme todellakin kuin siat pellossa ja kaiken huipuksi velaksi.
.

.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000