Perussuomalaiset

Kaj Granlund

Rasismia ja oikeata rasismia

Rasismi on mielenkiintoinen käsite. Yrittämättä millään tavoin sisäistää sanan merkitystä, eräät heittävät sitä kuin paskakasaa epämieluisia totuuksia laukovien ihmisten silmille. Näen kuitenkin rasismin hieman toisenlaisena kuin miten sitä yleisesti mielletään. Rasismi syntyy teoista eikä puheista ja teot ratkaisevat.

Wikipedian määritelmä sanalle rasismi alkaa sanoilla: Rasismi on oppi tai ideologia, jonka mukaan etniset erot ihmisryhmien välillä oikeuttavat ryhmien välisen epätasa-arvon

Euroopan ”suvakit” ovat lähtökohtaisesti sitä mieltä, että tänne tunkeutuvat elintasopakolaiset ovat vähemmän älykkäitä ja huonompia ihmisinä kuin me kantaväestöön kuuluvat, ja heitä täytyy auttaa kun eivät yksinkertaisina ja tyhminä muuten pärjää. Kotiin jääville on lähetettävä kehitysapua, koska ilman sitä eivät pärjää edes omassa maailmassa – niin kuin koko läntien maailma aikoinaan on joutunut tekemään.

Jos maahantunkeutujat olisivat ihmisinä tasa-arvoisia eurooppalaisten kanssa, niin silloin he pärjäisivät siinä kun suomalaiset siirtolaiset aikoinaan pärjäsivät Ruotsissa, Australiassa, Kanadassa ja Yhdysvalloissa. Heitä kuten muitakaan eurooppalaisia ei tarvinnut avustaa, opettaa kieliä, tukea tai kotouttaa. He käärivät hihansa ylös, ryhtyivät töihin ja oppivat maan kielen. Elleivät oppineet maan tavoille, heidät passitettiin maitojunassa kotiin.

Rasismi poistuu heti, kun kaikkia kansalaisia käsitellään samalla tavalla ja jokainen kantaa oman vastuunsa hyvinvoinnista.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


11 kommenttia
Nimetön
#1

Näin on, tämän päivän Suomessa ei ole juuri sellaisia töitä, jossa selviää vain syömällä ja elekielellä, kuten esim. hedelmien keruuta lämpimissä maissa, tai kaivostoimintaa perinteisin menetelmin. EK olettaa, että työperäinen maahanmuutto on automaattisesti korkeakolutettua väkeä, ja mieluummin huippuosaajia, ja siksi suorastaan haluaa työperäisen maahanmuuton lisäämistä tai sen helpottamista. Demareilla ja vihervasemmistolla on samat ajatukset maahanmuuton helpottamisessa, mutta kyse on täysin eritasoisesta työväestä, eli suoraan pystymetästä kielitaidotonta väkeä Afrikasta, demareiden omaksi vaalikarjaksi. EK:n johdon älykkyyttä voi näin arvioida, puhaltaa yhteen hiileen sak:n kanssa, mutta täysin eri näkökulmasta. Syy lienee taas palkkaneuvottelujen sujumisessa, aivan kuin näiden yhteisissä saunailloissa eivät muutoin voisi päästä asian ytimeen, eli maan vientikilpailukyvyn kasvattaminen. Ilman tuota palvelemme verovaroin toisiamme, eikä muu etene, kuin valtion velkaantuminen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Seppo Muurinen
#2

Hyvin kirjoitettu asiallisesti ”rienaamatta”_ niin lakiin mutta se tulkinnallinen puoli on sitten vähän kinkkisempi juttu … kas kun ei laiteta rasismia verolle ”ketunhäntänä” !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#3

Tänään oli esillä Kanadan pääministerin rasistisuus kun hän oli muinoin tuhrinut kasvonsa ja siten halveksinut ei-valkoisia. En muista että kukaan olisi puhunut rasismista kun muusikko Jackson vaalensi ihonsa syntyperäänsä vaaleammaksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nippelitietoa
#6

Jacksonilla on myöhemmin todettu olleen vitiligo, mikä aiheuttaa ihoalueiden läiskittäistä vaalenemista. On sitten vaalentanut ihoaan tasaiseksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Rasisti-kortti ja natsi-kortti, niitä nyt heitellään jatkuvasti kohti ihmisiä, joiden mielipiteistä ei pidetä.

Jos ei pidä esim. mamuista, niin on heti rasisti tai natsi.

Jos ei pidä muualta tulleista eläteistä, niin on heti rasisti.

Rasistin leiman saa, jos ei pidä siitä, mistä suvakkien mielestä pitäisi pitää.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Riippuu siitä, mistä heissä ei pidä. Mamutkin kun ovat todella suuri ryhmä. Se että ei pidä kokonaisesta kansallisuudesta tai kansanryhmästä kertoo vain omista ennakkoluuloista. Jos et pidä heistä, pidä se itselläsi. Kriittinen saa ja voi olla maahanmuuttoa kohtaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Alkeelisenkin sananvapauden ollessa kyseessä pitäisi voida vapaasti sanoa, jos ei pidä jostain ryhmästä ihmisiä. Olivatpa ihmiset sitten millainen ryhmä tahansa, vaikka ns. kansanryhmä, niin pitäisi voida sanoa, ettei pidä niistä.

On oltava oikeus omaan pitämismielipiteeseensä. Eikä sitä tarvitse perustella mitenkään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#5

Suurimmat rasistit ovat EU.n korkeimmissa viroissa olevia,kansallisuudesta ja kotimaasta välittämättä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000