Perussuomalaiset

Kaj Granlund

Populistitoimittaja Jan Hurri

Jan Hurri kirjoittaa tämän päivän Iltasanomissa, kuinka

”Suomi on muiden maiden tavoin vaarassa joutua vakavaan taloushalvaukseen, joka voi pahimmassa tapauksessa pitkittyä ja syventyä vuosisadan lamaksi. Talouden täyshalvaus ei ole kuitenkaan väistämätön eikä varsinkaan välttämätön. Se on päinvastoin vältettävissä.”

Jan Hurri ehdottaa setelielvytysta!

Kymmenen vuoden ajan taloutta pönkitettiin juuri hänen esittämällä lainaelvytyksellä, eli pidettiin korot alhaalla jotta velkakulutus pysyisi käynnissä. Silloin hän riemuitsi, kun talous kasvoi ja kupla sen mukana.

Jan Hurri ei ymmärtänyt, että kumi ei ilmapallossa lisäänny, jos siihen puhalletaan ilmaa.

Nyt hän ehdottaa lääkkeeksi lisälainan ottamista ja riihikuivien seteleiden jakamista kansalle. Sillä Suomi hänen mukaansa pelastuu!

Vuosia talousasioista kirjoittaneena Jan Hurrin tulisi tietää, että massiivisen setelielvytyksen riskinä on inflaatio ja jopa hyperinflaatio. Hyperinflaatiota seuraa aina vaurauden uusjako, jossa keskiluokalta ja köyhiltä viedään kaikki. Näin uhkaa käydä Yhdysvalloissa, jossa kaikki omaisuus siirtyy elvytysohjelman myötä (velkakirjojen mukana) keskuspankin (FED) omistukseen.

Inflaatiota seuraa vääjämättä myös markkinakorkojen nousu ja siihen Suomen talous viimeistään kaatuu!

Uskooko Jan Hurri tosiaankin, että Eurooppa ja Suomi laman päättyessä on valmis kiristämään taloutta, jotta velat saadaan maksettua? Suostuuko ay-liike palkkojen alentamiseen kun suhdanteet nousevat?

Minä en usko, koska ihminen ei opi virheistään. Kun tämä sirkus joskus päättyy, mennään kaksinkertaisella velkataakalla tukka pystyssä ja oikeuksiamme vaatien kohti seuraavaa kaaosta, joka taas ratkaistaan lainarahalla.

Tämä kaaos ei ole seurausta koronaviruksesta, vaan virus puhkaisee syntyneen velkakuplan!

Sanotaan, että suorin tie talouden helvettiin on katettu hyvillä tarkoituksilla ja tulemme sen näkemään viimeistään silloin, kun Yhdysvaltojen talous kaatuu menossa olevaan elvytykseen.

Silloin hallituksemme tarvitsee rohkeutta, koska ratkaisut ovat kipeitä!

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


7 kommenttia
Nimetön
#1

Helikopteriraha ei sovi Suomeen. Joku maksaa nyt Hurrille älyttömien näkemysten julkaisemisesta. Sama taho todennäköisesti kannattaa myös ”puhdistavaa romahdusta”.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Helikopteriraha siten kuin Mikael Pentikäinen sentään aamuna Ylen haastattelussa muotoili, kuulosti hyvältä: yritykset saisivat vapautuksen sosiaaliturva- ja eläketurvamaksuista jne.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Niinpä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#3

Missä ovat/olleet viisaat taloudenhoitajat ?!? Niin kuin aikoinaa Faaraon hovissa Joosefvi , kun tuli 7 lihavaavuotta sen jälkeen 7 laihaavuotta !!? Meillä Suomessa ei ole osattu säästää / kerätä aittoihin lihavinavuosina !? Silloinkin on vain Velkamme kasvanut !!?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Utelias
#4

Hyperinflaatio syntyy siitä, että ihmiset menettävät luottamuksensa valuuttaan.

En näkisi, että kertaluontoinen helikopteriraha vielä johtaa tähän ilmiöön.

Pidän sitä jopa varsin järkevänä elvytysmuotona, koska se palaa suurilta osin kulutukseen ja talouden rattaisiin. Kunhan sen aika on, eikä se ole vielä.

Siinä mielessä olet kyllä ehdottomasti oikeassa, että kertaluontoisesta on aina helppo siirtyä toiseen kertaan, ja siitä kolmanteen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#6

Elvytys on siinä mielessä hankalaa, että raha on vain suoritteen mitta. Suoritteet eivät rahan avulla lisäänny vaan raha per suorite lisääntyy ja sitä kutsutaan inflaatioksi.

Kun lisäksi pumpataan matalakorkoista lainaa markkinoille, joudutaan tilanteeseen, jossa ulkona oleva lainapääoma kasvaa niin suureksi, ettei ole paluuta normaaliin korkopolitiikkaan, jolla vaimennetaan suhdannevaihteluita.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Pasi Manninen
Hämmentynyt
#5

Tosin Hurri on monta kertaa sanonut että tyhjästä luotu velkaraha menee lähes aina suoraan finanssisektorille ja ei palaudu sieltä talouden rattaisiin investointeina yms. Tämän takia helikopteriraha saisi aikaan ainakin pienen inflaation. Hyperinflaatio syntyi esim. saksassa aikoinaan sen takia kun Ruhrin alueella lähti liikenteeseen huhu että tavarat ovat loppumassa. Sen aikuinen tuotantotalous oli vielä sen verran lapsenkengissä että tavara todellakin pääsi loppumaan. Nyt tavara ei lopu ja hyperinflaatio on euroopassa ja USA:ssa melko epätodennäköinen. Pörssikupla elää tällä hetkellä aivan omaa elämäänsä ja on täysin irrallaan reaalitaloudesta. Suurin uhka voisi tulla sieltä jos kaikki se tyhjästä tehty raha lähtisi yht. äkkiä investointeihin tai helokopterirahaksi. Silloin raha todellakin menettäisi arvonsa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000